Tekstit

Näytetään tunnisteella marvel merkityt tekstit.

Tilaajat

Titans (Season 3)

Kuva
Titansien kolmas kausi lyö kovat kortit pöytään, kun se tuo liveaction maailmaan klassisen Kuolema kulkee suvussa -juonikuvion, eli "Robinin kuoleman, Jokerin toimesta". Tuo kuviohan on tuttu jo 80-luvun sarjakuvista, jolloin lukijat saivat äänestää jääkö Robin henkiin vai päättääkö Jokerin sorkkarauta hänen päivänsä. 2000-luvulla tarinaa jatkettiin niin, että Robin päätyy Lazarus-altaaseen ja herää henkiin antisankarina nimeltä Redhood. Odotin siis todella kovasti näkeväni tämän kaiken liveaction versiona vihdoinkin. Vielä kun huhuiltiin, että pahiksena juonii itse Scarecrow oli mainion kauden materiaalit kasassa, vaan kuinka lopulta kävi... Titans (Season 3) Kausi alkaa siis siitä, että Batman, eli Bruce Wayne on matkoilla Gothamin ulkopuolella, kun Jokeri aiheuttaa pahennusta vanhassa huvipuistossa. Uusi Robin, eli Jason Todd kuulee poliisiradiosta tämän ja lähtee soolona keikalle, vaikka Bruce kieltää pojua. Jokeri onkin järjestänyt pahanlaisen ansan ja pieksee Robinin so

Super (2010)

Kuva
James Gunnin luoma Peacemaker -sarja on ollut parasta, mitä pitkään aikaan on komedioiden saralla nähty. Mies osaa nerokkaasti yhdistää matalaotsaisen ja mauttoman pieruhuumorin, ällöön goreen ja saada silti hahmot vaikuttamaan sympaattisilta ja tykättäviltä, tarinan jopa välillä koskettaessa syvältä. Gunn otti ekalla leffallaan kauhugenren haltuun omalla tyylillään ja seuraavaksi hän päätti napata suositun supersankarigenren ja tehdä siitä näköisensa. Syntyi musta komedia nimeltä SUPER (2010) Super (2010) Pikaruokalan kokki  Frank Darbo on hieman yksinkertainen, eikä kovin komeakaan, tavallinen mies. Silti hän on päässyt naimisiin kauniin Sarahin (Liv Tyler) kanssa. Sarah on entinen narkkari ja yhtenä päivänä hän lipsuu huumepiireihin. Mystinen menestynyt mies Jacques vie Sarahin Frankin nenän edestä. Paljastuu, että Jacques huumaa Sarahia ja tällä tavoin pitää häntä tyttöystävänään. Tästä hieman yksinkertainen Frank saa lapsellisen kimmokkeen ryhtyä oikean elämän supersankariksi ja p

Captain America (1990)

Kuva
Uskokaa tai älkää, niin vielä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa sarjakuviin perustuvaa elokuvamaailmaa johti DC ja Marvelilla oli lähinnä surkeita tv-sarjojen pilottijakso-viritelmiä liveaction osastollaan tarjolla. Vuoden 1989 Batman oli ollut jättimenestys ja Marvelillekin olisi äkkiä saatava jotain vastaavaa, kun rauta oli kuuma. Koska hommaan lähti Cannon Group oli budjetti tietysti rajallinen ja ohjaajan puikkoihin laitettiin Cannonin luottomies Albert Pyun . Pyun on suoraan videolle tuotettujen elokuvien (varsinkin Cyborg-elokuvien) kruunaamaton kuningas. Oikea B-leffojen mestari. Ennen vallan mainiota Nemesis elokuvaansa hän pääsi siis tekemään ei niin mainiota supersankariviritelmää. Cannon Group luopui vielä Captain american oikeuksista ja hommaa lähti toteuttamaan 21st Century Film Corporation . Lopputuloksesta ei tullut ihan Batmanin kaltaista hittiä, saati nykyisten MCU -elokuvien kaltaista lippukassojen räjäyttäjää, vaan elokuva ei lopulta saanut edes teatteriesitys

The New Mutants (2020)

Kuva
Olin käsittänyt, että jo vuonna 2018 aloitettu The New Mutants elokuva olisi tehty vain siksi, että saataisiin Fox elokuvayhtiön X-men elokuvien lisenssisopimus päätökseen ja langat vihdoin Disneylle. Siksi en nostattanut elokuvalle kovinkaan korkeita odotuksia, mutta toivoin sen olevan ihan ok-tasoinen lisä 20-vuotta kestäneeseen x-men saagaan. Paperilla supersankarielokuva yhdistettynä kauhuun kuulostaa oikein hyvältä idealta, mutta oliko lopputulos sitten millainen...  The New Mutants (2020) Isänsä mystisen onnettomuuden jälkeen Dani Moonstar herää sairaalasta, jonka hän pian huomaa olevan vain mutanteille tarkoitettu. Sairaalan on tarkoitus kouluttaa itselleen ja muille vaaralliset mutantit henkisesti ja fyysisesti yhteiskuntakelpoisiksi, ennen kuin he ovat kelvollisia Xavierin mutanttikouluun tai jopa X-menin jäseneksi. Dani tapaa sairaalassa neljä muuta mutanttia, joihin kuuluu Wolfsbane, Magik, Cannonball ja Sunspot. Jokaisella henkilöllä on omat traumansa ja demoninsa, jotka he

Justice League Vs Teen Titans (2016)

Kuva
Hyvä Ystäväni tuli kyläilemään päivänä muutamana ja tuli puhetta, että voisin näyttää uusimman hankkimani DC-animaatio leffan, koska niistä on ollut puhetta ja ne ovat yleensä aika hyviä. Oli myös puhetta siitä, miten kiinnostava sarja DC:n Titans on, ainakin faneille, joten valinta oli selvä ja päätimme katsoa vuoden 2016 Justice League Vs Teen Titans. Elokuva on osa DC animaatio universumia ja siinä kuullaan ääninäyttelijänä mm. Jon Bernthalia , joka tunnetaan paremmin Punisherina. Justice League Vs Teen Titans (2016) Vuosia aiemmin Demoni Trigon sai tyttären nimeltä Raven. Vauva ajautui ihmisten pariin ja kasvoi teini-ikäiseksi tietämättä isästään mitään. Kun Ravenille paljastui mystisiä voimia päätyi hän lopulta supersankarien hylkiöryhmään mm. Teini Titaaneihin, joihin kuului Robin, Cybor, Starfire, Petopoika ja Blue Beetle. Kun Demoni Trigon päätti käyttää tytärtään porttina ihmisten maailmaan, tarvitsi teini titaanit Justice Leaguen apua selviytyäkseen äärimmäiseltä uhalta... Va