Ranskalainen ohjaaja Jean-Pierre Jeunet tunnetaan ehkä parhaiten elokuvistaan Amélie (2001) ja Delicatessen (1991) . Kuulun luultavasti niihin harvoihin, jotka 90-luvun lopulla tykästyivät Alien resurrectioniin sen visuaalisen ulkoasun takia. Jean-Pierre Jeunetin luoma likaisen vihreä ja hieman taiteellinen visio iski nuoreen Kaitsuun, kuin nyrkki silmään. Se olikin ensikosketukseni Jeunetin elokuviin. Vaikka Alien nelonen on ajan saatossa menettänyt hohtoaan muilta osa-alueilta, ei se johdu elokuvan visuaalisesta puolesta. Terry Gilliamin 12 apinaa ja Brazil kuuluvat suurimpiin suosikkeihini edelleen. Näillä eväillä lähdin katsomaan Jeunetin The City of Lost Childreniä (1995), jonka olin viimeksi nähnyt 27 vuotta sitten, mutta mielikuvissa oli sitä samaa visuaalista herkkua, mitä Gilliamin leffat edustavat. Oli aika syöksyä tuohon kummaliseen satuun, joka yhdistelee erilaisia genrejä sekalaiseksi sopaksi ja maustaa keitoksen nyrkillisellä Steampunkia. Jeunetin lisäksi elokuvan toi

David Cronenberg maratoni: Maps To The Stars (2014),  Crimes of the Future (2022),  The Brood (1979) D avid Cronenberg kuuluu meikäläisen "alltime favourite"-ohjaajiin, mutta ihan kaikkea en herran laajasta katalogista ole vielä katsonut, joten päätin lyhentää katseltavien listaa miehen ohjaamilla pätkillä pienen maratonin muodossa. Hyllyyni oli päätynytkin muutama katsomaton blu-ray, joten ei muuta kuin heil body horror! Mukaan Leffa-maratooniin liittyi elokuvaharrastaja Kalle Repo. Maps To The Stars (2014) Ensimmäisen katseluun päätyi vuoden 2014 Maps To The Stars. Maps to the starsia voisi pitää pari vuotta aikaisemmin ilmestyneen Cosmopoliksen (2012) hengenheimolaisena, ensinnäkin aiheensa, kuvaustyylinsä ja Robert Pattinsonin takia. Molemmissa kuvataan rikasta eliittiä hyvin koruttomasti. Maps to the stars onkin kuvattu hyvin realistisesti, hollywoodin tähtiä koristelematta. Kaikki näyttelijät näytetään rosoja kainostelematta ja ihon läiskiä peittelemättä. Mieleenpainuv