Tekstit

Näytetään tunnisteella villeneuve merkityt tekstit.

Tilaajat

Dune (Part one, 2021)

Kuva
Kun kuulin uudesta tulevasta Dune-elokuvasovituksesta, olin melkoisen innoissani. Olihan edellisestä yrityksestä jo tovi. Vielä kun soppaan heitettiin ohjaajan nimi, alkoi kupit mennä nurin. Denis Villeneuve on yksi tämän hetken kovimmista ohjaajista ja hänen edellinen elokuvan Blade Runner 2049 oli itselleni täyden kympin suoritus. Itse olen Dyynin maailmaan lapsena tutustunut  David Lynchin elokuvan ja kevereiden pelaamien tietokonepelien kautta. Valmistauduin tulevaan elokuvaan lukemalla alkuperäisen kirjan, joka on suomessa julkaistu kolmessa osassa (Dyyni, Muad’Dib, Profeetta), ja hankkimalla David Lynchin elokuvan vuodelta 1984, sekä 2000-luvun minisarjan Dune, sekä sen jatko-osan Children of Dune. Odotukset olivat korkealla, mutta ei liian koska trailerit antoivat viestittää, että vieläkään ei oltaisi täysin oikeanlaisen Dyynin äärelle. Eilen astelin teatteriin pelonsekaisin tuntein ja mitä elokuva tarjosikaan... Dune (Part one, 2021) Dyyni lyhykäisyydessään kertoo Arrakis-hiek