Ala-aste ikäisenä oli mahtavaa, jos näki sattumalta jostain fantasiaelokuvia, joissa oli käytetty nukkeja ja animatronisia praktikaaliefektejä tyyliin labyrinth tai päättymätön tarina. Niissä oli oma taikansa ja ei oltu kuultukkaan mistään cgi:stä. Silloin olisi ollut hienoa nähdä elokuva, jonka katsoin tänään vasta ensimmäistä kertaa eläessäni. Jostain syystä tämä ei tullut koskaan vastaan aiemmin. Kyse on nukkemestari Jim Hensonin ja Frank Ozin (star warsin yoda) ohjaamasta kulttiklassikosta The Dark Crystal, 1982. Tänä vuonna 37 vuotta täyttävä nukke-fantasia on huikean näköinen kokemus. Jim Henson on luonut mielettömät määrät yksityiskohtaisia nukkeja ja animatronisia hahmoja tätä elokuvaa varten. Myös lavasteet ovat hienoa katseltavaa kaikkine yksityiskohtineen. Puolet elokuvan ajasta meni ihastellessa yksityiskohtia ja hahmoja. Se oli melko helppoa koska juoni on aika simppeli ja elokuva nykyaikaan verrattuna hidastempoinen. Elokuva on myös yllättävän synkkä ja creepy