Tekstit

Näytetään tunnisteella anime merkityt tekstit.

Tilaajat

The Wicked City (Live-Action, 1992)

Kuva
Minkälainen olisi japanilainen versio Men in Blackistä? Moni varmaan muistaa loistavan klassikkoanimen nimeltä Wicked City, mutta kuinka moni tietää, että siitä on tehty myös live-action elokuva vuonna 1992? Elokuvan on tuottanut legendaarinen hongkongilainen ohjaaja Tsui Hark (Once Upon a Time in China, Chinese Ghost Story, Black Mask) ja kansipaperi lupailee vuoristoratamaista hong kong-actionia ja parhaita paloja Blade Runnerista. Tämä onkin yksi sekopäisemmistä leffoista jonka olen nähnyt vähään aikaan. Jos haluat nähdä miehen rakastelevan elävän flipperipelikoneen kanssa, tämä on elokuvasi! The Wicked City (Live-Action, 1992) Hong Kongissa on meneillään konflikti kahden maailman välillä, jossa ihmiset ja "Reptoidit" ottavat yhteen. Reptoidit ovat rinnakkaismaailmasta tulleita demonin kaltaisia olentoja, joilla on erilaisia voimia. Esimerkiksi yksi reptoidi voi manata itsensä osaksi laitteita, kuten hissiä, moottoripyörää tai lähes miksi vaan esinettä. Toinen voi muuntaa

Scott Pilgrim vs. the World (2010)

Kuva
Katselin pitkästä aikaa Scott Pligrimin uudelleen. Ensimmäisellä kerralla se yllätti persoonallisella tyylillään ja erikoisella maailmallaan. Löysin siitä myös paljon samaistuttavaa nörtti- ja hipsterkulttuuria. Tällä toisella kierroksella huomasin tiettyjä asioita lisää. Elokuvan on ohjannut Edgar Wright, joka tunnetaan mm. suosikistani Shaun of the dead ja elokuvista Ant-man, Baby Driver ja muut osat Cornetto-trilogiasta. Scott Pilgrim vs. the World (2010) 22-vuotias Scott Pilgrim (Michael Cera) soittaa alternative bändissä nimeltä SEX Bob-omb (Bob-omb viittaa super mario peliin) bassoa. Eräänä päivänä hän bileissä ihastuu tyttöön, jonka hän on unissaan tavannut. Tyttö on nimeltään Ramona Flowers (ihana Mary Elizabeth Winstead). Scott alkaa seurustella Ramonan kanssa, mutta hän ei tiedä, että Ramonan seitsämän pahan ex-poikaystävän liiga haastaa Scottin kaksintaisteluun kuolemasta. Lisäksi hän on unohtanut kertoa Knives Chaulle (Ellen Wong), 17-vuotiaalle tyttöystävälleen, että hän s