Kun Doom pc-peli saapui markkinoille 1993, oli se kovinta shittiä ikinä. Vanhemmat olivat kauhuissaan, kun me nuoret pojat pelasimme sitä porukalla huoneissamme. Jotkin vanhemmat jopa kielsivät kavereitani pelaamasta peliä, koska se oli niin väkivaltainen. Se tietysti johti siihen, että jouduimme pelaamaan salaa, mikä lisäsi kielletyn hedelmän houkuttavuutta. Koska elimme aikaa ennen internettiä, kiersi koulussamme huhu, että Doomista olisi tulossa elokuva. Epätoivoisesti tätä huhuttua leffaa odoteltiinkin sitten 12 vuotta, joka tuntui tuon ikäisenä ikuisuudelta, kunnes hämmästykseksi Doom elokuva sitten ilmestyikin vuonna 2005. Ilmeisesti Doom 3 pelin ja Resident Evil-elokuvien suosion johdattelemana oli vihdoinkin aika saada Doomillekkin elokuva adaptaatio. Odotuksen olivat nousseet noina vuosina jo niin korkeaksi, että löyhästi peliin perustuva elokuva oli tietysti täysi pettymys. Nyt 17 vuotta myöhemmin elokuva julkaistiin 4k formaatissa ja itselleni tuli vastustamaton himo nähdä s

Kun mahdollisuuteni  elokuvien vuokraamiseen ala-ja ylä-asteen välissä avautui, niin niitähän piti kantaa kahmalokaupalla joka päivä koulun jälkeen ja uppoutua näihin loputtomiin maailmoihin, joihin en ollut päässyt käsiksi vanhempien kautta, eli äärimmäisen väkivaltaisiin toimintaleffoihin tietysti. Yksi klassikko kautta aikain on hehkuttamani Leon, mutta on myös toinen suosikki, jota en ole syystä tai toisesta niin paljon mainostanut maailmalla. Se on yksi parhaista yhdeksänkymmentäluvun toimintaelokuvista nimeltä Desperado (1995). Tuo elokuva nosti ohjaaja Robert Rodriguezin maailman kartalle, mutta samalla se teki tähtiä näyttelijöistä, kuten Antonio Bandera ja Salma Hayek. Tämä El Mariachi trilogian toinen osa ja softreboot on omissa kirjoissani klassikko, joka teki minusta fanin kaikille elokuvan päänäytelijöille. Elokuva jatkuu siitä, mihin El Mariachi jäi. Muusikko (Banderas) on menettänyt soittokätensä ja rakkaansa mafiapomo Mucolle. Kosto ei riittänyt vaan nyt hän aiko

Huomasin eilen Day Shift nimisen elokuvan kivunneen Netflixin katsotuimmaksi ja päätin kerrankin antaa mahdollisuuden tällaiselle leffalle, josta en ennalta tiedä mitään. Lyhyt esittely video, jossa Cowboy Snoop Dogg päästelee minigunilla porukkaa matalaksi sai sen verran myytyä, että oli pakko katsoa millaisesta leffasta oli kyse... Day Shift (2022) Jamie Foxx on Bud. Päivisin hän on uima-allassiivoja, sekä salaisen organisaation vampyyrinmetsästäjä. Hänen pitäisi saada kasaan 10000 dollaria lapsensa koulunkäyntiin ja hammashoitoon. Vampyyrien kulmahampaista saa mukavasti pimeää rahaa, mutta sen hankkiminen onkin työläämpi juttu. Tavallaan elokuvan idea on ottaa vanha kunnon buddycop asetelma, mutta vaihtaa kyttä-ammatin tilalle vampyyrinmetsästys ja sehän toimi ainakin mekäläiselle todella hyvin. Elokuvan toimintakohtaukset on todella näyttäviä ja hienosti koreografioitu. Mukana on paljon vaijereilla lentelyä, mikä kyllä toimii hyvin. Vampyyrien putoaminen pahannäköisesti niskoilleen

 90-luvulla ennen ensimmäisen Matrixin tuloa, toimintaelokuvat olivat hyvin pitkälti sitä, että toimintasankari syöksyy kahden pistoolin kanssa poikittain halki ilman ja samalla ampuu pahiksia niin pirusti. Yleensä aseiden tehoa on vielä liioiteltu niin, että vastustajat lentävät ilmassa taaksepäin metrikaupalla. Yksi tyylikkäimmistä tällaisista elokuvista on ysäsuosikkini Last Man Standing (1996). Se on myös yksi suosikki Bruce Willis-elokuvista herran kultakaudelta ennen, kun miehen ura lähti alamäkeen 2000 ja 2010-luvuilla. Bruce Willis teki monta loistavaa elokuvaa 80- ja 90-luvuilla ja tämä on yksi niistä, joita olen katsellut nuorena eniten. Se ei ole täydellinen elokuva, mutta se on erittäin tyylikäs, viihdyttävä ja erottuu genressään edukseen. Itseasiassa elokuvan genreä on vaikea määritellä, koska se on sekoitus montaa eri genreä. Elokuvan melko simppeli tarina pohjautuu  Akira Kurosawan Yojimbo – onnensoturi elokuvan tarinaan ja myös toisen sitä lainanneen Sergio Leonen Koura

Deathstroke: Knights & Dragons: The Movie (2020) Deathstroke jakaa kuolemaa omassa DC:n soolo-animaatioelokuvassaan, jossa hahmoa on hieman pehmennetty tunteelliseksi salatun palkkionmetsästäjän taustan omaavaksi perheenisäksi, mutta toiminta on äärimmäisen brutaalia saman firman tekemän Mortal Kombat: Scorpion's revenge animaatioelokuvan tyyliin. Elokuva vaatii sarjakuvien tuntemuksen, koska hahmoja ei esitellä ollenkaan ja elokuva olettaa, että katsoja on tehnyt läksynsä. Animaatio jälki on hyvin tyyliteltyä ja yksinkertaista Mortal kombatin tapaan ja on katsojasta kiinni pitääkö tästä tyylistä vai ei. itse Toiminta on kuvattu tehokkaasti ja toimivasti. Alkupuolisko on raakaa tappamista, mutta loppusuoralla sorrutaan perinteisempään supersankarointiin. Elokuva ei ole ihan täysi napakymppi, mutta saa toivomaan Deathstroken oman liveactionelokuvan perään. Niin hyvästä hahmosta on kumminkin kyse. Elokuvan nimi viittaa satukirjaan, mitä Slade lukee pojalleen. Michael Chiklis on

  90-luvulla kovin leffa ikinä oli Luc Bessonin ohjaama Leon (ja on se sitä vieläkin). Se teki minusta pitkäksi aikaa kovan Jean Reno-fanin. Kaikki vähäinenkin Reno-matsku oli nähtävä. Siinä huumassa oli ilon päivä, kun dvd:lle ilmestyi vuonna 2001 Luc Bessonin tuottama elokuva, jonka pääosassa komeili taas kerran Reno ja joka muistutti etäisesti Leonia. Tuosta light-Leonista tuli pitkäksi aikaa minun suosikkielokuva. Varsinkin, kun se oli melko tuntematon ja superviihdyttävä. Leonin draamaan verrattuna, kyseessä oli tällä kertaa toimintakomedia. Enimmäkseen komedia, koska toimintaa oli melko vähän loppupeleissä. Mutta se toiminta oli sitäkin viihdyttävämpää over-the-top osastoa. Kyseessä on Gérard Krawczykin (Taxi 2-4) oudosti nimetty Wasabi (2001)    Wasabi (2001)    Elokuva kertoo kovaotteisesta ranskalaisesta kytästä Hubert Florentinista, joka hoitelee rikokset suurimmaksi osaksi nyrkein ja loput Magnum 45:lla. Erään keikan jälkeen hän lähtee vanhan tyttöystävänsä hautajaisiin Ja