Tekstit

Katselukerrat

Katsomani elokuvat ja sarjat 2025

Kuva
Päätin vuoden alussa tehdä tällaisen projektin, että listaan kaikki vuoden aikana nähdyt elokuvat ja sarjojen kaudet, mitä tulisi katsottua. Projektin idea oli saada selville, että kuinka monta elokuvaa ja sarjaa sitä edes ehtii vuoden aikana katsoa, ettei tule esim. hamstrattua niitä liikaa hyllyyn yms. On myös hauska nähdä, että kuinka kauan jonkin elokuvan katsomisesta on. Joistakin leffoista tuntui olevan pidempi aika, kuin olikaan ja joistain taas lyhyempi jne. Elokuvien määrään olen ihan tyytyväinen, koska muistan vielä jokaisen katsomani, eikä lista mene ihan puuroksi muistissa. Sarjojen määrästä yllätyin, että kokonaisia kausia ehti katsoa yllättävän monta. Jopa 28. Elokuvissa oli hyvä sekoitus kulttileffoja, klassikoita, roskaa, kotimaisia, mainstreamia ja supersankarileffoja eri aikakausilta. Elokuvateatterissa tuli käytyä 8 kertaa, mikä on hieman vähemmän kuin normaalisti. En listannut listaan sellaisia elokuvia, joita en katsonut alusta loppuun, vaan esim. keskeltä loppuun,...

Jouluelokuva: Money Train - Junakytät (1995)

Kuva
  Jos miettii sanaa "jouluelokuva", niin mieleen tulee varmasti ensimmäisenä  Wesley Snipesin  ja  Woody Harrelsonin  tähdittämä Junakytät , vuodelta 1995. Wesley Snipes oli 90-luvulla yksi kovimmista action tähdistä, kunnes hävisi valokeilasta ja lopulta puuhaili vain "straight-to-video" kamaa. Vuonna 1992 hän teki Woody Harrelsonin kanssa mainion korisleffan Mustat Donkkaa Tykimmin (White Men Can't Jump). Tämä leffa näytti että herrojen kemiat toimivat mainiosti yhteen, joten pari vuotta myöhemmin he päätyivät näyttelemään veljeksiä piparintuoksuiseen jouluelokuvaan Money Train , joka tunnetaan suomessa paremmin nimellä Junakytät.  Mikä virittäisikään paremmin joulutunnelmaan, kuin katsomalla tämä ennen aattoa... Money Train - Junakytät (1995) On Jouluaatto. Wesley Snipes ja Woody Harrelson ovat veljeksiä (vaikka jostain kumman syystä toinen onkin musta ja toinen valkoinen). Wesley on heistä paremmin toimeen tuleva rehti kaveri, joka nappaa naiset ja ha...

Enemy Mine - Vihollisen armoilla (1985)

Kuva
  Lapsena kaverin kanssa katseltiin useasti yhtä mystistä avaruusleffaa, jonka hän oli nauhoittanut videokasetille televisiosta. Vuosikymmeniin en tiennyt elokuvan nimeä. Myöhemmin, kun internet alkoi olla kätevä tiedonhakulähde, muistin elokuvasta pätkiä ja löysin leffan vihdoinkin tuossa 2000-luvun lopulla. Se oli unohdettu klassikko, nimeltä  Enemy Mine - Vihollisen armoilla , vuodelta 1985. Elokuvan on ohjannut Wolfgang Petersen ( Das Boot , The Neverending story , Troija ). Henkilökohtaisesti ajattelen, että tämä elokuva on Wolfgangin paras ohjaus. Enemy Mine - Vihollisen armoilla (1985) Maa-planeetta käy sotaa Dracon-planeetan väen kanssa avaruuden syövereissä. Kaksi eri puolilla olevaa pilottia joutuvat taistelun tuoksinnassa tekemään pakkolaskun asuttamattomalle, karulle planeetalle. Toinen heistä on lajiltaan ihminen, Davidge ( Dennis Quaid ) ja toinen muukalainen nimeltä Drac ( Louis Gossett JR ). Aluksi he tietysti kamppailevat toisiaan vastaan, mutta pian armot...