Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

Tilaajat

Onnellinen Mies (1979)

Kuva
Ei ole salaisuus, että tykkään katsella myös kotimaisia elokuvia, varsinkin vanhempia sellaisia. Tähän Osa syy johtuu varmasti siitä, että muksuna meillä oli kotona kasetilla muutamia suomalaisia leffoja nauhoitettuna tv:stä. Näitä muutamaa klassikko kappaletta itsekseni pyöritin koneessa tuomaan seuraa ja ääntä tyhjään huusholliin, kun vanhemmat olivat töissä. Yksi näistä tiuhaan katselluista elokuvista oli Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Onnellinen mies (1979). Enhän minä tästä muksuna ymmärtänyt paljoa, muuta kuin hulvattoman meiningin ja leppoisan tunnelman. Vasta vanhempana katsellessani tätä uusiksi useita kertoja vuosikymmenien varrella, leffan nerokkuus alkoi aueta. Voikin sanoa, että olen kasvanut tämän elokuvan parissa ja se on aina ollut läsnä. Tässä vaiheessa muistan leffasta jo kaikki vuorosanat ulkoa. Päähenkilö Siltainsinööri Akseli Jaatinen on hahmona ikoninen. Katsoin elokuvan jälleen kerran äitini kanssa ja tunsin pakottavaa tarvetta kirjoittaa siitä tänne blogiini...

Star Trek: Kelvin Timeline (2009-2016)

Kuva
Meikäläiselle Star Trek on jäänyt vähän etäiseksi franchiseksi. Lapsena tuli katseltua mtv3:lta satunnaisia alkuperäissarjan jaksoja ja varhaisteininä sitten sitä Next Generationia sieltä täältä, muutamia jaksoja sen verran, että tiedän suurinpiirtein mistä on kyse. Perusasiat ja hahmot on siis tiedossa. Teini-iässä, ainakaan meidän kylällä eivät "kovat jätkät" katsoneet tällaisia "nörttisarjoja", vaan Ramboja ja Van Dammen potkuleffoja, joten valitsin mieluummin sen tien silloin. Kahdenkympin hujakoilla taas kiinnosti enempi tytöt, eikä niiden läheisyyten olisi silloin Dataksi tai Klingoniksi pukeutuneena ollut mitään asiaa, joten silloinkin jäi Star Trekit katsomatta (nykyaikana tuokin asia taitaa olla toisin). Kaikki klassiset Star Trek elokuvatkin taitaa olla jääneet katsomatta. Sarjan referenssit olen lähinnä oppinut suomalaisesta Star Wreck elokuvasta ja meemeistä. Aikuisena olen aina miettinyt, että jos nyt vihdoinkin kahlaisi kaikki elokuvat ja sarjat läpi, ...