Tekstit

Näytetään tunnisteella zabka merkityt tekstit.

Tilaajat

Cobra Kai (Tv-sarja 2018-)

Kuva
  Karate Kid-elokuvat oli yksiä lapsuuteni tärkeimpiä elokuvia, kuten monen muunkin samanikäisen. Jopa niin tärkeitä, että harrastin eri taistelulajeja 20-vuotiaaksi asti, niiden innoittamana. Ympyrä sulkeutui kun vein poikani harrastamaan viime vuonna karatea ja kauden lopussa heille opetettiin kurkipotku karate kidin innoittamana. Jopa tänä päivänä Karate kid 1 ja 2 ovat vieläkin erittäin toimivia ja sympaattisia elokuvia. Kun näin How i Met your mother-sarjassa jakson, jossa Karate Kid näyttelijät Ralph Macchio ja William Zabka tekivät paluun, oli se aika nostalginen tapaus. Jakson idea oli, että kaikki paitsi Barney ovat ymmärtäneet Karate Kid ykkösen juonen väärin ja leffassa onkin kyse traagisesta Johnny Lawrencen kohtalosta, eikä Daniel LaRusson. En tiedä onko Cobra Kai-sarjan juoni otettu tästä, mutta samalla hauskalla idealla sarja jatkaa tätä teemaa. Tällä kertaa mennään väärinymmärretyn pahiksen mielenmaisemiin ja siihen, miten yksi 34-vuotta sitten tapahtunut Karate-ottel