Edellisessä Tron: Legacyssä (2010)  oli jotain selittämätöntä vetovoimaa. Sen synkkä, kylmä, mutta tyylikäs maailma yhdistettynä Daft Punkin loistavaan musiikkin oli meikälle sellaista silmä- ja korvakakkia, että oksat pois. Kuuntelin soundtrackia vielä vuosia myöhemminkin fiilistellen elokuvan hienoa maailmaa ja tunnelmaa. Kävin sen myös keväällä katsomassa kinolaaksossa isolta kankaalta, kun Elokuvaprojektorin Timo sen siellä ilokseni esitti. Kun näin teatterissa trailerin uudesta Tron elokuvasta, olin heti valmis menemään katsomaan sen mahdollisimman isolta ruudulta. Olisi se varmasti komea vuoristorata-ajelu jos ei muuta. Kun trailerin perässä ilmoitettiin, että tällä kertaa soundtrackin hoitaa suosikkiyhtyeeni Nine Inch Nails , oli teatterikierros selvä juttu. NIN oli jopa ehkä liian ilmeinen ja turvallinen vaihtoehto tällaiseen elokuvaan. Juuri sellainen minkä olisin itse haaveissani valinnut. Silti ennakkotilasin soundtrackin cd-levynä ja ehdin sitä kuunnella monta viikkoa ...