Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Tilaajat

David Cronenberg maratoni: Maps To The Stars (2014), Crimes of the Future (2022), The Brood (1979)

Kuva
David Cronenberg maratoni: Maps To The Stars (2014),  Crimes of the Future (2022),  The Brood (1979) D avid Cronenberg kuuluu meikäläisen "alltime favourite"-ohjaajiin, mutta ihan kaikkea en herran laajasta katalogista ole vielä katsonut, joten päätin lyhentää katseltavien listaa miehen ohjaamilla pätkillä pienen maratonin muodossa. Hyllyyni oli päätynytkin muutama katsomaton blu-ray, joten ei muuta kuin heil body horror! Mukaan Leffa-maratooniin liittyi elokuvaharrastaja Kalle Repo. Maps To The Stars (2014) Ensimmäisen katseluun päätyi vuoden 2014 Maps To The Stars. Maps to the starsia voisi pitää pari vuotta aikaisemmin ilmestyneen Cosmopoliksen (2012) hengenheimolaisena, ensinnäkin aiheensa, kuvaustyylinsä ja Robert Pattinsonin takia. Molemmissa kuvataan rikasta eliittiä hyvin koruttomasti. Maps to the stars onkin kuvattu hyvin realistisesti, hollywoodin tähtiä koristelematta. Kaikki näyttelijät näytetään rosoja kainostelematta ja ihon läiskiä peittelemättä. Mieleenpainuv

What's in the box?

Kuva
What's in the box? Meikäläisellä oli syntymäpäivät perjantaina 19.5. ja hyvä ystäväni Kalle Repo päätti yllättää meikän totaalisesti äärimmäisen kovalla synttärilahjalla. Kiitos Kallelle tuhannesti!  

Red Hill (2010)

Kuva
En ollut aiemmin kuullut australialaisesta toimintathrilleristä nimeltä Red Hill, kunnes Alterstream Media-kanavan Henkka teki kyseisestä pätkästä shorts-videon , saatuaan vinkin taas AM:n Jusa Kyntäjältä. Kyseinen leffa rupesi heti polttelemaan meikäläisen näppejä, joten hommasin sen lyhyintä reittiä dvd:nä suoraan Henkalta, koska henkka oli jo tilannut blu-ray version itselleen, dvd:n katsomisen jälkeen. Nyt pääsin vihdoinkin todistamaan kuinka kovasta pätkästä olikaan siis kyse. Henkalta oli pudonnut täydet 10/10 arvosanaksi, joten mistään turhakkeesta ei voinut missään nimessä olla kyse. Red Hillin on ohjannut australialainen Patrick Hughes (The Hitman's Bodyguard, The Man from Toronto) Red Hill (2010) Nuorehko kaupunkilaispoliisi, Shane Cooper (Ryan Kwanten) muuttaa apulaissheriffiksi piskuiseen kylään Red Hilliin, jossa hänen vaimonsa saa rauhassa viettää raskausaikaa, ilman suurkaupungin meteliä ja keskenmenon uhkaa. Päivät kuluu hevosella ratsastaen ja tutustuen paikallisi

Parrasta Asiaa esittää: Alien elokuvat feat. Kaitsun leffablogi

Kuva
Parrasta Asiaa esittää: Alien elokuvat feat. Kaitsun leffablogi Kävellessäni aurinkoisena päivänä Jyväskylän satamassa, bongasin ihmisvilinän seasta tutun hahmon.  Parrasta asiaa-kanavalta tuttu Simo "Ramo" Rantanen siellä hartaasti muisteli vastikää katsomaansa Alien-elokuvien maratonia. Lyöttäydyin mukaan muisteloon ilman minkäänlaista pohjustusta aiheeseen. Koska näiden elokuvien katsomisesta on jo tovi, jouduin pinnistelemään pelkän muistin varassa, mutta jotain sieltä puristui narullekkin tallennettavaksi. Videolla fiilistellään läpi kaikki Alien franchisen elokuvat. Tapahtuman voi todistaa alla olevalta videolta, tai osoitteesta  https://www.youtube.com/watch?v=MdWXn9RA4V4 .

Elokuvasuositus: The Salvation (2014)

Kuva
The Salvation on tanskalainen lännenelokuva vuodelta 2014. Elokuvan on ohjannut Kristian Levring, joka kuuluu Dogma 95:n perustajiin. The Salvation on tyly vanhanliiton lännenelokuva, josta voi havaita Sergio Leonen ja John Fordin vahvat vaikutteet. Kenenkään  henki ei ole minkään arvoinen, miehet ovat julmia ja naiset huonossa asemassa. Moraali on häilyvää. Musiikeista tulee mieleen Ennio Morricone. Vaikka juoni on hyvin suoraviivainen ja perinteinen, on tässä elokuvassa sellaista tanskalaista otetta mikä siitä tekee poikkeavan.  Visuaalisesti elokuva on todella hieno, mutta muutamista CGi-liekeistä ja CGI-lavasteista on sakotettava.  Pääosaa esittää vähäpuheinen tanskalainen Mads Mikkelsen , joka on aina huikea kaikissa rooleissaan. Mikkelsenin kaveria esittää loistava ruotsalainen Mikael Persbrandt (Beck-elokuvat). Persbrandtia olisi ollut mukava nähdä enemmänkin. Mykkää naispääosaa esittää Eva Greenin , joka on aivan mahtava roolissaan. Pelkillä silmillä hän näyttelee laajempaa sk

Avengement (2019)

Kuva
Kuulin Elokuvaprojektorin Timolta , sekä Leffabunkkerin Villeltä elokuvasuosituksen, joka olisi syytä ottaa vakavasti. Kun vielä leffan pääosassa temmeltää modernin toiminnan mestari  Scott Adkins , mielenkiintoni heräsi kolmesta syystä. Ensinnäkin Ville tuntee potkuleffat, kuin omat taskunsa, niin hän on asiansa tunteva mies kertomaan genren helmet, mutta jos Timon kaltainen pitkänlinjan laatu-cineman harrastaja kelpuuttaa Adkinsin tappelupätkän, on siinä oltava jo jotain spesiaalia. Kolmas syy oli tietenkin se, että olen itse diggaillut Scott Adkinsista näyttelijänä jo pidemmän aikaa, mutta aika ei ole antanut myöden katsoa kaikkia hänen teoksiaan, joten ainakin parhaimmasta päästä on nähtävä kaikki mahdolliset. Nopeasti tutkimalla selvisi, että tätä elokuvaa pidetäänkin Adkinsin parhaana ja joissain medioissa jopa viiden tähden arvoisena. Adkins tunnetaan enimmäkseen b-luokan toimintaelokuvista, mutta tässä olisi ilmeisesti ekaa kertaa kyseessä ihan "oikea" elokuva, niin

The Last Witch Hunter (2015)

Kuva
Vuonna 2000 ilmestynyt avaruustoimintakauhu Pitch Black (Pimeän uhka) oli yllätyshitti ja nosti Vin Dieselin meikäläisenkin tietoisuuteen. Jonkin aikaa tulikin seurattua ahkerasti, mitä tuo mystinen mörisijä tuuttasi pihalle, mutta sitten pikkuhiljaa kiinnostus alkoi lopahtaa ja Dieselin tuotosten katselu jäi melko satunnaiseksi. Eipä miehen skaala niin laaja ollut, etteikö siihen tulisi ähky hyvinkin nopeasti. Ei ole siis kovinkaan mysteeri, miksi en ole aiemmin katsonut tätä 8 vuotta sitten ilmestynyttä The Last Witch Hunteria . Enkä aikonut oikeastaan katsoa sitä nyttenkään, mutta harvinaisia elokuvajulkaisuja lärätessäni, leffasta tuli vastaan parikin melko komeaa steelbook-julkaisua, joten kiinnostukseni heräsi. Jos leffasta on julkaistu useampikin erikoisjulkaisu, olisiko se kumminkin enemmän kuin pelkkä alelaarien tusinapätkä. Ei siinä auttanut, kuin ottaa selvää ja tilata itsellekkin peltikoppainen versio aiheesta. Kannethan ne on tärkeimmät, vai mitä. Se mikä leffassa on miel