Tekstit

Näytetään tunnisteella x-files merkityt tekstit.

Tilaajat

X-files: Fight The Future (X-files: Taistelu tulevaisuudesta, 1998)

Kuva
X-files, eli Salaiset kansiot on nykyihmisille lienee tuttu lähinnä siitä, että tunnaria on käytetty lukuisia kertoja tubettajien ja tiktokkaajien toimesta. Me vanhat jarrut taas muistamme, kuinka mahtavaa oli nähdä kerran viikossa Scullyn ja Mulderin seikkailuja salaliittojen verhoamassa synkässä maailmassa. 90-luvulla ufot ja salaliittoteoriat olivat kuuminta shittiä. Salaiset kansiot olikin jotain ennen näkemätöntä ja siksi mielettömän suosittu tapaus aikanaan. Nykyään kulttisuosiota nauttivaa sarjaa muistellaan lämmöllä. Viisi tuotantokautta pohjustettiin maailmanluokan salaliittoa hallituksen extraterrestiaalisista suhteista ulkoavaruuteen, kunnes päästiin sen huipentumaan elokuvan muodossa vuonna 1998. Elokuvan nimeksi tuli X-files: Fight the future, eli X-files: Taistelu tulevaisuudesta (Ohj. Rob Bowman, Reign of Fire). Oli aika palata yli 20-vuoden taakse tarkastamaan, että minkä luokan teoksesta oli kyse. X-files: Fight The Future (X-files: Taistelu tulevaisuudesta, 1998) Vuon