Tiedätte varmaan sen tunteen, kun miettii päässään jotain vanhempaa elokuvaa, jonka haluaisi katsoa pitkästä aikaa uudelleen ja hetken kuluttua se tuleekin televisiosta tai ilmestyy striimauspalvelun etusivulle. Minulle kävi tämä ilmiö, kun muistelin yhtä elokuvaa, jonka olen viimeksi nähnyt 2000-luvun alussa ja muistikuvat olivat hyvinkin positiiviset. Juuri kun mietin, että mistähän sen saisin käsiini, niin tämä elokuva oli laitettu blu-ray julkaisuna paikallisen kirjaston hyllyyn suosituksiin. Siitä sen sitten nappasin ja jo samana iltana pistin koneeseen pyörimään. Olen aina diggaillut elokuvista, jotka kertovat musiikin historiasta, tai jonkun artistin elämäkerran. Lähinnä rockmusiikki on kiehtonut, koska sillä on niin värikäs historia (muutkin genret ovat toimineet hyvin). Tällä kertaa palattiin aikaan 60-70-luvun taitteeseen, jolloin hippimusiikki sai väistyä glamrockin ja proto-punkin tieltä. Kyseessä on Todd Haynesin (I'm not there) ohjaama Velvet Goldmine, vuodelta 1998.

Viimeksi vuonna 2002 katsomani elokuva Tulen Valtakunta jätti hyvän fiiliksen tuoreella ideallaan ja modernilla visuaalisuudellaan, mutta silti se melkein unohtui vuosikymmeniksi. Samoin se unohtui lähes kokonaan koko elokuvakansalta. Elokuva yhdisti ensimmäistä kertaa elokuvahistoriassa dystooppisen tulevaisuuskuvan ja lohikäärmeet. Mielessä kyllä kävi aina välillä kuinka kovasta tekeleestä oli kyse ja kuinka se pitäisi nähdä uudelleen pian, mutta lähes kaksi vuosikymmentä siinä meni kunnes sen sain hankittua blu-raynä ja uudelleen katseltua. Elokuva sisältää sellaisia vielä uransa alussa olevia ja kaikkien tuntemia huippunäyttelijöitä, kuten Christian Bale (Dark Knight), Matthew McConaughey (Interstellar) ja Gerard Butler (300). Elokuvan on ohjannut enempi televisiosarjoista (X-files, Star Trek: next generation) tuttu Rob Bowman (The X-Files: Fight the Future, Elektra). Katsotaan miten leffa on kestänyt aikaa. Reing of Fire (Tulen Valtakunta, 2002) Lohikäärmeet ovat syypää siihen,