Captain America (1990)

Uskokaa tai älkää, niin vielä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa sarjakuviin perustuvaa elokuvamaailmaa johti DC ja Marvelilla oli lähinnä surkeita tv-sarjojen pilottijakso-viritelmiä liveaction osastollaan tarjolla. Vuoden 1989 Batman oli ollut jättimenestys ja Marvelillekin olisi äkkiä saatava jotain vastaavaa, kun rauta oli kuuma. Koska hommaan lähti Cannon Group oli budjetti tietysti rajallinen ja ohjaajan puikkoihin laitettiin Cannonin luottomies Albert Pyun. Pyun on suoraan videolle tuotettujen elokuvien (varsinkin Cyborg-elokuvien) kruunaamaton kuningas. Oikea B-leffojen mestari. Ennen vallan mainiota Nemesis elokuvaansa hän pääsi siis tekemään ei niin mainiota supersankariviritelmää. Cannon Group luopui vielä Captain american oikeuksista ja hommaa lähti toteuttamaan 21st Century Film Corporation. Lopputuloksesta ei tullut ihan Batmanin kaltaista hittiä, saati nykyisten MCU-elokuvien kaltaista lippukassojen räjäyttäjää, vaan elokuva ei lopulta saanut edes teatteriesitystä. Ja kun sitä hetken katsoo, niin ei se ole mikään ihmekkään, mutta on sillä hetkensä. Siis ne tahattoman koomiset hetket, jolloin elokuva naurattaa katsojaa pöljillä ideoilla ja kehnolla toteutuksella niin paljon, että katsomisesta tulee huippu viihdyttävää. Tämä Amerikan-Jugoslaavilainen elokuva on julkaistu filippiineillä nimellä Bloodmatch.

Captain America (1990)

Alkupuolisko elokuvaa myötäilee Captain American tarinaa joten kuten uskollisesti. On Steve Rogers, joka sotilaallisen kokeen avulla saa supervoimat. On Nazien kapteeni Punakallo, joka uhkaa yhdysvaltoja ohjuksella. On Kapu, joka joutuu Alaskaan jään sisään vuosikymmeniksi, heräten nykyaikaan jne. mutta suurin osa ajasta voisi olla miltei mistä vaan 80-luvun cannon group toimintaleffasta. Vaikkakin Rogers lopputaistelussa laittaa puvun taas päälle ja lähtee pelastaman Amerikan presidenttiä.

Jos olisin nähnyt tämän elokuvan 8-vuotiaana, olisi se toiminut kuin väärä raha. Ei niin vahvasti kuin saman ajan komea Batman elokuva, mutta kumminkin, elokuvaa olisi varmasti katsottu vakavalla mielellä useaan kertaan ja Kapteenin näkeminen sarjakuvauskollisessa puvussa elävänä olisi ollut hieno kokemus. Kun näin elokuvan ensimmäisen kerran vasta reilu 10 vuotta sitten, en jaksanut sitä edes kunnolla kokonaan katsoa.



Nyt katsoin sen uudelleen ihan ajatuksella ja ai että miten hauskaa sen parissa oli. Elokuva on täynnä aivan järjettömiä kohtauksia, koska budjetti ei ole antanut periksi ja on ollut pakko keksiä hieman köyhiä ratkaisuja. Myöskin kapun puku on mitä naurettavin tekele kumi-sixpäkkeineen ja kumikorvineen. Mikseivät ne voineet leikata vain korvien kohdille aukkoja huppuun. Ehkä siksi, että silmänreiät olivat jo epäonnistuneet sen verran pahasti, että välillä Kapun silmät eivät ole reikien kohdella ollenkaan. Myöskin selvästi muovinen kilpi tuo hilpeyttä. Ei uskoisi, että hahmon puku on tehty samassa pajassa, kuin Batman (1989) ja Batman Returns elokuvien Batman-puku. Kuvauksissa jugoslaviassa oli 40 astetta lämmintä ja miehen kumipuku ei hengittänyt ollenkaan, mikä aiheutti valtavia ongelmia.

On elokuvassa myös budjetin tuomien ongelmien lisäksi järjettömiä ideoita juonessa. Esim. natsikapteeni Punakallo ei olekkaan natsi Johann Shmidt, saati saksalainen, vaan italialainen mafiooso Tadzio de Santis. Loppupuolella mies on käynyt jossain kasvoleikkauksessa ja näyttää täysin italialaiselta. Samoin tämän kätyrit (onko se nyt sitten Hydra) ovat italialaisia.

Sen lisäksi Kapteeni käyttäytyy hyvin epäkapteenimaisesti esittäessään huonovointista ja varastaessaan herttaisen papparaisen auton, vaikka mies oli jo antamassa kyytiä kapulle. Eikä siinä vielä kaikki, hän tekee saman tempun uudestaan ja vie viattomalta naiselta auton alta. Sen lisäksi Kapteeni Amerikka elokuvaksi elokuvassa vietetään amerikassa melko vähän. 



Niin käsittämättömiä ratkaisuja, että ei voi kuin nauraa. Leffa on täynnä kaikkea älytöntä bongattavaa. Silti elokuvaa on tehty ihan tosissaan, eikä huumorilla, niinkuin esim. 60-luvun camp-batmania, mikä tekee leffan roskaisuudelle nauramisesta entistä hauskempaa.



Arnold Schwarzenegger ja Dolph Lundgren olivat ehdolla Kapun rooliin. Arskaa ei voinut ottaa aksentin takia ja Dolppa oli jo Marvelin Punisher elokuvan kimpussa. Myös Val Kilmeriä mietittiin, mutta hän oli Doors leffan parissa Morrisonina.

Elokuva on omasta mielestäni hitusen parempi, kuin aiemmat Reb Brownin televisiosarjaviritelmät, joilla on vielä vähemmän tekemistä alkuperäismateriaalin kanssa. Yhdestä kohdasta jopa pidin ja mietinkin, että miten siisti se olisi ollut nähdä lapsena, se on se kun Kapteeni Amerikka saapuu natsien tukikohtaan ja ottaa matsia punakallon kanssa, kallon ollessa vielä sarjakuvista tutun näköinen. On siinäkin kohtauksessa omat kökköytensä, mutta sisäinen 8-vuotias on hieman innoissaan. 

Elokuva on kaikessa b-kökköydessään joko tuskaista katsottavaa, tai oikein viihdyttävää. Suositellaan kaveriporukan kanssa katsottavaksi herkkujen ja mielellään alkoholipitoisten juomien kyytipoikana. Tästä saa myös kaikenlaisia juomapelejä aikaiseksi. Muuten tämä menee Marvel-faneille kuriositeettina. Satunnaisille katsojille ja ryppyotsaisille analysoijille tätä ei voi kyllä suositella. Pyunin tuotannosta taas suosittelen katsomaan mieluummin Nemesiksen (1992). Ainiin! Amerikan presidenttinä nähdään itse Dick Jones, eli Robocopista tuttu Ronny Cox. Ehkä ainoa oikea näyttelijä elokuvassa.

- Kai Kumpulainen 25.7.2021

juliste

Promokuva