Tekstit

Näytetään hakua komedia vastaavat tekstit.

Tilaajat

Armomurhaaja (2017)

Kuva
3 simoa oli yllätyshauska komedia, jonka löysin vahingossa ja jonka näyttelijöistä ja ohjaajasta tuli kerta heitolla suosikkejani, mutta nyt kun näin vihdoinkin ohjaaja Teemu Nikkin elokuvan ARMOMURHAAJA (Euthanizer, 2017) niin siinä jää moni leffa kauas taakse. Huh huh, mikä leffa. Matti Onnismaa on Veijo Haukka, mekaanikko joka sivubisneksenä lopettaa eläimiä halvempaan hintaan kuin eläinlääkäri, mutta hintana on aina moraalisaarna eläimen omistajalle. Onnismaa vihaa ihmisiä ja onkin enempi eläinten puolella. Haukan elämänkatsomuksessa kivulla täytyy olla tasapaino ja sen tulee tuntemaan aika moni kylän ihminen. Sekaan soppaan sekoaa vielä vahvasti soldiers of odineita parodioiva ja kritisoiva Suomen soturit. Kyseessä on synkkä ja pikimusta komedia, jossa on myös hienoa draamaa ja satiiria. Elokuva tempaa mukaansa ja kokoajan haluaa tietää enemmän ja katsoa lisää, vaikka kuinka raskaaksi ja oudoksi aiheet menisivätkin. Se osaa yllättää ja vastaavanlaista suomalaista leffaa en

Sekalaisia Jouluelokuvia

Kuva
Sekalaisia Jouluelokuvia Tähän mennessä joulua 2019 olen katsellut sekalaisia jouluaiheisia elokuvia, joista nyt listaan muutaman: Mauri Kunnaksen Joulupukki ja Noitarumpu on vuoden 1996 piirroselokuva, joka pohjautuu samannimiseen Mauri Kunnaksen kirjaan. Vaikkei tämä ole minulle mikään suunniteltu perinneleffa, niin silti se tulee joka joulu katsottua ja löytyy myös dvd:nä hyllystä. Mauri Kunnaksen kirjoja tuli lapsena luettua ja varsinkin katseltua, joten tämän leffan piirrostyyli miellyttää silmää. Yksityiskohtaisia vanhanajan talonpoikaistavaroita ja asuintorppia on mukava ihastella korvatunturilla. Elokuvassa on muutama hieman creepy kohtaus, joka johtuu lähinnä karmivasta poppamies musiikista, joka voi olla pienelle lapselle hämmentävää. Mukana on myös tunnettujen hahmojen piirroscameoita kuten Keith Richards, ZZ top ja Ringo Star. Tämä on hyvää vastapainoa muovisille amerikkalaisille Jouluohjelmille. Seuraavaksi sitten muovisia amerikkalaisia Jouluelokuvi

Wasabi (2001)

Kuva
  90-luvulla kovin leffa ikinä oli Luc Bessonin ohjaama Leon (ja on se sitä vieläkin). Se teki minusta pitkäksi aikaa kovan Jean Reno-fanin. Kaikki vähäinenkin Reno-matsku oli nähtävä. Siinä huumassa oli ilon päivä, kun dvd:lle ilmestyi vuonna 2001 Luc Bessonin tuottama elokuva, jonka pääosassa komeili taas kerran Reno ja joka muistutti etäisesti Leonia. Tuosta light-Leonista tuli pitkäksi aikaa minun suosikkielokuva. Varsinkin, kun se oli melko tuntematon ja superviihdyttävä. Leonin draamaan verrattuna, kyseessä oli tällä kertaa toimintakomedia. Enimmäkseen komedia, koska toimintaa oli melko vähän loppupeleissä. Mutta se toiminta oli sitäkin viihdyttävämpää over-the-top osastoa. Kyseessä on Gérard Krawczykin (Taxi 2-4) oudosti nimetty Wasabi (2001)    Wasabi (2001)    Elokuva kertoo kovaotteisesta ranskalaisesta kytästä Hubert Florentinista, joka hoitelee rikokset suurimmaksi osaksi nyrkein ja loput Magnum 45:lla. Erään keikan jälkeen hän lähtee vanhan tyttöystävänsä hautajaisiin Ja

Jouluelokuva 2: national lampoon's christmas vacation (1989)

Kuva
Jouluelokuva kakkosena päätin katsoa elokuvan, jota en ollut nähnhyt aikaisemmin. Vaikka kyseessä on legendaarinen leffa-sarja ja juuri mun sukupolven lapsuuden leffoja, niin jostain syystä, en ole tätä koskaan nähnyt, eikä ystäväpiirissänikään kovin moni tunnustanut, kun kyselin, joten päätin hoitaa homman alta ja katsoa sen pois. Kyseessä on hulvaton National Lampoon's Christmas Vacation, eli suomeksi paremmin tunnettu Joulupuu on kärvennetty, vuodelta 1989. (Täytyy vielä mainita, että lamppujen sytytys kohtauksen olin nähnyt aiemmin, joten pätkiä ainakin olen tästä joskus katsonut.) Elokuvassa Chevy Chase on Clark Griswold, joka yrittää järjestää Griswoldien perheelle täydellistä joulua, mutta mitä kovemmin hän yrittää, sen enemmän asiat menevät myttyyn ja perhe kärsii. Asiaa ei auta, että hankalat sukulaiset päättävät tulla koko joulukuuksi asumaan Griswoldeille.  Näin vanhempana on helppo samaistua Chevy Chasen hahmoon ja hänen tuskailuun. En ollut muuten aiemmin pa

Brazil (1985)

Kuva
Monty Pythonin  riveistä soolouralle lähteneen Terry Gilliamin ohjaamista elokuvista suosikkini on aina oleva 12 apinaa , mutta yksi elokuva tulee heti perässä kakkossijalla. Se on dystooppinen, absurdia mustaa huumoria sisältävä, surrealistinen satiiri, joka on toiminut esikuvana monelle, monelle elokuvalle, joita itse pidän yksinä parhaista. Tämä orwellimaiseen tulevaisuuden yhteiskuntaan sijoittuva pläjäys on mystisesti nimetty Braziliksi.   Brazil (1985, suom. Brazil – tämän hetken tuolla puolen) Tulevaisuuden dystooppisessa maailmassa yksinäinen virkamies Sam Lowry pakenee työn harmautta uniinsa, jossa hän tavoittelee mystistä naishenkilöä. Unissaan Lowry on siipineen, kuin icaros-hahmo, joka lentelee pilvissä, naisen kutsuessa häntä luokseen. Eräänä päivänä hän näkee etäisesti naisen todellisena työpaikallaan ja koittaa tehdä kaikkensa päästäkseen hänen luokseen. Nainen paljastuu terroristiksi, mikä vaikeuttaa tilannetta, koska tulevaisuuden yhteiskunnassa on kaikki tarkan valvo

Wonder Woman 1984 (2021)

Kuva
HBO Nordic hemmotteli DC-faneja parin viikon sisällä kahdella DC:n megaleffalla. Toinen oli loistava Zack Snyder's Justice League ja toinen Wonder Womanin toinen soolo-elokuva WW84. Koska Elokuva ei suoranaisesti ole jatkoa ensimmäisellle Wonder womanille ja sen tyylikin on hyvin erilainen aiempiin DC:n leffoihin, sen nimeen ei ole tällä kertaa laitettu kakkosta perään, vaan nimi viittaa vuoteen, jossa elokuvassa seikkaillaan. Ohjaajana toimii ykkösosankin ohjannut Patty Jenkins ja tuottajina tälläkin kertaa pariskunta Deborah ja Zack Snyder. Wonder Woman 1984 (2021) Maxwell "Max Lord" Lorenzano on businessmies 80-luvun Washington D.C:ssä. Hän on mokannut öljykaupat ja on pahassa pulassa. Samaan aikaan nörttimäinen Barbara Ann Minerva toivoo olevansa hieman itsevarmempi ja näkyvämpi ihminen 80-luvun sovinsitisessa miestenmaailmassa. Hän työskentelee Diana Princen kanssa Geologian museossa, kun FBI tuo rihkamalta näyttävän esineen heille tukittavaksi. Esine paljastuu taika

The King of Comedy - Koomikkojen Kuningas (1982)

Kuva
Martin Scorsesen The King Of Comedy - Koomikkojen kuningas (1982) on noussut viimevuosina enemmän esille siitä syystä, että se on toiminut Joker (2019) elokuvan isoimpana esikuvana ja yhtäläisyydet ovatkin huomattavat. Tätä ennen elokuva on ollut vähemmän tunnettujen Scorsesen elokuvien osastossa, joten kiitos Jokerin suosion, tämäkin elokuva sai ansaitsemansa huomion. Kyseessä on nimittäin erittäin mainio satiiri ja musta komedia. Jopa draamasta ja thrilleristä voidaan puhua kevyesti.  The King of Comedy - Koomikkojen Kuningas (1982) Epämiellyttävä julkkiksien nimikirjoitusten kerääjä ja stand up -koomikoksi pyrkivä Rupert Pupkin (De Niro) Juonii kohtauksen, jossa hän pelastaa ahdistuneen ja eristäytyneen televisioviihdyttäjän Jerry Langfordin (Lewis) ikävästä paikasta. Palkkioksi hän vaatii päästä hänen Talkshow-ohjelmaan esiintymään. Kun tapauksen jälkeen yhteydenotto Langfordin koituu haasteelliseksi, hän päättää pakkomielteisen päättäväisesti saada mieheen yhteyden keinolla millä