Red Sonja (1985)
Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että toiminta-, fantasia- tai scifileffan sankarina toimii nainen ja kunnon miehiset miessankarit ovat muinaisaikojen muistoja. Mutta näin ei ollut 80-luvulla ja olikin poikkeuksellista nähdä Red Sonjan kaltainen girl power-elokuva tuona aikana. Varmistaakseen, että leffaa kävisi edes joku muinaissovinisti katsomassa, oli leffaan palkattu mukaan miesten mies Arnold Schwarzenegger. Tämä johti siihen, että leffaa markkinoitiin enempikin Arska-leffana ja suuren suosion saaneiden Conan-leffojen jatkona, kuin pelkkänä Brigitte Nielsen-elokuvana. Vaikka Red Sonja kuuluukin samaan universumiin Conan Barbaarin kanssa ja tämä on selkeä Conan spinoff-elokuva, niin tuotantoyhtyiön oikeuksien puuttuessa Arskan hahmon nimi onkin tällä kertaa Kalidor. Muutaman kerran tämän lapsena nähneenä, en koskaan huomannut, että Conanin nimi olisi muutettu ja tajusin tämän faktan vasta aikuisiässä. Silti pidän tätä jatkumona kahdelle ekalle Conan-elokuvalle. Fanit ovatkin kehittäneet teorian, että Kalidor on vain Conanin vaelluksilla käyttämä alias. Elokuva on hyvin tyypillinen kasarin fantasiaseikkailu kaikkine kliseineen, mutta muistikuvat olivat, että se on erittäin viihdyttävä sellainen. Oli siis aika katsoa vuosikymmenien tauon jälkeen, miten elokuva näyttäyti tänä päivänä.
Red Sonja (1985)
Elokuva perustuu Conan kirjoista tuttuun Hyborialaiseen aikakauteen. Kuningatar Gedren tapattaa punapäisen Sonjan perheen ja koko suvun. Hänen miehet raiskaavat Sonjan. Sonja saa kumminkin jumalattarelta mahtavat soturin voimat, jotta hän voi kostaa vääryyden Gedrenille. Kostoretkellä Sonja tapaa erilaisia persoonallisia hahmoja, kuten lapsiprinssi Tarnin ja tämän uskollisen palvelijan Falkonin. Mukaan remmiin lyöttäytyy myös muuan miekkamies Kalidor (Conan), jolla on omat tavoitteensa Gedrenin suhteen...
Elokuvan on ohjannut Richard Fleischer, joka ohjasi myös Conan Hävittäjän. Red Sonja onkin melkein toisinto tuosta elokuvasta, sillä erolla, että itse Conan on tällä kertaa sivuosassa. Red Sonja on ohjaajan viimeisimpiä elokuvia.
Sylvester Stallonen entinen vaimo Brigitte Nielsen (Cobra, Rocky IV) näyttelee pitkän huiskeaa, punatukkaista Sonjaa. Hän sopii mielestäni rooliin oikein hyvin. Kalidorin roolissa on tietenkin itse iso-Arska, joka vetää samaa Conan-roolia, kuin Conan hävittäjässä. Paul L. Smith (Dune, Popeye) on koomisempi kevennys Falkon, Tarnin yliuskollinen palvelija. Mm. Turtles kakkosesta tuttu Ernie Reyes Jr. esittää lapsi-prinssi Tarnia. Tarn on niitä kuuluisia ärsyttäviä lapsihahmoja. Conan barbaarista tuttu Sandahl Bergman näyttelee tässä elokuvassa pahaa Gedreniä. Sigourney Weaveriä suunniteltiin alunperin Red Sonjan rooliin. Kaikki näyttelijät ovat tässä aika pökkelöitä ja melko campyjä, mutta se sopii tällaiseen b-leffaan, kuin miekka kalloon... 
Ja kyllä, tämä elokuva on aika vahvasti kallellaan b-elokuvaan. Vaikka lavasteet ovat ihan hienon näköisiä, paistaa niistä läpi, että ne ovat styroksia ja pahvia. Puvustukset ovat melko camp-henkisiä ja efektit ovat aikalailla vanhentuneita. Silti niissä on sellaista mukavaa nostalgista viehätystä ja leffaa ei ole tarkoitus ottaakkaan kurttuotsaisen tosissaan, vaan se sopii parhaiten vaikka letkeään sunnuntai aamuun. Tai joulun pyhiin. Kaikki 80-luvulla syntyneet varmasti muistavat miten joulunpyhien aikaan tv:stä tuli näitä fantasiaseikkaluita.
Elokuva on melkolailla nuorille suunnattu kepeä seikkailufantasia ja tätä korostaa vielä mukana oleva (ärsyttävä) lapsihahmo (että lapsillekkin olisi samaistuttava hahmo). Siihen nähden elokuvassa on yllättävän paljon alastomuutta, tissejä, irtopäitä ja verta (Niinkuin kunnon lastenleffassa 80-luvulla aina tietysti oli). Esim. ensimmäiseen Conaniin verrattuna tämä on huomattavasti kepeämpi fantasiaseikkalu, vaikka mistään pikkulasten leffasta ei ole kyse. Elokuvalla oli muistaakseni kumminkin k-16 ikäraja. Verenä tässä toimii ilmeisesti kirkkaanpunainen maali, tai ainakin siltä se näyttää, heh.
Miekkailukohtaukset ovat elokuvassa melko näyttäviä ja näyttelijät tekevätkin stuntit melkolailla kokonaan itse, mikä on hienoa.
Schwarzeneggerin piti itseasiassa olla vain cameo-roolissa elokuvassa, mutta kamerakikoilla ja leikkauksilla mies saatiin kikkailtua toiseen päärooliin. Tämän tullessa julki, Arska suuttui verisesti ja purki 10-vuotisen filmisopimuksen tuottaja Dino De Laurentiisin kanssa.
Leffan Scoresta vastaa itse Ennio Morricone. Teema ei ole mikään ikimuistettava ja vaikka se toistuu leffassa todella monta kertaa. Morricone olikin säveltänyt vain parikymmentä minuuttia musiikkia ja sitä käytettiin siksi useaan kertaan. Sävellys ei ole Morriconen parhaimpia, mutta sitä kuuntelee kyllä ihan mielellään. Kun vertaa nykypäivän elokuvien kiivastempisiin säksätyksiin ja muihin sumutorviin missä ei ole melodiaa, niin näitä eeppisiä sävellyksiä kaipaa...
Samoin kuin Morriconen score, ei elokuva ole Schwarzeneggerin parhaita, eikä edes niitä keskitason leffoja, mutta silti se ei ole niin huono kuin väitetään. Sillä on runsaasti viihdearvoa (ja varsinkin nostalgia-arvoa), mutta Arska-leffana se toimii enempi kuriositeettinä. 80-luvun miekka ja taika-elokuvana se kuuluu kumminkin sinne kulttiklassikoiden joukkoon, vaikka enempi sinne pienen budjetin camp-fantasioiden kastiin. Vanha kunnon fantasiaseikkailu siis.
- Kai Kumpulainen 5.10.2020
Julistetaidetta:
 |
| Erikoisjulkaisun kansitaide |
 |
| Alkuperäinen juliste |
 |
| Promokuva |
 |
| Red Sonja Marvelin kustantamana sarjakuvana |
Kommentit
Lähetä kommentti