Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Tilaajat

Harjunpää ja Pahan Pappi (2010)

Kuva
  Vaikka elokuva Bad Luck Love on yksi suurimmista suosikeistani kotimaisista leffoista, kesti yli 10-vuotta katsoa ohjaaja Olli Saarelan viimeisin elokuva Harjunpää ja Pahan papp i. Aikomukseni oli kyllä se katsoa heti ilmestymisvuonna, mutta jotenkin se vaan siirtyi ja siirtyi. Nyt filmi tuli vastaan dvd-julkaisuna kierrätyskeskuksessa ja poimittuani levyn matkaan päätin katsoa sen välittömästi, koska nyt jos koskaan oli sen aika. Ja ai perhana miten komeasta pätkästä olikaan kyse. Elokuva perustuu Matti Yrjänä Joensuun samannimiseen kirjaan ja se on kuudes Harjunpää filmatisointi. Harjunpää ja Pahan Pappi (2010) Timo Harjunpää on kaksi vuotta sitten menettänyt teini-ikäisen tyttärensä raa'assa murhassa ja hän ei meinaa päästä siitä yli, vaan tapaus riivaa häntä ja syö sisältä. Myöskin koko Harjunpään perhe kärsii. Metroissa alkaa samaan aikaan salaperäisten murhien sarja, joka alkaa vaikuttaa sarjamurhaajan työltä. Myös tyttären surmannut Jere on pääsemässä vankeudesta. Harju

You (sarja, 2018-)

Kuva
Alunperin Maksukanava Lifetimella 2018 nähty ja sittemmin Netflixissä 2019 alkanut draamathrilleri You kertoo new yorkilaisesta kirjakaupanpitäjästä Joesta , jolla on pakkomielle asiakkaaseensa Beckiin . Löysin sarjan netflixistä sattumalta ja traileri toi mieleen yhtäläisyydet mainion Dexter- sarjan kanssa, mutta uudella twistillä,  joten päätin ottaa sen katsantoon.  You (sarja, 2018-) Melko tavallisen tylsän oloinen Joe Goldberg (Penn Badgley)  toimii kirjakaupan myyjänä New Yorkin liepeillä. Eräänä päivänä kauppaan astelee ihastuttava Guinevere Beck (Elizabeth Lail) . Joen ja Beckin kemiat kohtaavat ja Joe ei saa enää Beckiä mielestään. Hän kehittää Beckiin pakkomielteen ja rupeaa kyttäämään naista yötä päivää. Yhtenä iltana Beck joutuu humalassa miltei kuolettavaan metro-onnettomuuteen ja pelastuu viime hetkellä Joen ollessa lähimaastossa kyttäämässä ja heti kärppänä paikalla tietysti. Pikkuhiljaa Beck alkaa lämpenemään hengenpelastajalleen ja suhde etenee, mutta tiellä on mm. n