Tekstit

Näytetään tunnisteella eggers merkityt tekstit.

Tilaajat

The Lighthouse (2019)

Kuva
  Katselin vihdoinkin paljon hypetetetyn, Vvitch-ohjaaja Robert Eggersin uusimman A24-teoksen The Lighthouse (2019). Elokuvaa oli kehuttu paljon ja kaikki mitä siitä tiesin vaikutti oikein mainiolta ja juuri minun makuuni. Olen tunnetusti mustavalkoisten elokuvien ystävä. varsinkin näiden, jotka on tehty tyylikeinon takia mustavalkoiseksi, eikä pakon sanelemana. Myöskin näyttelijävalinnat vakuuttivat ja olivat mielenkiintoisia. Mutta oliko leffa hyvä? The Lighthouse (2019) Kaksi toisilleen tuntematonta majakanvartijaa päätyvät vahtimaan majakkaa yhdessä uudessa englannissa 1800-luvun lopulla. Toinen on vanha konkari (Dafoe) ja toinen nuorenpi apumies (Pattinson). Yhtenä päivänä vesivarat saastuvat ja miehille ei jää muuta juomakelpoista nestettä kuin raaka viina.  Viikkojen eristäytyminen muusta maailmasta viinaa litkiessä alkaa käydä molempien ajantajun ja mielenterveyden päälle... Heti kärkeen pitää hehkuttaa Eggersin tyylikeinoa kuvata elokuva vanhalla tekniikalla mustavalkoiselle 3