Velvet Goldmine (1998)

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun miettii päässään jotain vanhempaa elokuvaa, jonka haluaisi katsoa pitkästä aikaa uudelleen ja hetken kuluttua se tuleekin televisiosta tai ilmestyy striimauspalvelun etusivulle. Minulle kävi tämä ilmiö, kun muistelin yhtä elokuvaa, jonka olen viimeksi nähnyt 2000-luvun alussa ja muistikuvat olivat hyvinkin positiiviset. Juuri kun mietin, että mistähän sen saisin käsiini, niin tämä elokuva oli laitettu blu-ray julkaisuna paikallisen kirjaston hyllyyn suosituksiin. Siitä sen sitten nappasin ja jo samana iltana pistin koneeseen pyörimään. Olen aina diggaillut elokuvista, jotka kertovat musiikin historiasta, tai jonkun artistin elämäkerran. Lähinnä rockmusiikki on kiehtonut, koska sillä on niin värikäs historia (muutkin genret ovat toimineet hyvin). Tällä kertaa palattiin aikaan 60-70-luvun taitteeseen, jolloin hippimusiikki sai väistyä glamrockin ja proto-punkin tieltä. Kyseessä on Todd Haynesin (I'm not there) ohjaama Velvet Goldmine, vuodelta 1998.

Velvet Goldmine (1998)

Christian Bale esittää Toimittaja Arthur Stuartia joka on nuoruudessaan ollut kova glamrock-fani. Eletään vuotta 1984 ja hän päättää kirjoittaa artikkelin 1970-luvun  avoimesti biseksuaalisen rocktähden Brian Sladen (Jonathan Rhys Meyers, Tudors) vetäytymisestä julkisuudesta. Stuart haluaa selvittää mitä oman kuolemansa lavastaneelle rocktähdelle todella tapahtui. Stuart haastattelee Sladen entistä vaimoa Mandyä (Toni Collette), entistä manageria Jerry Devineä (Eddie Izzard) ja rocktähti Curt Wildia (Ewan McGregor). Vähitellen toimittajalle paljastuu, että glitterin ja Rock-glamourin alla on vain synkkä ja karu kohtalo.

Elokuvassa mielenkiintoista on avoimesti biseksuaalien rocktähtien esiintulo ja se kuinka heihin suhtauduttiin konservatiisessa 70-luvun britanniassa. Artistit aiheuttivat valtavan muoti-ilmiön, jossa miehet meikkasivat ja pukeutuivat korkkareihin ja huiveihin. Ja vanhukset tietysti paheksuivat ja häpesi jälkipolveaan.

Musiikkimaalimaa tunteva katsoja hoksaa nopeasti, että päähahmo Brian Slade on selkeästi oikean elämän David Bowie, mutta nimi on vain muutettu. Samoin lava-alter ego Maxwell Demon on selkeästi Bowien keksimä Ziggy Stardust. David Bowie itse kielsi musiikkinsa käytön elokuvassa, eikä siis halunnut rinnastua traagiseen ja epämiellyttävään Slade hahmoon. Myöskin Curt Wild intensiivisine lavaesiintymisineen on aivan kuin oikean elämän Iggy Pop. Myös ripaus Kurt Cobainia on hahmossa havaittavissa, vaikka Cobain oli 90-luvun tähtiä. Ewan McGregor vetää Iggyn muuvit timantin tarkasti ja esiintyypähän lavalla mm. housut kintuissa.

Elokuvan rakenne pomppii ajasta toiseen, sekalaisessa järjestyksessä, välillä näyttäen haastateltavien takaumia ja välillä nykyajassa hyppien. Tämä saattaa aiheuttaa hämmennystä ekalla katsomiskerralla ja veikkaan, että elokuva tarvitsee pari kolme katselua päästäkseen täytelliseen potentiaaliinsa. Tärkeitä avainkohtia voi mennä huolimattoman katsojan silmien ohi ja jos ei ole tarkkaavainen hahmojen lopullinen kohtalo voi jäädä tiedostamatta.

Musiikkina elokuvassa toimii 70-luvun glamrock hitit nykyartistien esittämänä. Nykyartisteilla meinaan siis Radioheadin Thom Yorkea, Placebon Brian Molkoa ja Ladytronia mm. eli 90-luvun lopun tunnettuja artisteja. Brian Molkolla on myös rooli elokuvassa. Hän esittää gootahtavan glamrock bändin laulajaa. Myös muita Placebon jäseniä nähdään tässä Flaming Creatures yhtyeessä.

Elokuva on saanut useita alan palkintoja ja ehdokkuuksia. Pukusuunnittelija Sandy Powell sai työstään elokuvassa parhaan puvustuksen BAFTA-palkinnon ja saman kategorian Oscar-ehdokkuuden. Elokuva on saanut nimensä David Bowien kappaleesta "Velvet Goldmine".  Elokuva toi ohjaajalleen Kultaisen palmun ehdokkuuden Cannesin elokuvajuhlilla. Yhtenä elokuvan tuottajana on toiminut R.E.M.-yhtyeen keulahahmo Michael Stipe

Elokuvaa voisi suositella lähinnä musiikkielämäkerroista pitäville ihmisille, jotka pitävät kevyesti haastavasta kerronnasta. Tämä on toki varsin yleissivistävä teos. Myöskin nuorten Christian Balen ja Ewan McGregorin roolisuoritukset ovat suositeltavaa nähtävää elokuvaharrastajille. Nuorena poikana tämän ekaa kertaa nähdessäni, en tuntenut David Bowieta ja Iggy Popia kovinkaan hyvin, mutta tämä elokuva sai kiinnostumaan heidän musiikistaan ja huomiotaherättävistä lavaesiintymisistään. Myöskin silloin tämä elokuva toimi kovaa, vaikka en kaikkea siitä ekalla katselulla ymmärtänyt. Nyt uudelleen katsoessani on leffan tarina selkeämpi, mutta samalla uutuuden viehätys on laimentunut. Silti oli mukavaa, kun elokuva tuli vastaan kirjaston "suositellut elokuvat"-osastolla ja pääsin sen heti katsomaan.

"Man is least himself when he talks in his own person. Give him a mask and he’ll tell you the truth!"

- Kai Kumpulainen 17.5.2021