Kun olin ala-asteikäinen, isot pojat kertoivat legendaa mystisestä elokuvasta nimeltä Idän lohikäärme ja sen ihmeellisistä hahmoista, kuten Bruce Leeroysta ja Sho'nuffista. Kun kaverini vihdoinkin sai tuon kasetin käsiinsä ja pääsimme sitä katselemaan, oli siinä jotain maagista. Tätä kovisten pätkää eivät tietäneet kuin tietäjistä kovimmat. Toki Bruce Leen klassisia taisteluelokuvia oli tullut nähtyä jo paljon tuossa vaiheessa, mutta tässä elokuvassa oli jotain speciaalia. Näin elokuvan vain kerran, mutta sen mystinen hienous syöpyi aivolohkoon vuosikymmeniksi. Nyt yli 30-vuotta myöhemmin pääsin katsomaan elokuvan uudelleen. Ainakin nostalgialasit päässä se onnistui räjäyttämään tajunnan, mutta oliko se muuten kestänyt aikaa kuinka hyvin... The Last Dragon - Idän Lohikäärme (1985) Harlemissa asuva nuori Leroy Green on saavuttanut Kung Fun viimeisen asteen. Hänen Mestarillaan ei ole enää mitään annettavaa. Saavuttaakseen ylimmän tason, jossa koko keho alkaa hohtamaan kultaista hohto

Kirppareilla elokuvia metsästäessä tulee usein vastaan tiettyjä samoja leffoja. Sex and the city kakkosen ja Bengalin tiikerin lisäksi olen useasti törmännyt yhteen teokseen, joka oikeastaan on aina kiinnostanut, mutta koska sitä on aina tarjolla, niin en ole sitä aiemmin napannut. Olen toki elokuvan nähnyt tuoreeltaan 15 vuotta sitten, mutta muistikuvat alkoivat olla jo hatarat. Väsytystaktiikka toimi ja vihdoinkin nappasin tuon penteleen mukaani blu-ray muodossa. Kyseessä on brittiläisen Neil Marshallin ohjaama genre-elokuva Doomsday (2008). Marshall tunnetaan elokuvista Dog Soldiers ja The Descent , joita pidetään yleisesti genrensä huippuleffoina. Siinä missä Dog Soldiers edustaa ihmissusi-genreä ja The Descent monsterikauhua ahtaissa paikoissa, on Doomsday selvä tribuutti 70- ja 80-luvun dystooppisille toimintaelokuville, kuten Escape From New York ja Mad Max . Oli aika ottaa selvää miten aika oli kohdellut tätä genretribuuttia. Doomsday (2008) Vuonna 2008 hengenvaarallinen Reap

Stieg Larssonin Millennium trilogia upposi meikäläiseen siinä, missä keneen tahansa muuhun nordic noir faniin, jopa niin paljon, että tuli hommattua kirjat ja lueskeltua jopa sarjakuva-adaptaatiot (mitä suosittelen). Pidin todella paljon myös David Fincherin jenkkisovituksesta The Girl With The Dragon Tattoo. Kun huomasin, että samaan jenkkisarjaan oli tullut uusi osa, tilasin sen välittömästi sen enempiä tutkimatta aihetta. Leffa oli sen verran oudosti nimetty, että en tunnistanut sitä trilogiasta, mutta ajattelin, että se on jokin amerikkalaisille suunnattu nimi ja kyseessä olisi trilogian kakkososa. En kumminkaan pitänyt kiirettä leffan katsomisella, koska katsottavien leffojen jono on järkyttävän pitkä, joten neljä pitkää vuotta leffa odotti hyllyssä katseluvuoroaan. Nyt päätin vihdoinkin avata muovit komean steelbookin yltä ja tutkia mitä paketti pitää sisällään. Samalla kun leffan omituinen nimi selvisi, selvisi samalla, että Larssonin kirjasarjaan on tullut kaikenkaikkiaan seit