Tekstit

Näytetään tunnisteella robert de niro merkityt tekstit.

Tilaajat

The King of Comedy - Koomikkojen Kuningas (1982)

Kuva
Martin Scorsesen The King Of Comedy - Koomikkojen kuningas (1982) on noussut viimevuosina enemmän esille siitä syystä, että se on toiminut Joker (2019) elokuvan isoimpana esikuvana ja yhtäläisyydet ovatkin huomattavat. Tätä ennen elokuva on ollut vähemmän tunnettujen Scorsesen elokuvien osastossa, joten kiitos Jokerin suosion, tämäkin elokuva sai ansaitsemansa huomion. Kyseessä on nimittäin erittäin mainio satiiri ja musta komedia. Jopa draamasta ja thrilleristä voidaan puhua kevyesti.  The King of Comedy - Koomikkojen Kuningas (1982) Epämiellyttävä julkkiksien nimikirjoitusten kerääjä ja stand up -koomikoksi pyrkivä Rupert Pupkin (De Niro) Juonii kohtauksen, jossa hän pelastaa ahdistuneen ja eristäytyneen televisioviihdyttäjän Jerry Langfordin (Lewis) ikävästä paikasta. Palkkioksi hän vaatii päästä hänen Talkshow-ohjelmaan esiintymään. Kun tapauksen jälkeen yhteydenotto Langfordin koituu haasteelliseksi, hän päättää pakkomielteisen päättäväisesti saada mieheen yhteyden keinolla millä

Cape Fear (1991)

Kuva
Melkein 30-vuotta siinä meni, kun sain katsottua Martin Scorsesen Cape Fearin, vuodelta 1991. Minulla on ollut tämä vhs:llä nauhalla, kirjastosta lainassa, dvd:llä ja tallennettuna elisa viihteeseen. Silti sen katsominen on aina vaan siirtynyt. Ihan varma en ole katsoinko tämän ihan lapsena, koska jotkin kohdat tuntuivat tutulta, mutta nyt se on vihdoinkin nähty ja hyväksi todettu. Elokuvassa Robert De Niro on 16-vuotiaan raiskauksesta 14-vuodeksi tuomittu vanki, joka pääsee vapaaksi ja aloittaa heti kostotoimenpiteet lakimiestään ja hänen perhettä kohtaan. Lakimiestä näyttelee toinen loistava näyttelijä Nick Nolte, ja hän on väärin perustein hankkinut Nirolle 14 vuoden kakun, 7 vuoden sijaan. Niro alkaa ahdistella ja stalkkailla Nolten perhettä ja varsinkin tyttöä, jota esittää nuoruuden suosikkini Juliette Lewis. Äidin virkaa hoitaa Jessica Lange. Kun perheen koira kuolee Nolte hakee apua mm. Joe Don Bakeriltä, joka on aika samanlainen etelävaltion republikaani, kuin kaikissa