Tekstit

Näytetään tunnisteella conan merkityt tekstit.

Tilaajat

Conan The Barbarian (2011)

Kuva
  Katselin nyt neljännen kerran vuoden 2011 tulkinnan Conan Barbaarista. Elokuvahan on ilmeisesti aika huonona pidetty ja jossain piireissä jopa vihattu, varsinkin ihmisten keskuudessa, joille vuoden 1982 Conan Barbaari elokuva on pyhä. Ja ymmärrän toki sen. Itse olen aina pitänyt elokuvaa viihdyttävänä seikkailupakettina ja ajattelin hieman kirjoittaa ajatuksia siitä, että miltä se näyttää omaan silmään nyt kohta 10-vuotta julkaisemisen jälkeen... Conan The Barbarian (2011) (Luetaan Morgan Freemanin äänellä, koska hän on myös elokuvan kertojaääni): Khalar Zym etsii maagisen luisen kypärän palasia läpi Hyboriaalisen ajan. Hän murhaa Conanin isän ja samalla tuhoaa koko kylän, löytääkseen viimeisen palasen kypärään. Nuori Conan selviää hengissä tästä, minkä jälkeen hän vaeltaa vuosikymmeniä, toimien varkaana, merirosvona ja soturina. Lopulta Conan etsii Khalar Zymiä kosto mielessään. Matkallaan hän joutuu taistelemaan hirviöitä, Zymin kätyreitä ja Mariqueta, voimakasta noitaa vastaan...

Red Sonja (1985)

Kuva
 Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että toiminta-, fantasia- tai scifileffan sankarina toimii nainen ja kunnon miehiset miessankarit ovat muinaisaikojen muistoja. Mutta näin ei ollut 80-luvulla ja olikin poikkeuksellista nähdä Red Sonjan kaltainen girl power-elokuva tuona aikana. Varmistaakseen, että leffaa kävisi edes joku muinaissovinisti katsomassa, oli leffaan palkattu mukaan miesten mies Arnold Schwarzenegger. Tämä johti siihen, että leffaa markkinoitiin enempikin Arska-leffana ja suuren suosion saaneiden Conan-leffojen jatkona, kuin pelkkänä Brigitte Nielsen-elokuvana. Vaikka Red Sonja kuuluukin samaan universumiin Conan Barbaarin kanssa ja tämä on selkeä Conan spinoff-elokuva, niin tuotantoyhtyiön oikeuksien puuttuessa Arskan hahmon nimi onkin tällä kertaa Kalidor. Muutaman kerran tämän lapsena nähneenä, en koskaan huomannut, että Conanin nimi olisi muutettu ja tajusin tämän faktan vasta aikuisiässä. Silti pidän tätä jatkumona kahdelle ekalle Conan-elokuvalle. Fanit ovatk

Kull The Conqueror (1997)

Kuva
Kull The Conqueror (1997) Katsoin Kullin viimeksi 1997 ja rupesi nostalgia vaivaamaan. Kyseessä on siis Conan The Conqueror, eli Conan kolmonen, johon Arnold Schwarzenegger ei halunnut lähteä, niin hahmo vaihdettiin Robert E. Howardin toiseksi hamoksi Kulliksi. Kannessa lukee, että Kull on Conanin poika, mutta luulen, että se on vain myyntikikka. Jossain dvd-kannessa luki myös, että Kull on Conanin isä, tai esi-isä. Kullina tässä näyttelee Hercules-tähti Kevin Sorbo. Kullista tulee uusi kuningas erään sattuman kautta. Sitten Kullilta yritetään ottaa kruunu pois keinolla millä hyvänsä. Kullia ja hänen kavereitaan seuraa pitkä ja hankala reissu. Tässä on paljon tahattoman koomisia kohtauksia ja kökköjä tehosteita, jotka ovat juuri niin kökköjä että viihdyttävät. Kevin Sorbo on Kullina aika samanlainen kuin Herculeksena. Saman ajan Relic Hunter-sarjasta tuttu Tia Carrera on myös mukana Akivashana. Komean musiikin on tehnyt Joel Goldsmith,joka onkin yllättävän hyvä ja s