Ensin ajattelin, että en kirjoita tästä uudesta He-man-leffasta sen enempiä, koska niin monet muut kollegat ovat tätä ehtineet jo useassa mediassa suitsuttamaan, mutta kun ensimmäinen viikko ei tuottanut lipputuloja elokuvalle mitenkään järin paljoa, niin ajattelin kantaa korteni kekoon. Onhan tämä sentään kaiken kehun ansainnut. Kuten monelle muullekin samanikäiselle, myös minulle Masters Of The Universe ja He-man olivat ensimmäinen kova juttu lapsena. En ollut varmaan edes viittä vuotta, kun ensimmäinen He-man ukkeli piti saada. Kun kolmoskanava alkoi näkyä Suomen televisioissa oli He-man-piirrossarja kovin kaikista piirretyistä. Syntymäpäivillä lahjaksi saatu MotU-ukkeli oli tärkeämpi kuin yksikään muu lahja tai edes synttärivieras. Vasta He-manin jälkeen tulivat muut sankarit lapsuuteeni. Vuosien varrella olen kerännyt takaisin menetettyjä figuureja, sarjakuvia ja tv-sarjan jaksoja. Olen lukenut useita kirjoja aiheesta ja katsellut kaikki dokumenttielokuvat. Tältä pohjalta jopa Net...

Ostin tuossa jokin aika sitten hyväkuntoisen videonauhurin, jotta pääsisin fiilistelemään varastosta löytämiäni lapsuuteni ja nuoruuteni vhs-kasetteja. Kasetteja kaivellessa vastaan tuli vuoden 1996 versio Tohtori Morean saaresta. Elokuva perustuu  H. G. Wellsin klassikkokirjaan. En ollutkaan tätä pätkää katsonut melkein 30-vuoteen, koska sen suomi-dvd on ollut huippuhinnoissa keräilijöiden piireissä ja semmosia summia en ole viitsinyt tähän sentään panostaa.  Elokuvan on osittain ohjannut yksi lemppariohjaajistani, eli Richard Stanley.  Richard Stanley tunnetaan sellaisista mainioista kulttileffoista kuten Hardware, Dust Devil ja Colour out of Space. Harware on meikäläiselle ihan top 10 kamaa.  Koska minulla oli tämä vanha kasetti nyt hallussa ja vielä suomiteksteillä varustettuna laitoin sen heti koneeseen pyörimään. Alkutekstiosio oli mekäläiselle nannaa. Kunnon ysärifiilistelyä taiteellisine fontteineen ja vilkkuvine lähikuvasilmineen. Huomasin samalla, että teho...

Pikkupoikana Tarzan oli tietysti kova juttu. Isän kanssa katseltiin Weissmullerin mustavalkoisia Tarzan-elokuvia, kirjastosta lainattiin Burroughsin kirjoja ja ostelin divarista 80-luvun Tarzan-sarjakuvia. Myös kasarileluja tuli haalittua. Metsissä leikittiin Tarzan-leikkejä. Ainut mikä puuttui, oli aiheeseen sopiva Tarzan-elokuva, johon perustaa leikkinsä. Sellainen mikä olisi tuore ja minun sukupolvelle suunnattu teos. Sellainen lopulta löytyikin, mutta lapsen silmin se oli kummallisen tylsä ja vakava. Sitä kumminkin katsottiin, vaikka siitä puuttui naivi seikkailu ja viihteellisyys. Kyseessä on Hugh Hudsonin (Chariots of Fire) ohjaama brittiläinen draama Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes (1984). Pääosaa, eli John Claytonia esittää suosikkinäyttelijäni Christopher Lambert . Elokuva hakee Tarzanin legendaan realistisempaa lähestymistapaa ja itse Tarzanin nimeä ei mainitä kertaakaan. Reilu 30 vuotta siihen meni, ennen kuin palasin tämän nostalgisen elokuvan pariin,...