Millainen elokuva saadaan kun otetaan 125 miljoonaa dollaria, Michael Fassbender ja Jeremy Irons. Ei ilmeisesti hyvää, vaikka kaiken jären mukaan tuon pitäisi olla automaattisesti mahtava. Katselin vihdoinkin ostamani Assassins Creed-elokuvan, vuodelta 2016. Poika on xboxilla pelaillut viimeaikoina näitä ja olen itsekkin aikanaan pc:llä niitä testaillut ja ajattelin, että leffakin saattaisi olla jollain tasolla ok, kun trailerikin näytti oikein hyvältä. Edes viihdyttävää toimintaa luulisi olevan. Eipä se ollut. Ensinnäkin jo alussa rupesi ärsyttämään visuaalinen tyyli, joka hetken oli ihan hieno. Eli kaikki henkilöt on kuvattu vastavaloon, tehden niistä melkein siluetteja ja yksityiskohtia on vaikea nähdä. Samoin kasvoja. Kaikki maisemat kuvattu niin, että aurinko on aina laskemassa ja heijastuu kameraan. Samalla ilmassa leijuva pöly ja hiekka peittävät loputkin näkyvyydet. Tämäkin on tehty varmaan cgi:llä ja näyttääkin, että grafiikkaa tehdessä tehot eivät ole riittäneet

Kävin katsastamassa Joululoman kunniaksi Skywalker-sagan viimeisen osan, eli Star Wars: Rise of the Skywalker (2019) . Ensimmäinen osa uudemman Disney-trilogian osista, eli Force awakens oli todellinen nostalgiatrippi, mutta samalla erittäin hyvä aloitus uudelle trilogialle, tuoden vanhat hahmot mukaan soppaan. Pidin siitä kovasti. Seuraava osa The Last Jedi oli todella porukkaa jakava teos, joka uskalsi ottaa riskejä. Siksi pidin myös siitä. Kolmanteen ja viimeiseen osaan en ladannut kumminkaan suuria odotuksia, vaan lähdin katsomaan vuoristorataa, joka voisi ehkä heitellä kehiin vähän fan serviceä ja nostalgiaa. Ja sitähän saatiin hyvässä ja pahassa. Ensin negatiiviset . Alku oli täyteen tumpattu, eikä hengittänyt ollenkaan. Kohtauksia vyörytettiin silmille nopeasti, kuin ne pitäisi saada pian alta pois. Palpatinen tuominen heti alussa kehiin tuntui hieman päälle liimatulta ratkaisulta ja viime hetken keksinnöltä, vaikka hahmo oli siististi tehty ja komean näköinen ympäristöinee

Ensimmäinen Pacific Rim elokuva oli mukavaa överiviihdettä japanilaisista elokuvista ja animeista tutulla kuvastolla jättiroboteista taistelemassa jättihirviöitä vastaan tuhoten kaupunkeja. Se oli Guillermo del Toron ohjaama ja hänellä on aina silmää erilaisille fantasiaörkeille. Elokuva oli näyttävää silmäkarkkia ja aivot narikkaan-viihdettä. Kun kuulin kakkos-osasta ilman Del Toroa, ajattelin, että kyseessä täytyy olla halpa jatko-osa, joka ei välttämättä ole elokuvalipun arvoinen, mutta vuosi myöhemmin päätin sen katsastaa Joulupyhien ratoksi. Kyseessä on Pacific Rim: Uprising (2018) Elokuva alkaa siitä, kun viime Jäeger vs Kaiju-mittelöstä on kulunut 10-vuotta ja ihmiset ovat opetelleet asumaan kaupunkien raunioissa, pikkuhiljaa elämää rakentaen. John Boyega (Star Warsien Finn)(ekassa osassa olleen Idris Elban hahmon poika) haahuilee varastaen ja huijaten muita varkaita. Hän kerää arvokkaita Jäegereiden osia ja rahoittaa sillä villejä bileitä, kunnes pahan paikan tullen törmää

Joaquin Phoenix on traumatisoitunut mies, nimeltä Joe. Parrakas, entinen Persianlahden sotaveteraani, nykyinen Vigilante-kostaja, joka pelastaa pikkulapsia pedofiilien kynsistä vasaralla pahiksia piesten. Miehellä on synkkä mieli ja vielä synkempi tausta. Kuulostaako kliseiseltä toimintaelokuvan hahmolta. Jos luulit elokuvan olevan tällainen, saatat yllättyä rajusti. Koska nyt ei ole kyse siitä, että mikä on jutun juonena, vaan miten se näytetään. Kyseessä on Poikani Kevin-elokuvan ohjaajan, Lynne Ramsayn uusin teos You Were Never Really Here (2017) . Siinä missä Poikani Kevinissä katsoja haastettiin seuraamaan "ennen ja jälkeen tilanteen" - aikajanoja päällekkäin, tämä elokuva tarjoilee traumatisoituneen miehen tajunnanvirtaa ja mikään ei ole valmiiksi pureskeltua. Phoenixin Joeta voisi verrata hänen toiseen rooliinsa Jokeriin. Molemmat hahmot asuvat äitinsä kanssa ja pitävät äidistään huolta. Molempien mielen ovat auktoriteettihahmot lapsena hajottaneet. Mutta siiinä

The Planet of the Apes (2001) Päätin katsastaa uudelleen Tim Burtonin näkemyksen Apinoiden planeetasta. Edellisestä kerrasta onkin aikaa jo 18-vuotta. Muistikuvat olivat, että kyseessä on ihan ok-leffa, mutta vuosien varrella tätä on haukuttu niin paljon, että pakko oli vihdoin tsekata mistä kaikki viha johtuu. Tim Burtonhan on tehnyt paljon loistavia elokuvia varsinkin alkuaikoinaan, mutta ilmeisesti tähän elokuvaan mies on ollut väärä valinta. Eikä Burtonin maneereista tässä ole tietoakaan, jos ei laske Danny Elfmanin musiikeita ja Helena Bonham Carteria. Kyseessä on The Planet of the Apes , vuodelta 2001. Elokuvassa tiedemies Mark Wahlberg saapuu aluksellaan planeetalle, jota kansoittavat ihmismäiset apinat. Ihmiset ovat orjien asemassa. Apinoita johtaa kiivas kenraali Thade (Tim Roth), apunaan militaarijohtajagorilla Attar (Michael Clarke Duncan). Helena Bonham Carter on Ari, apinanaaras, joka ajaa ihmisorjien oikeuksia. Ihmisorjien johtohahmona nähdään Kris Kristofferson j

18-vuotta hurjapäitä. Ei olisi uskonut, että tämä leffasarja leviäisi näihin mittasuhteisiin. Edellinen Wanin ohjaama osa oli maailman 8 tuottanein elokuva. Tämä osa oli 17 tuottanein. Elokuvasarjalla 8 osaa ja oma universumi, mihin on tulossa spin off-leffa. Elokuvasarja sisältää kaikki 2000-luvun suosituimmat action tähdet samassa paketissa. Ja onhan sarjalla yksi päänäyttelijän kuolemakin harteilla. Aika hyvin autotuning-leffalle, joka pölli idean myrskyn ratsastajilta. Mutta onko tämä toistaiseksi uusin jakso hyvä... Katselin vihdoinkin F. Gary Grayn (be cool, italian job, straight outta compton) ohjaaman hurjapää leffan Fast & Furious 8. Elokuvassa Vin Diesel jotuu miehekkäästi pettämään isoksi kasvaneen "perheensä", kun puskista tuleva poikavauva on kidnapattu cyberterroristi Charlize Theronin johdosta. Äijien äijä Kurt Russell! vapauttaa vankilasta vihamiehet Dwayne Rock Johnsonin ja Jason Stathamin, jotka joutuvat tekemään yhteistyötä ja naljailemaan toisi

Minulla on joku ihmeellinen fiksaatio harmaisiin, karuihin, synkkiin ja ilottomiin elokuviin ja aina välillä haluan katsoa jotain todella ankeaa ja masentavaa. Siksi tiesin pitäväni John Hillcoatin ohjaamasta postapocalyptisestä draamasta TIE (the road, 2009). Jostain syystä kumminkin venytin elokuvan katsomista 10 vuotta ja blu-ray lepäsi kaapissa pitkään. Nyt tuntui siltä että olisi sopiva hetki katsoa tämä pois, kun päiväkin on niin harmaa. Elokuvassa Viggo Mortensen vaeltaa loputtomassa harmaassa ja rappeutuneessa postapocalyptisessä maailmassa poikansa Kodi Smit-McPheen kanssa yrittäen selviytyä nälästä ja kannibaaleista. Matkalla tulee vastaan mm. Robert Duvall ja Guy Pearce. Charlize Theron nähdään takautumissa perheen äitinä. Tarina on karu, mutta kiehtova. Vaikka leffa on hidastempoinen draama, ei missään vaiheessa ehtinyt tulla tylsää. Elokuva on sukua myöhemmin julkaistulle Maggielle, joka toi zombiet realistiseen maailmaan. Tämä voisi sitten olla mad max tuotuna oike

Katsoin pääsiäisen kunniaksi Alejandro González Iñárritun ohjaaman elokuvan Revenant (2015). Olin pantannut tätä leffaa pitkään, koska tiesin pitäväni siitä, mutta samalla en löytänyt täydellistä hetkeä keskittyä siihen 100 prosenttisesti. Nyt oli sitten sen aika. Tositapahtumiin ja sen pohjalta kirjoitettuun romaaniin Revenant: Kostaja (2003) perustuva elokuva kertoo turkismetsästäjä Hugh Classin huikean selviytymis ja kostotarinan Missourijoella, raahautuen 300km karhun raatelemana pakkasessa kosto mielessä. Leonardo Dicaprio esittää Hugh Classia Oscarin edestä, vaikka vuorosanoja on niukasti. Koska tarinoissa sankarin hienous on aina verrattavissa arkkivihollisen hienouteen, antagonistina nähdään loistava Tom hardy, joka vetää yhden parhaista rooleistaan häikäilemättömänä John Fitzgeraldina. Olen aina pitänyt leffoista, jotka ovat synkkiä, karuja, likaisia kuvauksia, realistisine haavoitumisineen ja harmaine väriskaaloineen. Tässä on siinä onnistuttu täydellisesti. Kaikki on

Katselin äsken Blu-rayltä uudelleen Rob Cohenin ohjaaman tositapahtumiin perustuvan elämäkerran DRAGON - The Bruce Lee story, vuodelta 1993. Muistan katsoneeni tämän viimeksi ala-asteella silloin, kun Bruce Lee ja taistelulajit olivat kuuminta shittiä ja silloin leffassa oli parasta hienot taistelukohtaukset tietysti. Nyt kiinnosti myös draama puoli. Leffahan on draama elokuva, jossa on tavallista hienommat taistelukohtaukset lisänä. Tappelut ovatkin ehkä hieman eprealistisiä, tiedä häntä, mutta samalla ne mallintavat täysin Bruce Leen elokuvissa nähtyjä klassisiä kikkoja ja juttuja ja siksi mielenkiintoisia. Myös huumoria on sopivasti mukana. Juuri kun rupesin tutkimaan netistä, että saako tätä jostain jossain formaatissa, niin Simo Ramo Rantanen laittoi sen samaan aikaan myyntiin ja oli pakko poistaa se omaan hyllyyn. Hyvä juttu. Elokuvassa seurataan Leen mielenkiintoista matkaa nobodystä leffatähdeksi ja samalla martial arts-ketjun aloittajaa, jollaista amerikassa ei ennen ol

Lapsena olisin saanut isältäni syntymäpäivälahjaksi uuden polkupyörän, mutta halusin mieluummin Snake-eyes figuurin. Tätähän ei isäukko voinut millään ymmärtää. Mutta olihan se toimintaukkeli niin cool ja pyöriä nyt voi saada myöhemminkin :D G.I. JOE : The rise of the cobra (2009) Nyt n.30-vuotta myöhemmin katsoin poikieni kanssa G.I. JOE : The rise of the cobra, vuodelta 2009. Ympyrä sulkeutui ja leffa toimi kovaa pojille, jotka näkivät sen ekaa kertaa. Ymmärsin, että tässä on taas yksi niistä klassikoista, joita tämä sukupolvi muistelee hyvällä aikuisena. Leffan olen nähnyt muutamia kertoja, välillä pettymyksellä katsoen, välillä taas sisäinen poika innoissaan kurkkien. Tällä kertaa onnistuin poitsujen kautta pääsemään siihen fiilikseen, mitä sen ikäisenä voisi olla, jos näkisi tämän ekaa kertaa. Onhan tämä suunnattu 7-13 vuotiaille pojille suurimmaksi osaksi. Mukana on myös hyvä määrä naamojen sulamisia ja palamisia, mitä voi kurkkia sormienvälistä, kun ei uskalla vielä katsoa ku