Tekstit

Näytetään tunnisteella rock merkityt tekstit.

Tilaajat

Velvet Goldmine (1998)

Kuva
Tiedätte varmaan sen tunteen, kun miettii päässään jotain vanhempaa elokuvaa, jonka haluaisi katsoa pitkästä aikaa uudelleen ja hetken kuluttua se tuleekin televisiosta tai ilmestyy striimauspalvelun etusivulle. Minulle kävi tämä ilmiö, kun muistelin yhtä elokuvaa, jonka olen viimeksi nähnyt 2000-luvun alussa ja muistikuvat olivat hyvinkin positiiviset. Juuri kun mietin, että mistähän sen saisin käsiini, niin tämä elokuva oli laitettu blu-ray julkaisuna paikallisen kirjaston hyllyyn suosituksiin. Siitä sen sitten nappasin ja jo samana iltana pistin koneeseen pyörimään. Olen aina diggaillut elokuvista, jotka kertovat musiikin historiasta, tai jonkun artistin elämäkerran. Lähinnä rockmusiikki on kiehtonut, koska sillä on niin värikäs historia (muutkin genret ovat toimineet hyvin). Tällä kertaa palattiin aikaan 60-70-luvun taitteeseen, jolloin hippimusiikki sai väistyä glamrockin ja proto-punkin tieltä. Kyseessä on Todd Haynesin (I'm not there) ohjaama Velvet Goldmine, vuodelta 1998.

The Crow: City of Angels (1996)

Kuva
Nuorena poikana yksi suurimmista vaikuttajista elokuvamaailmassa oli James O'Barrin sarjakuvaan perustuva The Crow elokuva. Sen visuaalinen tyyli vaikutti leffamakuuni vuosikymmeniksi, samoin sen soundtrackillä kuultavat yhtyeet muodostuivat suosikkiyhtyeiksini suurimmaksi osaksi. Yhtä suurena vaikuttajana toimi elokuvan jatko-osa The Crow: City of angels, jonka visuaalinen ilotulitus oli ehkä jopa enemmän minulle tärkeä ja jonka soundtrackin bändit muodostuivat vielä tärkeämmiksi yhtyeiksi, joita kuuntelen vielä tänäkin päivänä. Molempien elokuvien synkkä maailma oli juuri sitä, mitä olisin toivonut myöhemmiltä sarjakuvaelokuvilta, mutta sitä ei yhtä komesti koskaan enää toteutunut ja siksi nämä elokuvat ovat jääneet yhdeksi tärkeimmistä elokuvista nuoruudestani. Kuulin vasta vuosikymmeniä myöhemmin internet ajan koittaessa, että Kakkososaa ei pidetty kovinkaan hyvänä elokuvana. Pitkään ihmettelin, että miksi ja ajattelin, että se johtuu vain siitä, koska siinä ei ollut enää Brand