Tekstit

Näytetään tunnisteella alien merkityt tekstit.

Katselukerrat

Ash (2025)

Kuva
Olen tässä "kauhukuun" aikana katsonut katsomattomien elokuvien jonosta läpi pelkkiä kauhuelokuvia. Fyysisten julkaisuiden jälkeen tarkastelin mitä suoratoistojen listalle oli siunaantunut. Moni varmasti tietää, että kauhugenreistä juuri Sc-fi-kauhu on lempparini. Ilokseni löysin siis Amazon Primen listalta Ash nimisen tieteiskauhun, jota olin jo pitkään odottanut näkeväni.  Kyseessä on visuaalisesti kunnianhimoinen, mutta pienen budjetin omaava kauhu, joka nojaa kuvastollaan klassisten Alienin ja The Thingin suuntaan. Trailerin perusteella kyseessä on jonkinlainen psykedeelinen bodyhorror-trippi. Mikäs sen paremman kuuloinen mainospuhe, mutta oliko elokuva alkuhehkutukseni väärti? Se selviää kohta. Ash (2025) Avaruustutkija Riya herää kaukaisella planeetalla sijaitsevalla asemalla ja huomaa, että hänen työtoverinsa on murhattu raa'asti. Hän ei muista, mitä tapahtui tai miten hän itse selvisi hengissä. Paikalle saapuu Brion, joka väittää tulleensa pelastamaan hänet. Kak...

Osiris (2025)

Kuva
Uusi Alien: Earth-sarja on puhuttanut kansaa tällä viikolla, mutta mikä onkaan parempaa kuin uusi Alien-sarja tai elokuva. No tietenkin Alien-ripoff-elokuva. Ainakin siinä mielessä, että se ei onnistu pilaamaan kokonaista franchisea ja sen voi katsoa pelkästään viihdemielessä, ilman alkuperäisen mestariteoksen taakkaa. Ja kuka olisikaan paras vaihtoehto pääosaan, jos Sigourney Weaveria ei ole tarjolla? No tietenkin Sarah Connor itse, eli Linda Hamilton. On Lindan aika saada oma Alien-elokuvansa. No ainakin paperilla tämä miksaus kuulostaa herkulliselta yhtälöltä. Mutta miten tämä uusi Osiris niminen elokuva sen osasi toimittaakaan? Osiris (2025) Yöllisen sotilasoperaation aikana syrjäisellä autiomaavyöhykkeellä Yhdysvaltain erikoisjoukkojen ryhmä, jota johtaa kersantti Kelly, joutuu väijytykseen. Tulitaistelun keskellä sotilaat siepataan salaperäisesti ja katoavat taistelukentältä. He heräävät sekavina ja huomavat olevansa läpinäkyvissä staasikapseleissa valtavalla, hämärästi valaistul...

Outland (Operaatio Outland, 1981)

Kuva
Nyt kun Alien Romulus toi tänä vuonna takaisin vanhanliiton praktikaalitehosteet ja pienoismallit nykyelokuvaan sen verran mallikkaasti, oli niitä saatava lisää. Tehostenälkään puhkikalutut vanhat alienit ei enää toimisi, koska ne on vielä tuoreessa muistissa, mutta onneksi on olemassa yksi elokuva joka toimii. Teorioitten mukaan elokuva vielä kuuluu samaan maailmaan alieneiden ja Blade Runnerin kanssa. Se onkin helppo uskoa, kun filmiä katsoo pienen tovin. Kaiken kukkuraksi tässä elokuvassa itse Sean Connery nähdään avaruussheriffinä. Kuulostaako jo liian hyvältä?  This time Sean Connery is... in space! Outland (Operaatio Outland, 1981) Jupiterin kuussa sijaitsevalla titaanikaivoksella tapahtuu kummia. Työntekijät sekoavat ja saavat surmansa oudoissa tilanteissa. Tapausta lähtee selvittämään paikan Sheriffi William T. O'Niel, jota esittää itse Sir Sean Connery . Sheriffi saa selville vaarallisen huumeen leviämisen kaivomiesten keskuudessa, mutta samalla hän huomaa pian olevansa yk...