Tekstit

Näytetään tunnisteella roger corman merkityt tekstit.

Tilaajat

Battle Beyond The Stars (1980)

Kuva
Roger Corman tunnetaan b-elokuvien ykkösnimenä. Hän on tuottanut ja ohjannut satoja b-elokuvia 50-luvulta, tähän päivään asti. 70-luvun lopulla ensimmäinen Tähtien Sota elokuva oli megahitti, joten Corman tarvitsi oman rip-offinsa. Avukseen hän sai mm. nuoren James Cameronin lavastajaksi (Production Designer) elokuvaan. Ohjaajaksi hommaan ryhtyi Jimmy T. Murakami , jonka tunnetuin teos on ainakin suomalaisille joka jouluinen Lumiukko -animaatio. Vaikka elokuvan budjetti oli 5 kertaa pienempi kuin Star Wars: episode 4:n, on se Cormanin tuottamista elokuvista aikansa kallein ja sen huomaa laadussa. Corman käyttikin elokuvan näyttäviä tehostekohtauksia uudelleen myöhemmissä elokuvissaan, kuten Space Raiders, Fantastic four ja Forbidden World . Eihän näin kalliita kohtauksia voi käyttää vain kerran. Battle Beyond the Stars onkin näistä selkeästi paras ja leffana mainio vanhan ajan avaruusseikkalu. Battle Beyond The Stars (1980) Maanviljelyplaneetta Akirin kansa kohtaa uhan, kun tyrann

Forbidden World (aka. Mutant, 1982).

Kuva
Roger Corman tunnetaan b-elokuvien ykkösnimenä. Hän on tuottanut ja ohjannut satoja b-elokuvia 50-luvulta, tähän päivään asti. 70-luvun lopulla hänen piti tuottaa jopa ensimmäinen Alien-elokuva. Koska tämä mahdollisuus meni sivu suun, päätti hän tehdä oman Alien "ripoffin" Galaxy of Terror (1981). Koska tästä tuli oikein loistava pätkä, niin miksei heti seuraavana vuonna tekisi toista Alien"ripoffia" nimeltä Forbidden World (1982) . Koska Corman on halpisleffojen mestari, päätti hän osittain kierrättää James Cameronin suunnittelemat lavasteet edellisestä leffasta. Juoni sentään on täysin erilainen ja nyt mennään avaruusaluksen ja mystisen pyramidin sijaan tutkimuslaboratorioon joka sijaitsee hiekkaplaneetta Xarbialla. Elokuva rippaakin enempi samana vuonna tullutta Carpenterin The Thingiä, kuin itse Alienia. Sattumaako, sitä ei tarina kerro. Mutta oliko se yhtä loistava kuin Galaxy of Terror... Forbidden World (aka. Mutant, 1982).   Kaukaisessa tulevaisuudessa syrj

Galaxy Of Terror (1981)

Kuva
Roger Corman tunnetaan b-elokuvien ykkösnimenä. Hän on tuottanut ja ohjannut satoja b-elokuvia 50-luvulta, tähän päivään asti. 70-luvun lopulla hänen piti tuottaa jopa ensimmäinen Alien-elokuva. Koska tämä mahdollisuus meni sivu suun, päätti hän tehdä oman Alien "ripoffin" ja avukseen hän sai mm. nuoren James Cameronin lavastajaksi (Production Designer) elokuvaan. Ohjaajaksi hommaan ryhtyi melko tuntematon Bruce D. Clark. Vaikka elokuvan budjetti oli 10 kertaa pienempi kuin Alien ykkösen, osoittautui leffa oikein mainioksi avaruuskauhuksi, ja kulttiklassikoksi. Päätin katsoa miltä elokuva näyttää nykypäivänä. Galaxy Of Terror (1981) Maankaltaisen planeetta Xerxeksen johtaja "Planet Master" käskee militäärisen pelastusryhmän lähteä toiselle planeetalle nimeltä Morganthus etsimään kadonnutta alusta ja sen miehistöä. Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja alus tekee pakkolaskun planeetalle, jonka keskellä sijaitsee erikoinen pyramidi ja planeetta on täynnä erilaisia