Mielestäni fantasia- ja satuelokuvat sopivat hyvin joulun odotteluun. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että lapsena joulunaikaan tuli televisiosta näitä fantasiaelokuvia tavanomaista enemmän. Päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lyhentää katsomattomien Ridley Scott-leffojen listaani yhdellä teoksella, samalla kun katselen joulun odotukseen sopivaa materiaalia. Toki olin tästä nähnyt pätkiä sen verran, että tiesin mistä on kyse ja onhan Tim Curryn rooli tässä kovassa kulttiasemassa. Vuosikausia on ollut aikomukseni katsoa tämä elokuva jossain vaiheessa ja nyt sille siunaantui mainio rako. Kyseessä on kulttisuosiota nauttiva synkkä fantasiaseikkailu nimeltä Legend, vuodelta 1985. Legend (1985) Legenda kertoo kahdesta yksisarvisesta jotka ovat maailman valon vartijoina ja prinsessa Lilistä joka rikkoo metsän kirjoittamattomia lakeja ja aiheuttaa yksisarvisen kuoleman. Legenda kertoo kuinka Yön valtias Darkness joukkoineen aikoo alistaa maailman ikuiseen pimeyteen ja pahuuteen ja

Ranskalainen ohjaaja Jean-Pierre Jeunet tunnetaan ehkä parhaiten elokuvistaan Amélie (2001) ja Delicatessen (1991) . Kuulun luultavasti niihin harvoihin, jotka 90-luvun lopulla tykästyivät Alien resurrectioniin sen visuaalisen ulkoasun takia. Jean-Pierre Jeunetin luoma likaisen vihreä ja hieman taiteellinen visio iski nuoreen Kaitsuun, kuin nyrkki silmään. Se olikin ensikosketukseni Jeunetin elokuviin. Vaikka Alien nelonen on ajan saatossa menettänyt hohtoaan muilta osa-alueilta, ei se johdu elokuvan visuaalisesta puolesta. Terry Gilliamin 12 apinaa ja Brazil kuuluvat suurimpiin suosikkeihini edelleen. Näillä eväillä lähdin katsomaan Jeunetin The City of Lost Childreniä (1995), jonka olin viimeksi nähnyt 27 vuotta sitten, mutta mielikuvissa oli sitä samaa visuaalista herkkua, mitä Gilliamin leffat edustavat. Oli aika syöksyä tuohon kummaliseen satuun, joka yhdistelee erilaisia genrejä sekalaiseksi sopaksi ja maustaa keitoksen nyrkillisellä Steampunkia. Jeunetin lisäksi elokuvan toi

Guillermo del Toro's Pinocchio (2022) Muutama kuukausi sitten aloin katsomaan Disneyn uutta liveaction versiota klassisesta Pinocchiosta, mutta puoleen väliin päästyäni oli laitettava leffa pois. Niin sieluttomalta ja pinnalliselta tuo tuotos tuntui, eikä se ei tarrannut minua millään osa alueella mukaansa. Kun kuulin, että Guillermo Del Torolta oli tulossa myös oma näkemys Pinokkion tarinasta ja vielä samana vuonna, niin ajatus elokuvan näkemisestä, vertailun vuoksi, jäi mieleeni kytemään. Del Toron elokuvat ovat olleet suosikkejani jo miehen alkuajoilta asti ja varsinkin niiden persoonallinen visuaalisuus ja huikeat, käsityönä tehdyt praktikaalitehosteet ovat olleet aina lähellä sydäntä. Guillermo del Toro’s Pinocchio onkin upeaa katseltavaa. Se on tehty käsityönä vanhalla stop motion-animaatiotekniikalla ja sen valmistumiseen Del Torolta vei aikaa 15 vuotta. Mies käytti animaattoreina mm. meksikon parhaita nukkeanimaattoreita ja sen näkee. Elokuva on samalla kaunis, groteski, vi