Arkistojen kätköistä 6.7.2018:   Katselin Netflixistä äsken sellaisen Harold Ramisin ohjaaman leffan vuodelta 1993, kuin Päiväni murmelina (Groundhog day), joka on varmasti kaikille tuttu. Ainakin kaikki tietävät mitä tarkoitettaan käsitteellä "päiväni murmelina-päivä". Eli sama päivä toistuu uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... Olen tämän viimeksi katsonut  joskus 90-luvulla ja silloinkin se oli todella hyvä leffa, mutta nyt aikuisiällä se tuntui vieläkin paremmalta. Bill Murray on outo näyttelijä. Siitä on lapsesta asti oppinut pitämään koska se on tuttu Haamujengistä, mutta jos nyt näkisin hemmon ekaa kertaa niin ihmettelisin miksi tuollainen kaveri on niin iso tähti. Tai sitten se on vaan todella hyvä näyttelemään sellaista tunteetonta kyynistä mulkeroa, heh. No joo, Leffa oli siis todella mukavaa katseltavaa keskipäivälle ja näissä 90-luvun alun "perheleffoissa" on vaan jotain tunnelmaa, ja kiireettömyyttä, mitä ei nykyään ole. Tällä kertaa bongailin näytte

James Gunnin luoma Peacemaker -sarja on ollut parasta, mitä pitkään aikaan on komedioiden saralla nähty. Mies osaa nerokkaasti yhdistää matalaotsaisen ja mauttoman pieruhuumorin, ällöön goreen ja saada silti hahmot vaikuttamaan sympaattisilta ja tykättäviltä, tarinan jopa välillä koskettaessa syvältä. Gunn otti ekalla leffallaan kauhugenren haltuun omalla tyylillään ja seuraavaksi hän päätti napata suositun supersankarigenren ja tehdä siitä näköisensa. Syntyi musta komedia nimeltä SUPER (2010) Super (2010) Pikaruokalan kokki  Frank Darbo on hieman yksinkertainen, eikä kovin komeakaan, tavallinen mies. Silti hän on päässyt naimisiin kauniin Sarahin (Liv Tyler) kanssa. Sarah on entinen narkkari ja yhtenä päivänä hän lipsuu huumepiireihin. Mystinen menestynyt mies Jacques vie Sarahin Frankin nenän edestä. Paljastuu, että Jacques huumaa Sarahia ja tällä tavoin pitää häntä tyttöystävänään. Tästä hieman yksinkertainen Frank saa lapsellisen kimmokkeen ryhtyä oikean elämän supersankariksi ja p

James Gunnin luoma Peacemaker- sarja on ollut parasta, mitä pitkään aikaan on komedioiden saralla nähty. Mies osaa nerokkaasti yhdistää matalaotsaisen ja mauttoman pieruhuumorin, ällöön goreen ja saada silti hahmot vaikuttamaan sympaattisilta ja tykättäviltä, tarinan jopa välillä koskettaessa syvältä. Niinpä innostuin kaivamaan kätköistäni ensimmäisen miehen ohjaamaan elokuvan, jonka olen viimeksi katsonut siinä 2006-2007 tietämillä. Muistikuvat olivat oikein maukkaasta kauhukomediasta, joka kumartelee 80-luvun kauhukuvastolle James Gunn-twistillä. Oli aika siis verestää muistoja. Slither (2006) Avaruus-parasiitin sisältämä meteoriitti laskeutuu tuppukylään Etelä-Carolinaan, jossa on alkamassa peurapeijaiset. Grant Grant erehtyy baarireissun jälkeen metsässä tutkimaan meteoriitista tullutta mölliä, josta hän saakin tartunnan. Vaimo Starla alkaa pian nähdä miehessään muutoksia ja samalla kylän koirat alkavat mystisesti kadota... Elokuva on selkeä tribuutti 80-luvun kauhuelokuville ja se

  The Bad Batch (2016) The Bad Batch (2016) on Ana Lily Anirpourin (A Girl Walks Home Alone at Night) ohjaama draama-thrilleri kannibaaleista, jotka asuvat dystooppisessa aavikoituneessa maailmassa. Elokuvassa on kauhuelementtejä ja hyvin eteerinen tunnelma. Elokuvan alussa on pitkä, mutta vaikuttava kohtaus jossa ei ole yhtään dialogia. Siinä nuori nainen (Suki Waterhouse) vaeltaa erämaassa, mutta joutuu kannibaalien nappaamaksi ja menettää kätensä ja jalkansa porukan evääksi. Kannibaaleja johtaa alfauros Miami man (Jason Momoa). Suki pääsee lopulta karkuun ja eheytymään Lohtu nimiseen kyläpahaseen, jota johtaa isossa mankassa majaileva kulttijohtaja Keanu Reeves  pornoviiksissään. Yhtenä päivänä Suki törmää kaatopaikalla kannibaaliperheen naiseen ja lapseen. Kostoksi kätensä ja jalkansa menetyksestä hän teloittaa naisen, mutta lapsen hän ottaa mukaansa Lohtuun. Eräissä LSD-bileissä Suki hävittää lapsen Reevesille. Jason Momoa ei diggaa tilanteesta ja lähtee hakemaan lapsensa takaisin

James Wan tunnetaan nykyään Aquaman-elokuvien ohjaajana ja The Conjuring-universen luojana, mutta alkuaikoinaan hän ohjasi jo klassikoksi muodostuneen Saw-leffan lisäksi, erittäin kovan kostoelokuvan. Brian Garfieldin kirjaan perustuva Death Sentence toi 2000-luvulle astetta rankemman näkemyksen, jo hieman väsähtäneeseen aiheeseen, jonka pohjalla on vuoden 1974 Death Wish elokuva. Myös Death Wishin kirjan on alunperin kirjoittanut Brian Garfield. Wanin kauhuleffataustasta oli hyötyä ja astetta raaempi ja synkempi, mutta realistisempi lähestyminen aiheeseen toi genrellä uutta potkua ja Death Sentencen jälkeen kostoleffat ovatkin olleet astetta brutaalimpeja. Itse olen ollut pitkään vigilante- ja kostoleffojen suuri ystävä, mutta luulen, että Death Sentence oli yksi niistä, joka innoitti etsimään lisää näitä yhä rankempia ja realistisempia versioita aiheesta. Oli taas aika katsoa, miten ajan hammas on purrut leffaan 15 vuodessa, vai oliko se.... Death Sentence (2007) Nick Hume on columb

Kuulin luotettavasta lähteestä, että Netflixin yksi katsotuimmista sarjoista olisi todellakin katsottava sarja. Kirjailija Harlan Cobenin mysteerinovelliin perustuva Stay Close on  Red Production Companyn toimesta tuotettu Netflix sarjaksi ja kyseessä on oikein mainio brittiläinen murhamysteeri mukavalla twistillä. Pääosissa mm. Rimakauhua ja Rakkautta-sarjasta tuttu James Nesbitt ja Eastenderin vakiokasvo Jo Joyner , mutta todellisessa pääosassa on lopulta loistava Cush Jumbo . Muitakin tuttuja brittejä nähdään pitkin sarjaa. Harlan Coben's Stay Close (Miniseries 2021) Mies yrittää tyrmäystippojen avulla saada baarista napattua pari teini-ikäistä tyttöä, mutta tytöt tajuavat kuvion ja pakenevat metsään. Tästä alkaa tapahtumaketju, jossa miestä ei enää löydetä, mutta uusia ruumita alkaa nousta esille ja rikospoliisi Michael Broomen on lähdettävä tutkimaan tapausta parinsa ja samalla entisen vaimonsa kanssa. Myös Viper's baarissa ei kaikki jauhot ole pussissa. Sarja ei ollu

 Peacemaker (TV series 2022-) James Gunnin loistavan supersankarikomedian The Suicide Squadin jälkeen John Cenan hulvaton hahmo Peacemaker sai yllättäen jatkoa sarjan muodossa. Tätä en osannut odottaa, koska Peacemaker oli hahmona lähinnä antagonstina ja sai näennäisesti jopa surmansa (paitsi jos katsoo elokuvan lopputekstit). Hahmo oli karsea, rasistisia piirteitä omaava idiootti juntti, ja hänen pukunsa oli kaikkea muuta kuin cool. Juuri näiden piirteiden takia Peacemakeristä revittiin hauskimmat vitsit leffaan. JA mikä hauskinta, hahmo oli ihan oikea hahmo vanhoista DC-sarjiksista ja kuten lego-leffakin sen älysi, DC:n historiasta löytyy mitä älyttämämpia ja sen takia hulvattomampia hahmoja, kun oikein kaivelee.  Katsoin sarjan ensimmäiset kolme jaksoa, koska enempää ei vielä tällä hetkellä ole julkaistu. Täytyy sanoa, että kun James Gunn pääsee revittelemään ilman estoja on hänen huumorinsa jopa nerokasta. Hänen huumorinsa yhdistelee taidokkaasti matalaotsaista alapäähuumoria, nero