Tekstit

Näytetään tunnisteella tieteiselokuva merkityt tekstit.

Tilaajat

Vesper (2022)

Kuva
Bluray.comia selaillessani vastaan tuli yksi kansikuva josta tiesin heti, että pitäisin sen sisällöstä. Kyseessä on liettualaisen Kristina Buožytėn ja ranskalaisen Bruno Samperin ohjaama tieteiselokuva Vesper, vuodelta 2022. Molemmat tunnetaan yhteystöistään Vanishing Waves (2012) ja The ABCs of Death 2 (2014). Kuvankaunista traileria sieltä täältä selaillessani päätin, että tämä olisi nähtävä pian. Kuvasto oli sen verran lähellä meikäläisen makunystyröitä, että leffa oli saatava soittimeen pikimmiten. Levyn laitettua tilaukseen, päätin katsoa leffan kumminkin striimauspalvelusta homman nopeuttamiseksi. Mutta lunastiko tämä pienen budjetin teos odotukset... Vesper (2022) Tulevaisuudessa maapallon ekosysteemi on romahtanut. Nuori Vesper kamppailee selviytyäkseen haastavista olosuhteista, halvaantunut isä taakkanaan. Hänen on käytettävä järkeään, nokkeluuttaan ja biohakkerointikykyjään taistellakseen tulevaisuuden puolesta, häikäilemättömän Jonasin hallitessa kotikylää. Visuaalisesti e...

Archive (2020)

Kuva
Koronan takia valitettavan vähälle huomiolle jäänyt brittiläinen science-fiction elokuva ansaitsee minun mielestäni tulla huomatuksi isommalle yleisölle, ennen kuin tämä elokuva painuu unholaan, tai nousee kulttistatukseen vasta kymmenien vuosien päästä. Elokuvan on ohjannut Gavin Rothery, joka tunnetaan Kuu (Moon) elokuvan conceptartistina. Pääosaa näyttelee Theo James , josta James Bondiakin aikanaan kaavailtiin ja Stacy Martin (Lars Von Tierin Nymphomaniac).  Archive (2020) Vuonna 2038 George Almore (James) rakentaa salaisessa tutkimuslaitoksessa tekoälyä erilaisten androidien sisään. Hänen vaimonsa on kuollut ja hän aikoo salaa luoda vaimonsa uudelleen keinotekoisesti. Vaimon tietoisuus on elossa  eräänlaisen "arkiston" avulla, joka on vaarassa pian tuhoutua. Androidi olisi saatava valmiiksi pian, että vaimon tietoisuuden voisi siirtää uuteen kehoon... Elokuva on pienestä budjetistaan huolimatta visuaalisesti komean näköinen. Huomaa, että ohjaaja on toiminut graafisena su...

Ex Machina (2015)

Kuva
  Löysin kännykästäni google assistant-tekoälysovelluksen ja siitä mieleeni juolahti katsoa viimeinkin monta vuotta katselulistalla ollut Ex Machina, tai ex_machina , kuten kannessa lukee. Kuvien perusteella teos vaikutti juuri minun elokuvaltani, koska olen jo lapsesta asti ollut kiinnostunut kaikista android ja kyborgi-leffoista. Samoin tekoälyn nopea kehitys nykyaikana alkaa olla hieman pelottavaa. En tiennyt elokuvasta paljoa ennen katselua ja elokuva olikin täysin erilainen lopulta, mutta silti todella piristävällä tavalla. Elokuvan on ohjannut Alex Garland , joka on myös ohjannut mainion Annihilationin. Hän on ollut käsikirjoittajana mm. näihin suosikkielokuviini Dredd, 28 päivää myöhemmin, 28 viikkoa myöhemmin ja Sunshine . Hän on myös suomalaisen Big Game elokuvan johtava tuottaja, mikä on mielenkiintoista. Odotukset olivat siis melko korkealla. Ex Machina (2015) Googlea muistuttavassa hakuyhtiössä työskentelee nuori Caleb Smith (Domhnall Gleeson). Yhtenä päivänä hän voitta...

Nirvana (1997)

Kuva
Kaikille, jotka ovat lukeneet kirjoituksiani on tullut varmasti selväksi, että Christopher Lambert oli yksi minun 90-luvun suosikki (B)näyttelijöistä. Ja myöskin se fakta, että olen suuri fani tieteisfiktion alagenrellä cyberpunkille , ei tässä vaiheessa varmaan tule enää yllätyksenä. Siksi siis yksi elokuva oli todella kova yhdistelmä edellä mainittuja suosikkeja ja sen takia se pyöri videonauhurissa useita kertoja 90-luvun lopulla. Varsinkin tuohon aikaan se oli todella katsottu, koska cyberpunk-elokuvia oli vain muutama markkinoilla. Elettiin aikaa ennen Matrixia ja isoimmat ysärin teokset olivat Johnny Mnemonic ja Strange Days, unohtamatta tietenkään aikaisemmin tullutta kasarin mestariteosta Blade Runneria. Tässä seurassa tämä elokuva oli pieni tekijä pienen budjetin takia, mutta silti se on ehkä kaikkeibn definitiivisin cyberpunk-teos heti Blade Runnerin ja Ghost in the shell-animen jälkeen. Ainakin 90-luvun cyberpunk-genressä. Kyseessä on italialainen cyberpunk-tieteiselokuva N...