Tekstit

Näytetään tunnisteella eeppinen merkityt tekstit.

Tilaajat

Minotaur (2006)

Kuva
Mikä on tuo mystinen elokuva, jossa esiintyy Tom Hardyn, Rutger Hauerin ja Tony Toddin kaltaisia tähtiä, mutta edes Hardyn nimi ei ole päässyt DVD:n kanteen. Eikä tästä varmaan moni ole kuullutkaan, jos häntä luokitella kovimpiin Tom Hardy faneihin. Itse en ainakaan ollut ennen tätä vuotta. Julisteessa komeilee teksti "Muumion ja Lord Of The Ringsin tekijöiltä". Elokuvan on kumminkin ohjannut Jonathan English, joka tunnetaan brittiläisistä Ironclad elokuvistaan. Nopea tsekkaus tuo ilmi, että kyseessä on jonkinlainen tulkinta muinaisesta Minotauruksen tarusta hyvin omaperäisellä visiolla varustettuna. Kreikan myytit kohtaavat hirviökauhun. Ei muuta kuin levy pyörimään ja tutkimaan, mistä on kyse... Minotaur (2006) Pronssikaudella pienessä Thenan kylässä ei ole helppoa. Joka kolmas vuosi kuningas Deucalionin käskystä kahdeksan nuorta viedään kylästä minolaisten pääkaupunkiin. Siellä heidät sijoitetaan maanalaiseen labyrintiin uhrattavaksi Minotaurukselle, minolaiselle jumalalle

Robin Hood (2010)

Kuva
Batman Beginsin valtavan suosion jälkeen alkoi satelemaan tutuista hahmoista modernisoituja versioita, joissa haettiin realistisempaa ja aikuisempaa visiota. Myös James Bond koki saman kohtalon Casino Royalen myötä, joten Universal Picturesin piti saada myös oma maanläheinen kassamagneetti ja se löytyi kaivelemalla ikivanhojen seikkailuiden sankari sukkahousuissa, eli itse Robin Hood. Myös Robbari ilmeisesti kaipasi "begins"-tarinaa, joten siihen hommaan puikkoihin pestattiin ohjaaja legenda Ridley Scott (Blade Runner, Alien) . Olihan Ridleyllä jo takanaan toinen eeppinen historiallinen draama Gladiator takanaan, joten sitä olisi hyvä käyttää pohjana myös tässä tarinassa. Vuonna 2010 minua ei niin hirveästi kiinnostanut Robin Hoodit, joten tämä jäi katsomatta ja kestikin jopa 11 vuotta vihdoin katsoa se. Valitsin alustaksi 4k uhd blu-rayn, ettei elokuvakokemus jäisi ainakaan kuvanlaadusta kiinni ja kahdesta vaihtoehdosta otin levyltä Director's cutin, koska ne ovat aina