Tekstit

Näytetään tunnisteella dc merkityt tekstit.

Tilaajat

Watchmen (TV Mini Series 2019)

Kuva
Alan Mooren sarjakuvamaailmaa mullistanut Watchmen-Vartijat oli upea rekonstruktio Justice Laguen kaltaisista supersankarisarjakuvista ajatteleville aikuisille. Tämä opus onkin yksi tärkeimmistä sarjakuvista itselleni ja sitä tuleekin lueskeltua lähes joka vuosi, aina bongaten jotain uutta. Sarjakuvaan lähes kuva kuvalta pohjautuva Watchmen elokuva (2009) on taas mielestäni yksi kaikkien aikojaen parhaista sarjakuvafilmatisoinneista. Nyt oli vihdoinkin aika siis tutustua sarjakuvan maailmaan pohjautuvaan HBO:n laatusarjaan nimeltä Watchmen. Sarjan tapahtumat sijoittuvat 34 vuotta sarjakuvan tapahtumien jälkeen. Sarjan voi katsoa nyt mm. HBO Maxilta . Itse katselin sen omistamiltani blu-ray levyiltä. Watchmen (TV Mini Series 2019) On kulunut 34 vuotta siitä kun jättimäinen mustekala-alien teleportautui New Yorkiin ja tappoi samalla 3 miljoonaa ihmistä. Tapahtumat toivat rauhan mahtimaiden välille alkaneisiin kahinoihin, yhdistäen ne uutta uhkaa vastaan. Supersankarit ja poliisit ovat

Judge Dredd (1995)

Kuva
Vuoden 2012 Dredd elokuva oli nannaa Dredd-fanille, ja se oli samalla yksi parhaista sarjakuvafilmatisoinneista omissa kirjoissani, mutta aina ei asiat olleet näin mallillaan. Vuosia ja vuosia Judge Dredd-fanit saivat tyytyä puolivillaiseen Dredd-leffaan, joka oli kadottanut alkuperäisen sarjakuvan hengen studion halutessa uutta Sylvester Stallone megahittiä Demolition Manin tyyliin. 80-luvun Robocop elokuva oli ammentanut niin paljon matskua alkuperäisestä Judge Dreddistä, että kesti vuosia ja vuosia tehdä itse Judge Dreddistä elokuva, mutta siinä missä Robocopissa oli oikeaa Dredd henkeä ja tylyyttä, teki studio Judge Dredd elokuvasta sekoituksen seikkailuelokuvaa ja toiminta-komediaa, buddycop henkisellä lisällä, kohdeyleisönään 12-15 vuotiaat pojat. Pahin synti elokuvassa oli, että Dredd seikkaili suurimman osan ilman kypärää ja uniformua, ollen vain perus Sylvester Stallone. Mutta oliko elokuva oikeasti niin huono kuin väitetään... Judge Dredd - Tuomari (1995) Vuonna 2139 maailma

Batman: The Animated Series (1992) Top 5 jaksot

Kuva
  Vuonna 1992 Batman: The Animated Series oli paras lauantaiaamujen piirretty. Se oli synkkä, jännittävä, se sisälsi aikuisille suunnattua draamaa ja juonikuvioita ja kaiken lisäksi siinä oli hieno tunnelma. kulmikas Art deco-piirrostyyli ei ollut kaikkien mieleen, mutta omasta mielestäni se oli komeaa ja toi mieleen 1940-luvun piirroselokuvat. Sarja oli kaikista definiivisin Batman sarja, joka yhdisti Burtonin synkät elokuvat, aikansa Batman sarjakuvat ja kaiken muun mikä kuului Batmanin historiaan. Sarjan tunnusmusiikkina kuultiin mukaelma Danny Elfmanin legendaarisesta Batman teemasta. Sarjalle tehtiin myös animaatioelokuva Mask of the phantasm, joka esitettiin elokuvateattereissa. Elokuva menee helposti kaikkien Batman elokuvien kärkeen, vaikka onkin animaatioelokuva. Sarja myös toi uusia hahmoja kuten Harely Quinn ja Renee Montoya, jotka jäivät ikuisesti Batmanin historiaan. Nyt esittelen sarjan viisi parasta jaksoa. Tehtävä ei ollut helppo, mutta näillä mennään. Jaksot ovat niitä

Pika-arvio: The Suicide Squad

Kuva
 Helvetin hyvä leffa! 4/5 - Kai Kumpulainen 9.8.2021

Deathstroke: Knights & Dragons: The Movie (2020)

Kuva
Deathstroke: Knights & Dragons: The Movie (2020) Deathstroke jakaa kuolemaa omassa DC:n soolo-animaatioelokuvassaan, jossa hahmoa on hieman pehmennetty tunteelliseksi salatun palkkionmetsästäjän taustan omaavaksi perheenisäksi, mutta toiminta on äärimmäisen brutaalia saman firman tekemän Mortal Kombat: Scorpion's revenge animaatioelokuvan tyyliin. Elokuva vaatii sarjakuvien tuntemuksen, koska hahmoja ei esitellä ollenkaan ja elokuva olettaa, että katsoja on tehnyt läksynsä. Animaatio jälki on hyvin tyyliteltyä ja yksinkertaista Mortal kombatin tapaan ja on katsojasta kiinni pitääkö tästä tyylistä vai ei. itse Toiminta on kuvattu tehokkaasti ja toimivasti. Alkupuolisko on raakaa tappamista, mutta loppusuoralla sorrutaan perinteisempään supersankarointiin. Elokuva ei ole ihan täysi napakymppi, mutta saa toivomaan Deathstroken oman liveactionelokuvan perään. Niin hyvästä hahmosta on kumminkin kyse. Elokuvan nimi viittaa satukirjaan, mitä Slade lukee pojalleen. Michael Chiklis on