Pika-arvio: Gladiator II (2024)
Ensifiilikset: Gladiator II (2024) Aluksi olin vähän kahden vaiheilla, että onko Gladiatorin jatko-osa ihan tarpeellinen, mutta kun mahdollisuus tuli Gladiator kakkosen ennakkonäytökseen, niin Ridley Scott fanina ampaisin suunnan kohti teatteria. Onhan ensimmäinen osa yksi parhaista leffoista 2000-luvun alusta. Ensifiilikset olivat hyvät. Alkupuoliskolla nähtävät CGI-laivat hieman rikkoivat immersiota, samoin myöhemmin nähtävät CGI-apinat. Näistä kumminkin selvittiin säikähdyksellä ja leffa näytti oikein komealta. Myös taistelukohtaukset olivat kauttaaltaan hyviä. Tässä leffassa kyllä CGI-eläimet saivat hämmentävän paljon damagea. Vähän kävi niitä jopa sääliksi. Elokuvan habitus oli muutenkin yllättävän konservatiivinen, kun ottaa huomioon minkälaisia elokuvia Disneyn tallista on nykypäivänä tippunut. Sinisilmäinen heteromachomies pistää nippuun kaikki jotka muistuttavat vähemmistön jäseniä ja ottaa vallan takaisin itselleen. Näin kärjistäen. Ehkä tässä oli tekoajalla ...