Tilaajat

El Mariachi (1992)


Nuorena poikana yksi suosikkileffoista oli Robert Rodriguezin Desperado. Muutamat takaumat siinä tuntuivat oudoilta, koska tuntui kuin olisi pitänyt nähdä jotain aiempia tapahtumia, joita ei elokuvassa näytetä. Sitten vastaan tuli vuokraamossa vhs-kasetti nimeltä El Mariachi. Ensin luulin, että se on joku halpa kopio Desperadosta. Sitten kuulin, että se on saman ohjaajan elokuva, joten oletin, että Desperado on kalliimpi Hollywood-remake El Mariachista. Lopulta vuokrattuani kasetin, kävi selväksi, että kyseessä onkin Desperadon esi-osa ja Desperado onkin kakkos-osa, joka jatkuu suoraan El Mariachin lopusta. Toisin sanoen Desperado olikin El Mariachi 2.



El Mariachi on vuonna 1992 ilmestynyt ensimmäinen Rodriguzin elokuva ja samalla hänen läpimurtonsa. Espanjankielinen amatoorinäyttelijöiden voimalla tehty elokuva maksoi vain 7000 dollaria, mutta elokuva näyttää kalliimmalta. Columbia picturesin löytäessä elokuvan, he ostivat oikeudet ja käyttivät elokuvan markkinointiin moninkertaisen summan rahaa, verrattuna leffan pieneen budjettiin.



Elokuvassa El Mariachi (Carlos Gallardo) saapuu pieneen meksikolaiskaupunkiin, haaveena saada töitä muusikkona. Baareja kierrellessään hän huomaa, että töitä ei ole tarjolla ja soittajat on muutenkin korvattu nykyaikaisilla syntetisaattoreilla. Sen lisäksi mafian miehet sekoittavat viattoman Mariachin pahamaineiseen murhaajaan, joka myös kantaa kitarasalkkua ja pukeutuu mustaan sillä erolla, että salkku on täynnä aseita. Mariachi joutuu pakenemaan henkensä kaupalla, kunnes pakon edessä hän surmaa muutaman pahiksen. Kohta sana kiiri mustiinpuketuvasta kostajasta, jolla on kitarasalkku täynnä aseita. Mafiapäällikkö Moco (Peter Marquardt) lähettää kaikki miehensä onnettoman muusikon perään.



Pienimuotoinen elokuva sisältää toiminnan lisäksi paljon huumoria ja koomisia hahmoja. Elokuva on melko lyhyt, ja se ei sisällä juurikaan tylsiä kohtia. Ainut mikä tarinassa tuntuu oudolta on Mariachin kummaliset unet, tai näyt, jolle ei ole selitystä tai merkitystä tarinan kannalta. On kumminkin helppo ymmärtää miksi Rodriguez sai jalan oven väliin hollywoodiin tämän teoksen kautta. Molemmat päänäyttelijät esiintyvät jako-osassa Desperado. Tosin Carlos Gallardo on El Mariachin soittokaveri ja apuri Campa, Antonio Banderaksen esittäessä pääroolia. Desperadossa nähdään takaumana kohtauksia El Mariachin lopusta, sillä erolla, että Antonio Banderas on vaihdettu Carlos Gallardon tilalle. Muut näyttelijät ovat samoja, kuten Marquardt. Jalkapalloa kuljettava keltapaitainen poika on muuten saanut alkunsa jo tässä elokuvasta ja se nähdään jokaisessa trilogian osassa.



Vertaisin El Mariachia Mad Maxiin. Myös Maxissa ykkösosa on pienen budjetin tapaus, ja kakkososa se tunnetumpi ja suositumpi isomman budjetin maailmanlaajuinen hitti. Molemmissa päähahmo aloittaa viattomana hyväntahtoisena henkilönä, muuttuen lopussa siksi hahmoksi jona sen parhaiten tunnemme. El Mariachissa hahmo saa lopullisen muotonsa vasta aivan viimeminuuteilla.



Elokuva on mielestäni El Mariachi-trilogian toiseksi paras elokuva ja tärkeä taustoittamaan hahmon syntytarinaa. Suositellaan, jos et ole tätä vielä nähnyt, mutta varaudu pienen budjetin toimintakomediaan, näyttävän hollywood-rainan sijasta.



- Kai Kumpulainen 14.4.2020


Japanilainen juliste






 




Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Onnellinen Mies (1979)

Game of Thrones (2011-2019)

Vesa-Matti Loiri 1945-2022