Babylon A.D. kuuluu niihin unohdettuihin tieteiselokuviin, joita ei pidetä edes kovin hyvänä yleisesti. Silti olen katsonut sen 12 vuoden olemassaolon aikana muutaman kerran. Jokin siinä on aina kiehtonut. Varsinkin 12-vuotta nuorenpana elokuva oli kiinnostava. Pitch Black oli esitellyt Vin Dieselin mainiona scifi-antisankarina ja Babylon A.D:n maailma muistutti etäisesti lemppariani Blade Runenneria. Ehkä se on se hieno maailma, tai se hukattu potentiaali. On mukava pähkäillä pitkin elokuvaa, että kuinka pienillä muutoksilla siitä saisi mainion pläjäyksen. Itseasiassa leffan alkupuolisko onkin vallan viihdyttävä ja vasta leffan loppuosa lässähtää. Viime katselu kerrasta on aikaa, mutta kun huomasin, että elokuva nauttii eräänlaisesta kulttisuosiosta yhdessä facebookin cyberpunk-ryhmässä , niin päätin antaa sille vielä yhden katselukerran lisää ja tutkailla, että onko se sittenkin mainettaan parempi ja mikä siinä lopulta mättää. Elokuvasta on olemassa teatteri versio, extented cut ja

Minulla on tietty paikka sydämessä 90-luvun cyborg-leffoille. Varsinkin niille vähän pienemmän budjetin toimintapitoisille elokuville. Minä olen myös suuri fani yhdelle fiktion alalajille nimeltä Cyberpunk . Näiden kahden kombinaatiolle kirkkainpiin kuuluva yksilö on ryönämestari Albert Pyun (Captain america, Cyborg) ohjaama Nemesis, vuodeltä 1992. Pyun on erikoistunut suoraan videolle ilmestyviin b-luokan toimintaleffoihin ja on mm. Nemesis elokuvasarjan takana. Nemesis (1992) Lähitulevaisuudessa laittomista androideista on tullut osa arkea ja monet rikolliset parantelevat itseään kyberneettisillä osilla ollakseen enemmän kuin ihmisiä. Alex Raine (Oliver Gruner) on LAPD:n gyborgeja jahtaava palkkionmetsästäjä. Rutiini keikalla Alexin kimppuun hyökkää ryhmä cyborgi-vapaustaistelijoita nimeltä The Red Army Hammerheads. Alex melkein saa surmansa Hammerheads-johtaja Rosarian (Jennifer Gatti) kertoessa hänelle, ettei mies ole enää edes ihminen, vaan tunteeton kone. Alex kieltää tämän, väit

Katselin 2018 heinäkuussa Super Mario Bros elokuvan, vuodelta 1993. Muistan kun ekan kerran kuulin puhuttavan tästä leffasta aikaisin vuonna 93. Huhu kertoi, että se olisi tehty synkemmällä tyylillä, vähän niin kuin samoihin aikoihin tulleet Tim Burtonin Batmanit . Olin kuulemastani aika innoissani, joten lainasin kirjastosta kirja-adaptaation elokuvasta ja ahmin sen päivässä. Kun vihdoin sain käsiini oikean elokuvan Anttilasta vhs:nä, niin mikä sen hienompaa. Leffa meni juuri samoja raiteita, kun kirja joka oli elokuvan juonesta suoraan kirjoitettu. Tuohon aikaan kaikki lasten peleihin ja lelusarjoihin tehdyt elokuvat olivat jostain syystä vähän synkempiä visioita kuten esim. Masters of the universe ja niissä oli myös tyypillistä, että ne eivät kauheasti liittyneet esikuvaansa, vaan niissä oli vaan viittauksia alkuperäisiin tuotteisiin, joten tämäkin leffa oli ihan fine. Aika kaukanahan se loppupeleissä oli esikuvastaan, heh... Super Mario Bros (1993) Elokuvan juoni menee jotenkin