David Cronenberg maratoni: Maps To The Stars (2014), Crimes of the Future (2022), The Brood (1979)

David Cronenberg maratoni: Maps To The Stars (2014), Crimes of the Future (2022), The Brood (1979)

David Cronenberg kuuluu meikäläisen "alltime favourite"-ohjaajiin, mutta ihan kaikkea en herran laajasta katalogista ole vielä katsonut, joten päätin lyhentää katseltavien listaa miehen ohjaamilla pätkillä pienen maratonin muodossa. Hyllyyni oli päätynytkin muutama katsomaton blu-ray, joten ei muuta kuin heil body horror! Mukaan Leffa-maratooniin liittyi elokuvaharrastaja Kalle Repo.

Maps To The Stars (2014)

Ensimmäisen katseluun päätyi vuoden 2014 Maps To The Stars. Maps to the starsia voisi pitää pari vuotta aikaisemmin ilmestyneen Cosmopoliksen (2012) hengenheimolaisena, ensinnäkin aiheensa, kuvaustyylinsä ja Robert Pattinsonin takia. Molemmissa kuvataan rikasta eliittiä hyvin koruttomasti. Maps to the stars onkin kuvattu hyvin realistisesti, hollywoodin tähtiä koristelematta. Kaikki näyttelijät näytetään rosoja kainostelematta ja ihon läiskiä peittelemättä.



Mieleenpainuvimman roolin tekee mielestäni Julianne Moore, joka yhdessä kohtauksessa istuu pöntöllä, numero kakkosella ja juttelee samaan aikaan Mia Wasikowskalle, joka näyttelee tulipalossa palanutta, hieman vinksahtanutta hahmoa. Myös Wasikowska tekee loistavan roolin.




Pattinsonin lisäksi mies vahvuuksissa nähdään John Cusack. Pinnan alla Hollywoodin maailma on hyvin kieroa ja vinksahtanutta. Vaikka tämä ei ole Cronenbergin graafisimpia elokuvia, on tarina taas sitäkin sairaampi. Elokuva voi vaatia useampia katseluita avautuakseen täyteen kukkaansa, mutta luulen, että "mainstream"-katsoja jättää sen puoleenväliin jo ekalla kerralla.



Itse ajattelin katsoa sen pian uudestaan. Suositellaan lähinnä Cronenberg-faneille, tai kierojen "mindfuck" leffojen ystäville.

Crimes of the Future (2022)

Vaikka odotin kovasti pääseväni näkemään Crimes of the Futuren, lepäsi se hyllyssäni yllättävän pitkään. Tässä Cronenberg palaa takaisin juurilleen, vanhojen bodyhorror-leffojensa pariin. Tämä oli myös ensimmäinen elokuva sitten vuoden 2014 Maps to the starsin, joten tätä oli jo tovi odoteltukkin. Cronenbergillä on tapana valjastaa seksi johonkin toiseen aiheeseen, kuten Crashissa autokolareihin. Tässä on seksi korvattu kirurgisilla leikkauksilla, ja hahmoilta ei enää tavan seksi onnistukkaan.




Pääleikeltävänä Saul Tenserinä pötköttelee Viggo Mortensen ja hänen kumppaninaan nähdään nyky-Bondeista tuttu Léa Seydoux. Viggo tekee pitkästä aikaa paluun Cronenberg-leffaan, sitten mainioiden Eastern Promiseksen (2007) ja History of Violencen (2005) jälkeen. Crimes of the future on myös selkeä tieteiselokuva, jollaista ei taida olla nähty sitten Existenzin (1999). Kaiken odotuksen jälkeen elokuva tuntui hieman pettymykseltä. Vaikkakin Cronenberg oli laittanut kaikki vanhat maneerinsa peliin, näytti se jotenkin halvalta. Tuntui kuin elokuva olisi kokoelma kaikkia vanhoja scifi-body horror-pätkiä Existenzistä, Scannersiin, naked lunchiin ja Videodromeen, mutta hieman vesitetysti ja tv-elokuvamaisesti. Efektitkään eivät olleet mielestäni ihan tätä päivää.

Ei leffa silti mikään täyssusi ollut ja uskon, että uudemmilla katselukerroilla se vain paranee, kuten muutkin herran tekeleet. Päällimmäiseksi mieleen jäi performanssi, jossa korvia täynnä oleva friikki tanssii modernin konemusan tahtiin. 

The Brood (1979)

Sitten siirryin hieman vanhempaan tuotantoon, jota en myöskään ollut nähnyt ennen, vaikka dvd oli levännyt kaapeissa pitkään. The Brood on rehellinen psykologinen kauhuelokuva ja olikin piristävää nähdä välillä rehellistä kauhua Cronenbergiltä, useiden draamavetoisten leffojen jälkeen (esim. viimeaikoina olen katsonut mm. Cosmopoliksen, eastern promiseksen ja A Dangerous Methodin). Elokuvassa Frank (Art Hindle) asuu Candy-tyttärensä kanssa, kun samaan aikaan Nola-vaimo (Samantha Eggar) on hoidossa instituutissa, kokeilemassa tohtori Raglanin (Oliver Reed ) kokeellista, psykologista hoitomuotoa nimeltä psykoplasmiikka. Oudot murhat alkavat saartaa Nolan läheisiä. 

Ensimmäisen innostuin 70-luvun lopun muodista ja ajan kuvasta. Tuo toi mieleeni varhaislapsuuteni 80-luvun alussa.



Toisena asiana innostuin näyttelijöistä, joista Oliver Reed oli loistava Tohtorina, Art Hindle mainio Frankina ja Eggars erittäin toimiva hulluna Nolana.



Leffan juonikaan ei ollut aivan tavanomainen kauhuelokuvajuoni, vaikka Cronenberg-asteikolla hyvin suoraviivainen. Aivoja joutuu toki käyttämään jonkin verran, mutta viihdyttävyysarvo on sitäkin suurempi. Myös piinaavat musiikit tuovat elokuvaan hyvää vanhanliiton kauhutunnelmaa. Loppuratkaisu on jälleen hyvällä tavalla melko sairas, ainakin aikansa mittapuulla.



Meikäläinen diggaili tästä pätkästä lujaa ja se nousikin omalla Cronenberg-listallani top vitoseen. Suomalainen Pahanhautoja tuli etäisesti mieleeni myös. Suosittelen jyrkästi kaikille kauhun ja kulttileffojen ystäville. 

- Kai Kumpulainen 22.5.2023