The Toxic Avenger Part 2 (1989)

80-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että ultraväkivaltaisista k18-elokuvista, kuten Robocop, Alien ja Rambo, tuotettiin lapsille leluja ja piirrossarjoja. Sehän johti tietysti siihen, että me muksut haluttiin nähdä meidän lelujen sankarit tositoimessa elokuvan muodossa. Yksi näistä elokuvista oli 8-vuotiaalle räikeästi epäkorrektein ja väkivaltaisin yli muiden. Se oli roskaelokuvien kuningas Toxic Avenger. Ja voi pojat me katsottiin sitä penskana ja ihmeteltiin, miten kuvottava, pelottava ja omituinen se olikaan, mutta samalla me rakastettiin joka minuuttia. Ykkösosaa jopa enemmän me katsoimme Toxic Avenger Part 2, koska se oli humoristisempi, lapsellisempi ja sarjakuvamaisempi, kuin ykkösosa. Vaikkakin kakkonen oli kepeämpi ja hassumpi, ei se silti unohtanut gorea ja muuta mikä ei sovellu alle 18-vuotiaille, joten aika epäsopiva tämäkin osa oli meille pikkunatiaisille, mutta kyllä me vaan tsiikattiin sitä silmä kovana ja opeteltiin kohtauksia ulkoa. Nyt yli 30 vuotta myöhemmin katsoin sen uudelleen ja nostalgiapaukun lisäksi se oli hervottoman hauska. Ensimmäisen osan ollessa enempi kauhukomedia, oli kakkos-osa musta komedia supersankarista nimeltä Toxic Avenger!

The Toxic Avenger Part II (1989)

Toxic Avenger, eli Melvin Junko on supervoimiaan käyttäen siistinyt Tromavillen rikollisuudesta ja viettää lokoisia päiviä palvelukodin sokeita auttaen, tyttöystävänsä Clairen kanssa. Koska rikollisuutta ei ole, tuntee Melvin itsensä hyödyttömäksi ja masentuneeksi. Rikollinen järjestö Apocalypse inc. järjestää Melvinille juonen, jossa hänen terapeuttinsa kertoo Melvinin isän asuvan japanissa. Melvin ei ole koskaan tavannut isäänsä, joten hän lähtee etsimään tätä japaniin, jossa hän törmää japanilaiseen rikollisuuteen ja tromatonit kihisevät jälleen. Sillä aikaa Apocalypse inc. alkaa ottaa valtaa takaisin Tromavillessä roskaten ja ryöväten...

Toxic Avenger kakkonen jatkaa suoraa siitä mihin ykkönen jäi. Tällä kertaa vaan kaikki on aikalaila toisin. Meiniki on hullunkurisempaa. Toxic on aivan eri näköinen ja kuuloinen ja muutkin näyttelijät ovat vaihtuneet toisiin. Henkilöt tiedostavat olevansa elokuvassa, ja jopa kakkosossa sellaisessa ja puhuvat Toxic Avenger ykkösestä elokuvana. Myöskin pahikset tiedostavat olevansa "sarjakuvapahiksia". Kaikki on edellistä yliampuvampaa jälleen, mutta kauhuelementtejä on huomattavasti vähemmän ja huumoria on lisätty. Mukana on Slapstick-komediaa ja hassuja ääniefektejä. Esim. Toxie hakkaa vasaralla pahiksen lyttyyn niin että kaveristä jää vain pomppiva hattu ja kengät. Kääpiöstä hän muovaa elävän koripallon ja kaksi tyyppiä, jotka menettävät päänsä jatkavat Michael Jackson tanssiliikkeillä etenemistä. 

Ekasta leffasta tuttua gorea ja raakuuksia on toki mukana, mutta kaikki on puettu komedian verhoon siinä määrin, että ne enemmän naurattavat, kuin kuvottavat. Tälläkin kertaa mukana on seksiä (tosin housut jalassa), tissejä ja alastomuutta. Erikoistehosteista pitää mainita, että Toxicin isompi silmä on saatu liikkumaan tällä kertaa, mikä on edistystä.

Mukana on myös valtava määrä mielikuvituksellisia vastustajia ja sarjakuvapahiksia. On koiramutanttia, transua, ninjoja, sumopainijoita, kabukimaskipahiksia, kalamutantti, mafioosoja ja friikkejä laidasta laitaan. Tämä tuo mieleen Toxic-sarjakuvat, joita tosin ei vielä ilmestynyt tuohon aikaan. Huomaa, että ninjat ja muut itämaan hommat olivat muodissa tuohon aikaan. Voisi väittää, että Ninja Turles-buumillakin oli osuutta asiaan.

Melvin pääsee myös tekemään ja kokemaan entistä enemmän asioita. Hän mm. surffaa New Yerseystä Japaniin ja käyttää kaloja nunchakuina ja meritähtiä heittotähtinä. Hän saa myös sumopainija koulutuksen. 

Näyttelijät elokuvassa ovat aika random porukkaa, mutta mukana pahisten porukoissa pyörii Michael Jay White ensimmäisessä roolissaan, josta myöhemmin pääsi näyttelemään Spawn-supersankaria. Phoebe Legere Clairena on aika rasittava tapaus, mutta se kuuluu tromaleffojen tyyliin.

Elokuva on yllättävän pitkä kestoltaan ja tämä onkin ainakin 25 minuuttia pidempi, kuin edeltävä osa. Elokuva oli alunperin kestoltaan hurjat 4 tuntia, joten tekijät päättivät tehdä siitä kaksi elokuvaa, joten samana vuonna ilmestyi The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie. Kolmonen jatkuu siitä mihin kakkonen jäi.

Musiikit elokuvassa ovat hauskoja. Pääasiassa kuulllaan Duke Ellingtonin Jazzbiisejä, kuten "It Don't Mean a Thing if It Ain't Got That Swing", joita lapsena hyräiltiin "Toxic-tunnarina". Alussa kuultava Scott Caseyn Toxic Avenger hevitunnari on myös mainio.

Toxic kakkonen ei ole niin legendaarinen ja epäkorrekti kuin ykkösosa, mutta se heittää kauhuelementit roskiin ja tekee mainiota matalaostaista mustaa komediaa sen sijaan. Se on selkeä esikuva sellaisille elokuville ja sarjoille, kuten Deadpool ja Peacemaker, mutta teki samaa hömppää jo 30-vuotta sitten ja vielä roisimmin kuin nykyiset edustajansa. Leffan matalaotsainen huumori on niin mainiota ja kekseliästä, että se nauratti ainakin allekirjoittanutta tällä kieroksella. Suositellaan katsottavaksi hyvässä kaveriporukassa ja vaikka oluen kera. Roskaelokuvien kuluttajille se on pakkonähtävää.

- Kai Kumpulainen 26.6.2022