Sin City (2005) Nuorena kollina lainailin paljon sarjakuva-albumeita kirjastoista ja aina laadun tae oli Frank Miller ja varsinkin Sin City-sarjakuvat. Ostinpa niitä myöhemmin kotiakkin. Kun kuulin, että sarjakuvasta olisi tulossa elokuva olin aika täpinöissä, mutta kun näin ensimmäisen trailerin ja huomasin, että leffa oli tehty yksyhteen muistuttamaan sarjakuvan ruutuja ja Frank Millerin persoonallista tyyliä, kusin jo hunajaa. Teatterikierros oli myös tajunnan räjäyttävä ja hommasin tämän dvd:nä heti kun se julkaistiin. Myöhemmin päivitin myös Blu-rayhin. Nyt oli vuosien jälkeen aika katsastaa miten leffa oli kestänyt aikaa. Robert Rodriguezin, Quentin Tarantinon ja Frank Millerin ohjaama soppa oli kaikessa sarjakuvamaisuudessaan edelleen hyvin viihdyttävä. Raflaavimmat jutut olivat muuttuneet kesymmän oloisiksi ajan saatossa ja mietinkin, kuinka kipeän leffasta olisi saanut, jos se olisi kuvattu esim. Sicarion tyyliin ja unohdettu sarjakuvamainen tyylittely ja yliampuv

Muistan kun Rautajätti oli elokuvateattereissa vuonna 1999. Olin silloin sen verran vanha, että ei kiinnostanut käydä piirrettyä katsomassa, vaan valitsin Matrixin. Sitten siinä kävikin niin, että meni 20-vuotta hujauksessa, kunnes rupesin tätä etsimään julkaisuna ja suomidubbaus olisi oltava, että lapsetkin jaksaa katsoa. Noh ainoa ratkaisu olisi ollut kallis vhs, joten leffa jäi hommaamatta. Onneksi 21 vuoden jälkeen netflix pelasti laadukkaalla striimillä ja saatiin filmi katsottua. Kyseessä on warner brossin julkaisema ja Brad Birdin (pixar, incredibles) ohjaama animaatio 1950-luvun Mainesta, johon tipahtaa muistinsa menettänyt sotarobotti. Sen löytää pieni poika metsästä ja heille koituu yhteisiä seikkailuita ja kommelluksia kunnes FBI ja armeija saavat vihiä uhasta ja kohta on jo atomipommia niskassa. Animaatio oli todella nättiä oldschool- piirrostyyliä ja taustat oli komeita. Pidin paljon visuaalisesta tyylistä ja robotti oli hienosti luotu. Tarina oli vanha tutt

Lainasin kirjastosta Lynne Ramsayn ohjaaman draaman Poikani Kevin (2011), jonka olen jo vuosia halunnut nähdä, mutta aiheen takia, ehkä alitajuisesti, vältelly. Joulun aikaan tuli katsottua paljon kaikkea kevyttä huttua, niin välillä vähän laatuakin, siis ahdistuksen muodossa, pliis. Elokuva kuvaa äidin (loistava Tilda Swinton) ja pojan (ärsyttävän loistava Ezra Miller) vaikeaa suhdetta vauvasta kahdeksantoista vuotiaaksi asti. Elokuvassa pompitaan ajassa kokoajan tragedian ennen ja jälkeen aikoihin. Elokuvassa on siis suuri tragedia aiheena, jonka ympärillä pyöritään. Elokuva perustuu samannimiseen romaaniin, joka ilmeisesti menee aika samalla lailla. Mukana on muutamia koomikoita, jotka tekevät hyvää työtä, koska tästä leffasta ei löydy mitään hauskaa ja siksi ihmettelinkin koomikoiden määrä, esim. isänä toimii John C. Reilly ja väsyneenä työkaverina Siobhan Fallon Hogan, joka on sama kuin kaikissa rooleissa, mutta toimii tässä inhorealistisena versiona itsestään. Ezra

Katselin tämän joulun ensimmäisen jouluaiheisen elokuvan. Se on yksi tärkeimmistä lapsuuteni elokuvista, ja yksi parhaista sarjakuvaelokuvista koskaan. Kyseessä on tietenkin Tim Burtonin ohjaama BATMAN RETURNS, vuodelta 1992. Batman Returns (1992) Elokuvassa on Jouluaatto ja Gothamissa kuhistaan viemäreissä elävästä Pingviini-miehestä (Danny DeVito). Max Shreck (Christopher Walken) suunnittelee Gothamiin voimalaa, joka voiman tuottamisen sijasta imisi Gothamista virtaa. Bruce Wayne (Michael Keaton) ei suostu rahoittamaan voimalaa, mutta Pingviini yhdistää voimansa Shreckin kanssa ja samalla haluaa löytää vanhempansa, jotka hylkäsivät tämän ollessa vasta vauva. Katuja terrorisoi Red Triangle-sirkus jengi ja paikkoja räjäyttelee pvc:hen pukeutunut kissanainen (Michelle Pheiffer). On siinä Batmanille puuhaa. Muistan kun isä vei minut katsomaan tätä elokuvateatteriin. Batman oli vanhemmille tuttu 60-luvun sarjasta ja hän varmasti ajatteli, että tässä mennään katsomaan jotain värikä

Katselin poikani suosikki leffasarjan kuudennen osan. Isä-poika äijäviihteenä nämä toimii ihan hyvin. Kyseessä on siis megasuositun Fast And Furious sarjan kuudes jakso vuodelta 2013. Tämä on se hurjapäät leffa, jossa The Rock kääntyy Dieselin posseen, tässä ajetaan tankilla sillalla ja Letty onkin hengissä, mutta menettänyt muistinsa. Lopussa pidätellään jumbojetin nousua. Muutenhan nämä kaikki on aika samanlaisia, mutta joka jaksossa on isompia toimintakohtauksia, ukot muuttuvat yhä enemmän kuolemattomiksi superihmisiksi ja "perheeseen" tulee uusi jäsen. Yleensä tämä on edellisen osan pahis tai muu vainoaja. Pahiksena tässä jaksossa on Luke Evans (Hobbitit) ja tämä oli hänen ensimmäinen F&F-leffa. Ukkoa nähdään myös myöhemmissä jaksoissa. Tämän leffa kiinnostavin juttu itselleni oli, että tässä nähdään indonesialainen taistelulajien mestari Joe Taslim! Hän on tuttu viimevuosien kovimmista action leffoista kuten Raid: Redemption, Raid 2 ja The Night Comes for U

Tuli katsottu pitkästä aikaa  elokuva televisiosta. Laitoin vain telkun auki ja Nicholas Cage siellä hääräili jotain kiinnostavaa, ja hups. 2 tuntia elämästä meni sinne mainoskatkoineen. En ole katsonut televisiosta suorana lähetyksenä elokuvaa vuosikausiin. No jotain jännää tässä tapauksessa oli, kun se piti saattaa loppuun, vaikka välillä meinasi usko loppua ja seuraava työpäiväkin kärsi valvomisesta. Kyseessä on Uli Edelin ohjaama Pay The Ghost, vuodelta 2015. Elokuvan alussa Nico Cage lähtee poikansa kanssa katsomaan New Yorkin kaduille Halloween-kulkuetta, mutta pahaksi onneksi pieni poitsu katoaa väkijoukkoon ja Cage ei häntä löydä, vaikka kuinka etsii. Perheen äiti Sarah Wayne Callies (Prison Break) siitä suivaantuu ja välit Cageen huononevat. Vuoden päivät Cage etsii poikaansa huonolla menestyksellä, kunnes hän rupeaa näkemään ja kuulemaan outoja asioita. Äitikin saadaan mukaan etsintä reissulle, kun hän pääsee todistamaan yliluonnollisia asioita... Elokuva meni n

Katselin juuri äsken netflixin uuden elokuvan, musavideo-ohjaaja Jonas Åkerlundin ohjaaman ja Dark Horsen sarjakuvaan perustuvan leffan POLAR, 2019. Elokuva kertoo Mads Mikkelsenin esittämästä Palkkatappajasta Mustasta Keisarista, joka eläköityessään saa peräänsä lisää palkkatappajia. Juoni ei ole kovinkaan monimutkainen tässä, jos lopputwistiä ei lasketa. Pahiksena hääri todella ällöttäväksi ja koomiseksi hahmoksi muokattu, pikkubritanniasta tuttu pallero Matt Lucas. Richard Dreyfuss tekee myös pienen roolin, samoin Johnny Jackass Knoxville. Elokuva oli sekoitus synkkää ammattitappaja-draamaa ja mustaa huumoria sisältävää Guy Richien ja Tarantinon mieleen tuovaa musavideokikkailua. Ongelma on se, että nuo kaksi genreä eivät oikein sulautuneet yhteen toimivalla tavalla. Välillä oli yliampuvaa huononmaun ylittävää sikailua ja hassuttelua ja välillä synkisteltiin yksinäisyydessä ja vanhoissa traumoissa. Graafista väkivaltaa oli rutkasti. Olisin itse halunnut nähdä tästä elokuvast

Poikani sankarit vaihtuvat tiuhaan tahtiin, mutta viimeaikoina ne ovat kantaneet nimiä: Vin Diesel, Dwayne Johnson ja Jason Statham. Siksi katselin hänen kanssa kokoperheen seikkailupläjäyksen Fast And Furious 7, vuodelta 2015. Leffa on mielestäni heittämällä paras Hurjapäät-leffa tähän mennessä, kiitos entiselle kauhuleffojen ja nykyisten viihdeleffojen ohjaajalle James Wanille, joka osaa loistavasti luoda eeppisiä toimintaseikkailuelokuvia, kuten Aquaman. Elokuva alkaa badassillä kohtauksella, jossa Statham, eli Shaw käy katsomassa viimejaksossa arpeutunutta pahisveljeään Luke Evansia sairaalassa ja lähtiessään näytetään kuinka hän on pistänyt nippuun kymmeniä erikoisjoukkojen tyyppejä ja vartijoita ja lopulta koko paska romahtaa kasaan :D. On aika kostaa Toretton "perheelle" ja  varsinkin Vin Dieselille, eli Dominic Torettolle. Tässä osassa ei eeppisiä toimintakohtauksia puutu ja samaan leffaan on tungettu niitä monen elokuvan verran. On kohtaus jossa hypätään autoil

2000-luvun alussa tuntui olevan jonkilainen Zombie-buumi. Sitähän jatkui vaikka kuinka pitkään ja Walking deadin ansiosta se tuntui alkavan taas uudelleen myöhemmin 2010-luvulla, mutta itse ehdin jo kyllästyä aiheeseen jo 2000-luvun alkupuoliskolla, kunnes 28 päivää myöhemmin-elokuva hetkeksi nosti mielenkiintoa 2002. Silti suosikikseni lopulta jäi todellinen genre-uudistaja ja rakkauskirje koko scenelle, eli one and only SHAUN OF THE DEAD, vuodelta 2004. Elokuvassa Simon Pegg ja Nick Frost ovat vetelehtiviä luusereita, joiden aika kuluu enimmäkseen Winchester-pubissa. Siitä ei Simonin tyttöystävä (Kate Ashfield) diggaa ja vaatiikin parempaa elämää. Samoin isäpuoli (Bill Nighy) motkottaa Simonin laiskasta suhteesta äitiinsä  (Penelope Wilton). Töissäkään ei mene lujaa ja ura laahustaa elektroniikkakaupan myyjänä. Kunnes eräänä päivänä zombiet valtaavat Lontoon. Elokuvan kantava voima on tehdä romanttinen komedia, jossa hahmot ovat rakastettavia luusereita ja maustaa h

Vuonna 2013, en ollut todellakaan mikään Thor-fani. Thor ykkönen ja avengers-leffan Thor olivat kuin hiustuotemainoksesta repäistyjä ja muutenkin Dark Knight trilogia oli ainoaa oikeaa sarjakuvaleffatyyliä, mitä sallin silloin itseni iloksi. Tämä vaikutti liian lapselliselta fantasialta omaan makuun. Sen takia myös ohitin Thor: Dark Worldin leffateattereissa ajatellen, että se on sitä samaa. Captain america oli tyylillisesti tehnyt ekan seikkailunsa jälkeen vakavamman ja uskottavamman agenttithrillerin, jota jo hieman fanitin ja Thor kakkosen designin muutos olikin vastaava minusta, verrattuna ykköseen. Kaikki design muuttui muovisesta ja värikkäästä hieman rosoisemmaksi ja synkemmäksi. Elokuvaan tuli sininen filtteri tuomaan tiettyä uskottavuutta, niin paljon kuin tällaisessa fantasialeffassa voi uskottavuutta olla ja kauhuelokuvista tuttuja efektejä ripoteltiin sinne tänne. Elokuva onkin visuaalisesti omaan silmääni sellaista silmäkarkkia, että oksat pois. Kaikki yksityiskohda

Melkein 30-vuotta siinä meni, kun sain katsottua Martin Scorsesen Cape Fearin, vuodelta 1991. Minulla on ollut tämä vhs:llä nauhalla, kirjastosta lainassa, dvd:llä ja tallennettuna elisa viihteeseen. Silti sen katsominen on aina vaan siirtynyt. Ihan varma en ole katsoinko tämän ihan lapsena, koska jotkin kohdat tuntuivat tutulta, mutta nyt se on vihdoinkin nähty ja hyväksi todettu. Elokuvassa Robert De Niro on 16-vuotiaan raiskauksesta 14-vuodeksi tuomittu vanki, joka pääsee vapaaksi ja aloittaa heti kostotoimenpiteet lakimiestään ja hänen perhettä kohtaan. Lakimiestä näyttelee toinen loistava näyttelijä Nick Nolte, ja hän on väärin perustein hankkinut Nirolle 14 vuoden kakun, 7 vuoden sijaan. Niro alkaa ahdistella ja stalkkailla Nolten perhettä ja varsinkin tyttöä, jota esittää nuoruuden suosikkini Juliette Lewis. Äidin virkaa hoitaa Jessica Lange. Kun perheen koira kuolee Nolte hakee apua mm. Joe Don Bakeriltä, joka on aika samanlainen etelävaltion republikaani, kuin kaikissa