Tekstit

Näytetään tunnisteella huumori merkityt tekstit.

Tilaajat

Everything Everywhere All at Once (2022)

Kuva
Yksi alkuvuoden hypetetyimmistä tapauksista oli selvästi A24 studion tuottama Everything Everywhere All at Once. Marvelin oman multiversumileffan kanssa samoihin aikoihin ilmestynyt multiversumipläjäys oli hetken aikaa kaikkien huulilla ja jopa moderniksi mestariteokseksi leimattu. Itse valitettavasti valitsin näistä kahdesta sen Dr.Strangen teatteriin mennessäni. Tällaisissa kovasti hypetetyissä elokuvissa on itselleni se ongelma, että odotukset kasvavat liian suureksi ja alunperin kepeäksi viihdeleffaksi tarkoitettua teosta alkaa katsoa liian kriittisin silmin. Silmä kovana tiiraa, että "noh, tee se."" Yllätä minut nyt jollain uudella ja ennennäkemättömällä tavalla". Tällöin elokuva ei enää toimi samalla tavalla, kuin henkilöille jotka sattumalta menevät katsomaan sen, avoimin mielin, tietämättä tulevasta ja yllättyvätkin täten positiivisesti. Tämä pohjustus tähän alkuun siksi, että ymmärrätte tekstini luonteen. Everything Everywhere All at Once (2022) Elokuva ker

PÄHKÄKANAVA - Round the Bend (1989-1991)

Kuva
Minulla oli hämärä muistikuva kutkuttavasta televisio-ohjelmasta, jota katselin innolla lapsena aika tarkalleen vuonna 1990 (ollessani 8-vuotias). Sarjasta muistin muppettimaiset käsinukkehahmot, alkuintron viemäristön ja vessanpöntön, sekä päällimmäisenä He-man ja Masters of the universea parodioivan piirrossketsin (joka oli tietysti suosikkini). Lähes 30 vuotta etsin sarjaa hatarilla muistikuvilla. Kukaan ei tuntunut ohjelmaa muistavan ja internet oli vuosia vajaavainen tämän tiedon suhteen (varsinkin ensimmäiset 15 vuotta). Nyt vihdoinkin ohjelma löytyi yhden mahtavan facebookryhmän kautta ja nostalgiset kuvat tulvivat silmilleni. Kyseessä oli brittiläinen satiirinen lastenohjelma (jonka sisältö oli lapsille aika arveluttavaa) nimeltä PÄHKÄKANAVA - Round the Bend (1989-1991) PÄHKÄKANAVA - Round the Bend (1989-1991) Ohjelman alussa viemärissä asustava krokotiili ja muut käsinuket esittelevät jaksossa nähtäviä lastenohjelmia (vähän jonkun sesamestreetin tyyliin). Ohjelmassa nähdään us

Teen Titans Go! (TV series, 2013)

Kuva
 Välillä tulee viaplaysta katseltua hulvatonta DC:n animaatiosarjaa Teen Titans Go! Sarja kertoo DC:n jämäsankariryhmästä Teen Titans, joka on lähes sama porukka, kuin aikuisille suunnatussa Titans-sarjassa cyborgia lukuunottamatta. Tämä sarja ei ole millään tavalla vakavissaan tehty kuten liveaction ja edustaakin enempi kreisiä parodiaa koko dc:n maailmasta. Lähimpinä vertauskuvina tulee Ren ja Stimpy, Paavo pesusieni, tai Oggy ja torakat . Myös Family guy kiltimmässä muodossa vilahtaa mielessä. Sarjassa tehdään pilaa niin DC:n kuin marvelinkin epäkohdista, yleisesti populäärikulttuurista ja välillä mennään todella psykedeelisissä maailmoissa. Esimerkiksi yhdessä jaksossa muu ryhmä nöyryyttää Robinia ja pakottavat tämän twerkkaamaan niin kauan, että hänen takapuoli irtoaa ja lentää viemäriaukosta luolistoon. Ryhmä lähtee siis maanalaisiin luoliin etsimään pyllyä. Seikkailu muistuttaa Goonies-sarjaa ja luolista löytyykin kuolleena indiana jones. Lopulta ryhmä löytää aarrearkun täynnä p