Ranskalainen ohjaaja Jean-Pierre Jeunet tunnetaan ehkä parhaiten elokuvistaan Amélie (2001) ja Delicatessen (1991) . Kuulun luultavasti niihin harvoihin, jotka 90-luvun lopulla tykästyivät Alien resurrectioniin sen visuaalisen ulkoasun takia. Jean-Pierre Jeunetin luoma likaisen vihreä ja hieman taiteellinen visio iski nuoreen Kaitsuun, kuin nyrkki silmään. Se olikin ensikosketukseni Jeunetin elokuviin. Vaikka Alien nelonen on ajan saatossa menettänyt hohtoaan muilta osa-alueilta, ei se johdu elokuvan visuaalisesta puolesta. Terry Gilliamin 12 apinaa ja Brazil kuuluvat suurimpiin suosikkeihini edelleen. Näillä eväillä lähdin katsomaan Jeunetin The City of Lost Childreniä (1995), jonka olin viimeksi nähnyt 27 vuotta sitten, mutta mielikuvissa oli sitä samaa visuaalista herkkua, mitä Gilliamin leffat edustavat. Oli aika syöksyä tuohon kummaliseen satuun, joka yhdistelee erilaisia genrejä sekalaiseksi sopaksi ja maustaa keitoksen nyrkillisellä Steampunkia. Jeunetin lisäksi elokuvan toi

Dyyni on klassinen Frank Herbertin vuonna 1965 kirjoittama kirjasarja. Sarjan tapahtumat sijoittuvat hiekkaplaneetta Arrakisille, josta "dyyni" saa nimensä. Mm. Star warsin tatooine-planeetta on keksitty dyynin vaikutuksen alaisena. Koko Arrakis-planeettaa peittää hiekka, jonka syvyyksissä Shai-hulud-hiekkamadot synnyttävät mystistä "Melange-maustetta". Mauste aiheuttaa hallusinointia, mutta samalla antaa mm. keinon nähdä tulevaisuuteen, sekä muita kykyjä, kuten avaruuden taivutus. Tulevaisuudessa kaksi sukua taistelevat Arrakis-planeetan hallinnasta ja mausteesta. Maailman kaikkeuden keisarikin yhtyy tähän taistoon. Arrakis-planeetan asukkaan odottavat uutta messiasta, joka vapauttaisi heidät sodalta. Dune - Dyyni (1984) Alejandro Jodorowskyn piti ohjata kirjasta elokuva H.R.Gigerin ja Pink Floydin avulla. Sen elokuvan minä olisin todella halunnut nähdä. No projektin mennessä jäihin toinen omituisuuksien mestari David Lynch ryhtyi tekemään trilogiaa, mi