Tilaajat

Dune (1984)


Dyyni on klassinen Frank Herbertin vuonna 1965 kirjoittama kirjasarja. Sarjan tapahtumat sijoittuvat hiekkaplaneetta Arrakisille, josta "dyyni" saa nimensä. Mm. Star warsin tatooine-planeetta on keksitty dyynin vaikutuksen alaisena. Koko Arrakis-planeettaa peittää hiekka, jonka syvyyksissä Shai-hulud-hiekkamadot synnyttävät mystistä "Melange-maustetta". Mauste aiheuttaa hallusinointia, mutta samalla antaa mm. keinon nähdä tulevaisuuteen, sekä muita kykyjä, kuten avaruuden taivutus. Tulevaisuudessa kaksi sukua taistelevat Arrakis-planeetan hallinnasta ja mausteesta. Maailman kaikkeuden keisarikin yhtyy tähän taistoon. Arrakis-planeetan asukkaan odottavat uutta messiasta, joka vapauttaisi heidät sodalta.

Dune - Dyyni (1984)

Alejandro Jodorowskyn piti ohjata kirjasta elokuva H.R.Gigerin ja Pink Floydin avulla. Sen elokuvan minä olisin todella halunnut nähdä. No projektin mennessä jäihin toinen omituisuuksien mestari David Lynch ryhtyi tekemään trilogiaa, mikä hyytyi vuoden 1984 ensiosaan, sen flopatessa pahasti. Kriitikot eivät myöskään ymmärtäneet elokuvan hienoutta, joten lento loppui lyhyeen. Myöhemmin eeppisestä elokuvasta on tullut palvottu kulttiklassikko, ja kirjan maailmaan on tehty sarjoja, tietokonepelejä, sekä muuta oheiskrääsää.




Elokuvassa näyttelee tuon ajan huippukaartia ja mukana on monia tuttuja naamoja. Olikin huikeaa bongailla jatkuvalla syötöllä tunnettuja kasvoja elokuvan edetessä. Muutamia tässä mainitakseni Kyle MacLachlan (Twin Peaks), Sean Young (Blade Runner), Brad Dourif (Lord of the Rings), Linda Hunt (Lastentarhan kyttä), Freddie Jones (Elephant man), Patrick Stewart (Jean-Luc Picard, Star Trek), Everett McGill (007 ja Lupa tappaa), Jack Nance (Eraserhead), Paul L. Smith (Pluto, Kippari Kalle-elokuva), Dean Stockwell (Quantum Leap), Max von Sydow (Manaaja) ja The Policen laulaja ja muusikko STING.



Dyyni on visuaalisesti todella komea aikaisekseen. Se tuo osittain mieleen H.R.Gigerin sielunmaisemat, (mikä on mielestäni todella hienoa). Mielikuvani olivat aiemmin, että kyseessä on Stargaten tai Star Trekin näköinen värikäs ja lempeä hiekkaseikkailu, mutta kyseessä onkin synkeä painajaisuni. Yllätyin katsoessani tätä ensi kertaa alle parikymppisenä, että kuinka synkästä, mutta kiehtovasta maailmasta olikaan kyse. Se veti jollain sairaalla tavalla puoleensa. Tarina puoli on taas enempi Game of Thronesia, kuin Star Warsia mahtisukuineen ja poliittisine kädenvääntöinen.



Miinuspuolia mietittäessä elokuvan tehosteet olivat paikoin  vanhentuneet, mutta samalla ne loivat aikakautensa tunnelmaa. Juonta joutui seuraamalla seuraamaan, että pysyi kärryillä missä mennään, mutta se ei tietenkään ole tavatonta Lynchin elokuvissa. Eniten ärsytti hahmojen ajatusten esittäminen kuiskaamalla. Hiljaista kuiskailun lätinää on mielestäni ikävä kuunnella ja se tuntuu oudolta jatkuvasti käytettynä. Myöskään toimintaa ei elokuvassa ole kovinkaan paljon, jos sitä halajaa.



Dunen musiikeista vastaa 80-luvun suurin bändi TOTO ja Prophecy teeman on luonut ambient-mestari Brian Eno. Dunen teemamusiikki on yksi suosikeistani kautta aikojen ja nostattaa aina karvat pystyyn. Menee heittämällä top 10 elokuvien teemamusiikeihin.



Dyyni on myös innoittanut lukuisia bändejä kuvaamaan musiikissaan  dune-maailmoita. Varsinkin progerock ja metallibändit ovat ottaneet kuvaston omakseen. Ensimmäisenä mieleeni tulee Fear Factoryn "fear is the mindkiller"-levy, lukuisat "The Sleeper Has Awakened" nimiset kappaleet ja metalcorebändi Shai Hulud.



Katsoin tämän pitkästä aikaa uudelleen ja ymmärrän, että tällainen teos ei sovi kaikille elokuvan katsojille, mutta minulle se toimi jollain kierolla tavalla ja se sisälsi joitain aiheita, jotka olivat jopa kiehtovampia, kuin vaikka klassisessa Star Warsissa. Ongelmaton se ei ole, mutta visuaalisuus ja tunnelma pelastavat paljon. Suositellaan varauksella scifi-faneille.

- Kai Kumpulainen 27.4.2020


















Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Onnellinen Mies (1979)

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Game of Thrones (2011-2019)