Tekstit

Näytetään tunnisteella Toxic avenegr merkityt tekstit.

Tilaajat

The Toxic Avenger Part 2 (1989)

Kuva
80-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että ultraväkivaltaisista k18-elokuvista, kuten Robocop, Alien ja Rambo, tuotettiin lapsille leluja ja piirrossarjoja. Sehän johti tietysti siihen, että me muksut haluttiin nähdä meidän lelujen sankarit tositoimessa elokuvan muodossa. Yksi näistä elokuvista oli 8-vuotiaalle räikeästi epäkorrektein ja väkivaltaisin yli muiden. Se oli roskaelokuvien kuningas Toxic Avenger . Ja voi pojat me katsottiin sitä penskana ja ihmeteltiin, miten kuvottava, pelottava ja omituinen se olikaan, mutta samalla me rakastettiin joka minuuttia. Ykkösosaa jopa enemmän me katsoimme Toxic Avenger Part 2, koska se oli humoristisempi, lapsellisempi ja sarjakuvamaisempi, kuin ykkösosa. Vaikkakin kakkonen oli kepeämpi ja hassumpi, ei se silti unohtanut gorea ja muuta mikä ei sovellu alle 18-vuotiaille, joten aika epäsopiva tämäkin osa oli meille pikkunatiaisille, mutta kyllä me vaan tsiikattiin sitä silmä kovana ja opeteltiin kohtauksia ulkoa. Nyt yli 30 vuotta myöhemmi