Everything Everywhere All at Once (2022)

Yksi alkuvuoden hypetetyimmistä tapauksista oli selvästi A24 studion tuottama Everything Everywhere All at Once. Marvelin oman multiversumileffan kanssa samoihin aikoihin ilmestynyt multiversumipläjäys oli hetken aikaa kaikkien huulilla ja jopa moderniksi mestariteokseksi leimattu. Itse valitettavasti valitsin näistä kahdesta sen Dr.Strangen teatteriin mennessäni. Tällaisissa kovasti hypetetyissä elokuvissa on itselleni se ongelma, että odotukset kasvavat liian suureksi ja alunperin kepeäksi viihdeleffaksi tarkoitettua teosta alkaa katsoa liian kriittisin silmin. Silmä kovana tiiraa, että "noh, tee se."" Yllätä minut nyt jollain uudella ja ennennäkemättömällä tavalla". Tällöin elokuva ei enää toimi samalla tavalla, kuin henkilöille jotka sattumalta menevät katsomaan sen, avoimin mielin, tietämättä tulevasta ja yllättyvätkin täten positiivisesti. Tämä pohjustus tähän alkuun siksi, että ymmärrätte tekstini luonteen.

Everything Everywhere All at Once (2022)

Elokuva kertoo pesulaa pitävästä kiinalaisesta maahanmuuttaja-äidistä, jolla on enemmän ja vähemmän ongelmia työnsä, verojensa, miehensä, isänsä ja tyttärensä kanssa. Tähän soppaan kun heitetään universumien välinen hyppely ja tuntematon uhka on tilanne niin sanotusti päällä.

E.E.A.A.O pohjimmiltaan absurdi draamakomedia, joka sisältää mm. Sci-fi ja fantasiaelementtejä. Katsoessani sitä mielessäni kävi elokuvia, jotka etäisesti muistuttivat leffan tyyliä, kuten Hitchhiker's guide to the galaxy (2005), Scott Pilgrim vs The World (2010), Matrix (1999), Kung Fu Hustle (2004) ja jopa Natural Born Killer (1994). Eli siis kaikkia aikaisempia suosikkejani. Hitchhiker's guiden tapaisesti elokuva alkaa hyvin arkisesti, mennen kokoajan villimmäksi ja absurdimmaksi. Yksi kohtaus puhelimen kanssa oli kuin suoraan Matrixista taas jne...

Ohjaaja Danielsien edellinen elokuva Swiss Army Man (2016) oli mielestäni oikein mielenkiintoinen pieni elokuva, jossa oli omaperäinen idea. Ei siitä ihan supersuosikkiani noussut, mutta se toimioikein maniosti ja  ehkä juuri siksi niin hyvin, että leffasta ei paljoa oltu kuhistu ja se oli painunut lähes marginaaliin, joten annoin sille täyden mahdollisuuden. Swiss Army Maniin verrattuna E.E.A.A.O. tuntuu hieman enempi suurelle yleisölle suunnatulta ja provosoinnin sijasta se varmasti miellyttääkin isompaa yleisöä. Eniten tästä kertoi elokuvan loppuratkaisu, joka oli helpommin arvattavissa, kuin Swiss Army Manissa. Ehkä odotin jotain vastaava käänteen tekevää twistiä. Tällaisenaankin loppu oli kyllä koskettava.

"Of all the places I could be, I just want to be here with you."

Toiminta elokuvassa oli erittäin näyttävää ja kekseliästä. Erilaisten taistelulajielokuvien kuvasto oli hienosti hallussa. Koreografiat olivat näyttäviä ja taistelukohtaukset vaihtelivat Jackie Chan-tyylisten mättöjen ja Matrixin kautta wuxia-leffoista tuttuun koreiluun. Vielä kun tähän olisi lisätty hieman mainstream yleisöä järkyttävää gorea olisin täysin myyty. Nyt mentiin enempi söpöily edellä, mikä kyllä toimi elokuvan tyylin huomioon ottaen. Goren sijasta shokeerauselementtinä oli kyllä dildoja sun muita.

Huumoria elokuvassa oli kyllä rutkasti.  Itse olen yleensä absurdin ja "kielletyn" huumorin ystävä, jota tässä mm. viljeltiin. Paperilla dildo-tappelut ja anustapit kuulostavat hauskoilta ja raflaavilta, mutta itse koin ne elokuvassa hieman kesyiltä lopulta. Toki muunlaistakin huumoria oli tarjolla, kuten slapstickiä. Myös erilaiset universumien ominaisuudet ja omituisuudet tuottivat hauskoja hetkiä.



Hahmojen muuntuminen nukeiksi, elottomiksi esineiksi ja piirroshahmoiksi tuntui hetkittäin siltä, että olen ne nähnyt tämän saman jossain aiemmmin, mutta en osaa sanoa suoraan, että missä. Mielessä kävi mm. Bill and Ted-elokuvasarja, sekä Stathamin Crank-leffat.

Leffassa ei paljoa moitittavaa tule mieleen, mutta ehkä sen pituus olisi voinut olla hieman lyhempi. Puolentoistatunnin mittaisena se olisi ollut mielestäni oikein napakka paketti, koska ruudulla nähdään niin paljon asioita, että keskittyminen alkaa herpaantua lopulta. Leffan pituus onkin huikea 2h20min.

Visuaalisesti elokuva oli oikein näyttävä, kun ottaa huomioon sen todella pienen budjetin. En olisi edes arvannut sitä näin pieneksi. Kaikkea upeaa bongattavaa ja silmäkarkkia kyllä riittää yllin kyllin. Björk-fanina löysin paljon samanlaisuuksia kuin Björkin musavideoissa aikanaan, joten siitäkin plussaa.



E.e.a.a.o ei välttämättä tarjoile mitään aivan ennennäkemätöntä ruudulla, mutta se miksaa kaikkia eri genrejä ennennäkemättömäksi sekoitukseksi, joka on superviihdyttävä miksaus.

"I got bored one day and put everything on a bagel."

Näyttelijät olivat elokuvan paras puoli. Näyttelijöiksi olikin valittu oikein sympaattisia hahmoja. Parhaiten edukseen pääsi  päänäyttelijä Michelle Yeoh, joka on tuttu mm. wuxia-elokuvista, kuten Crouching Tiger, Hidden Dragon. Hän on viimeaikoina pikkuhiljaa noussut  isomman yleisön tietoisuuteen mm. Marvel elokuva Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsin johdosta. Naisessa on kyllä hurjasti potentiaalia, joka paranee vaan vanhetessaan. Pidin hänen suorituksestaan todella paljon.

Toinen, jopa kohua nostattanut tähti on Ke Huy Quan, joka on kasarilapsille tuttu lapsinäyttelijä Gooniesista ja Indiana Jones and the Temple of Doomista ja joka on viettänyt hiljaiselokua näyttelemisestä jo 20-vuotta palatakseen voitokkaasti, loistavan suorituksen voimin. Ke Huy Quanista tuli jonkin verran mieleen nuori Jackie Chan. Danielsit suunnittelivatkin alunperin päärooliin Jackie Chania. Päärooli menikin lopulta Jackie Chanin Supercopissa näytelleelle Michelle Yeohille ja Ke Huy Quanista tuli siis tälle aviomies.

Myös legendaarinen James Hong oli mukana hahmona, jona hänet tunnetaan lukuisista hollywood-elokuvista. Tämä on se kaveri joka kutsuttiin aina paikalle, kun 80-luvulla kaivattiin kiinalaismiestä hollywood elokuvaan. Mies on näytellyt yli 600 elokuvassa.

Myöskin legendaarinen, Halloweeneista tuttu Jamie Lee Curtis oli mukana, ehkä oudoimmassa roolissaan, mitä hän on koskaan tehnyt. Curtis oli oikein viihdyttävä tapaus tässä.

Stephanie Hsu esitti elokuvan "antagonistia" ja oli roolissaan ihan hyvä, mutta tyttären roolissa hän oli erittäin hyvä.

"No more google eyes!"

Musiikit elokuvaan tuotti Son Lux, joka tunnetaan kokeellisesta post-rock-musiikista elektronisilla mausteilla. Musiikit olivatkin oikein mainiot.

Tämä elokuva on parhainta katsoa täysin ilman ennakko-odotuksia ja tietämättä juonesta mitään, mieluiten isolta kankaalta ja hyvällä kaveriporukalla. Silloin tämä tuntuu varmasti erittäin loistavalta elokuvalta. Pilviin kasvanut hype aiheutti itselleni ennakko-odotuksia hieman liikaa, mutta pidin leffasta silti erittäin paljon. Luultavasti tämä vain paranee vanhetessaan useammilla katselukerroilla. vain aika näyttää. Suosittelen  jokaisen, joka omaa absurdin huumorintajun ja avoimen mielen katsomaan ainakin kerran. Tässä on yksi vuoden poikkeuksellisimmista teatterileffoista, jota on tullut vastaan... ja yksi parhaista.  

"snap out of it!"

- Kai Kumpulainen 2.11.2022