Tekstit

Näytetään tunnisteella history merkityt tekstit.

Tilaajat

Vikings (2013-2021)

Kuva
Vikings (2013-2021) Kuusi kokonaista kautta takana Viikinkejä. Eli koko sarja on tullut päätökseensä meikäläisen kohdalla. Täytyy myöntää, että nyt oli todella kova sarja alusta loppuun! Tämä nousee mielestäni kaikkien aikojen parhaiden sarjojen listalleni, johon kuuluu mm. Sopranos, Breaking bad, Sons of anarchy ja nyt tämä. Sarja on pitänyt tasonsa yllä koko sen keston. Tietenkin Ragnarin aikakausi oli parasta neljän ensimmäisen kauden ajan, mutta harva sarja pitää tasonsa ja laatunsa näin hyvänä. Jokainen jakso on mielenkiintoinen ja ns. tylsiä hetkiä tai tyhjäkäymistä ei ole. Henkilöt on kirjoitettu todella hyvin ja heistä todella välittää.  Harvoin televisiosarjan hahmoihin kiintyy samalla tavalla, kuin tämän sarjan. Sarja on käsikirjoitettu kanadalaiselle History-televisiokanavalle, joten se mukailee historiallisia tapahtumia jossain määrin. Sarja on täynnä huikeita näyttelijöitä, joilta ei karismaa puutu. Ja pitkin sarjaa nähdään sellaisia nimiä kuin Gabriel Byrne ja Ray Steven