Pikkupoikana Tarzan oli tietysti kova juttu. Isän kanssa katseltiin Weissmullerin mustavalkoisia Tarzan-elokuvia, kirjastosta lainattiin Burroughsin kirjoja ja ostelin divarista 80-luvun Tarzan-sarjakuvia. Myös kasarileluja tuli haalittua. Metsissä leikittiin Tarzan-leikkejä. Ainut mikä puuttui, oli aiheeseen sopiva Tarzan-elokuva, johon perustaa leikkinsä. Sellainen mikä olisi tuore ja minun sukupolvelle suunnattu teos. Sellainen lopulta löytyikin, mutta lapsen silmin se oli kummallisen tylsä ja vakava. Sitä kumminkin katsottiin, vaikka siitä puuttui naivi seikkailu ja viihteellisyys. Kyseessä on Hugh Hudsonin (Chariots of Fire) ohjaama brittiläinen draama Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes (1984). Pääosaa, eli John Claytonia esittää suosikkinäyttelijäni Christopher Lambert . Elokuva hakee Tarzanin legendaan realistisempaa lähestymistapaa ja itse Tarzanin nimeä ei mainitä kertaakaan. Reilu 30 vuotta siihen meni, ennen kuin palasin tämän nostalgisen elokuvan pariin, mut

80-luvulla Indiana Jones-elokuvasarja oli niin iso hitti, että se sai tietenkin jäljittelijöitä ja ripoffeja vinon pinon seurakseen. Räikeimpinä näistä olivat varmaankin Cannonin Quatermain-leffat ja Vihreän timantin metsästys jatko-osineen. Cannon films varmaan ajatteli, että jos laittaa Chuck Norriksen pääosaan indy-tyyliseen seikkailuun, on kyseessä on tuplavoitto. Tiedä häntä, mutta vuonna 1986 ilmestyi ratkiriemukas köyhänmiehen Indy nimeltä Firewalker - Tulijalka. Tätä eeppistä seikkailupätkää meikäläinen lähti katselemaan sunnuntai päivän ratoksi. Firewalker (1986)  Firewalker (1986) on amerikkalainen seikkailukomedia, jossa pääosissa ovat Chuck Norris ja Louis Gossett Jr. Elokuvan ohjasi J. Lee Thompson, ja sen tyyli muistuttaa kasariklassikoita, kuten Indiana Jones -sarjaa, mutta hieman kömpelömmällä lähestymistavalla. Tarina seuraa kahta epäonnista aarteenetsijää, Max Donigania (Chuck Norris) ja Leo Porteria (Louis Gossett Jr.), jotka saavat tehtäväkseen etsiä kulta-aarretta.

Mielestäni fantasia- ja satuelokuvat sopivat hyvin joulun odotteluun. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että lapsena joulunaikaan tuli televisiosta näitä fantasiaelokuvia tavanomaista enemmän. Päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lyhentää katsomattomien Ridley Scott-leffojen listaani yhdellä teoksella, samalla kun katselen joulun odotukseen sopivaa materiaalia. Toki olin tästä nähnyt pätkiä sen verran, että tiesin mistä on kyse ja onhan Tim Curryn rooli tässä kovassa kulttiasemassa. Vuosikausia on ollut aikomukseni katsoa tämä elokuva jossain vaiheessa ja nyt sille siunaantui mainio rako. Kyseessä on kulttisuosiota nauttiva synkkä fantasiaseikkailu nimeltä Legend, vuodelta 1985. Legend (1985) Legenda kertoo kahdesta yksisarvisesta jotka ovat maailman valon vartijoina ja prinsessa Lilistä joka rikkoo metsän kirjoittamattomia lakeja ja aiheuttaa yksisarvisen kuoleman. Legenda kertoo kuinka Yön valtias Darkness joukkoineen aikoo alistaa maailman ikuiseen pimeyteen ja pahuuteen ja

Indiana Jones on minulle yksi tärkeimmistä lapsuuden elokuvasankareista, kuten varmasti muillekkin saman ikäpolven ihmisille. Legendaarinen hahmo, jolle olisi riittänyt kolme täydellistä seikkailuelokuvaa. Kun kuulin, että vielä olisi viides elokuva tulossa, niin aluksi ajatus nauratti 80-vuotiaasta Indystä ja olinkin aika varautunein mielin, koska mielessä kävi edellinen Kristallikallon valtakunta ja sen ongelmat. Kun lopulta näin elokuvateattereissa trailerin, sai sen musiikki ja tunnelma itseni sen verran liikuttuneeseen tilaan, että ajattelin sittenkin antaa mahdollisuuden tälle viidennelle osalle. Ostin lipun päivänäytökseen ja kävin katsomassa leffan pois, mutta kuinka kävikään... Indiana Jones And The Dial of Destiny (2023) Elokuva alkaa tunnelmaltaan hieman irralisella takaumakohtauksella, joka tuntuu joltain superkalliilta fanifilmiltä. Se on oikeastaan elokuvan kiinnostavin osio. Kuin kaikki Indiana Jones kliseet olisi kerätty yhteen lyhytelokuvaan. Tässä osiossa Ford oli nu