Tilaajat

Greystoke - The Legend of Tarzan, Lord of the Apes (1984)



Pikkupoikana Tarzan oli tietysti kova juttu. Isän kanssa katseltiin Weissmullerin mustavalkoisia Tarzan-elokuvia, kirjastosta lainattiin Burroughsin kirjoja ja ostelin divarista 80-luvun Tarzan-sarjakuvia. Myös kasarileluja tuli haalittua. Metsissä leikittiin Tarzan-leikkejä. Ainut mikä puuttui, oli aiheeseen sopiva Tarzan-elokuva, johon perustaa leikkinsä. Sellainen mikä olisi tuore ja minun sukupolvelle suunnattu teos. Sellainen lopulta löytyikin, mutta lapsen silmin se oli kummallisen tylsä ja vakava. Sitä kumminkin katsottiin, vaikka siitä puuttui naivi seikkailu ja viihteellisyys. Kyseessä on Hugh Hudsonin (Chariots of Fire) ohjaama brittiläinen draama Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes (1984). Pääosaa, eli John Claytonia esittää suosikkinäyttelijäni Christopher Lambert. Elokuva hakee Tarzanin legendaan realistisempaa lähestymistapaa ja itse Tarzanin nimeä ei mainitä kertaakaan. Reilu 30 vuotta siihen meni, ennen kuin palasin tämän nostalgisen elokuvan pariin, mutta miltä se näytti näin aikuisen silmin...

Greystoke - The Legend of Tarzan, Lord of the Apes (1984)

Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes kertoo perinteisen Tarzanin syntytarinan, jossa hänen aateliset vanhempansa haaksirikkoutuvat saarelle, elävät viidakon armoilla puumajassa, saavat lapsen ja menettävät lopulta henkensä.



Oman lapsensa menettänyt apina-äiti ottaa ihmisvauvan omakseen ja kasvattaa siitä oman poikansa. Poika elää apinoiden parissa yhtenä lauman jäsenenä, kunnes hänen ihmisvanhempiensa ystävä Kapteeni Phillippe d'Arnot löytää nuoren miehen viidakoista, opettaa tälle puhekielen ja vie mukanaan kotiinsa Englantiin. Onhan mies aatelisen Greystoke suvun jatkaja John Clayton. Kuinka villi apinamies pärjääkään sivistyksen parissa...

Heti alkumetreillä häkäistyin elokuvan kuvauksesta, komeista lavasteista, matte-maalauksista ja apinapuvuista. Kaikki näytti aikalaisekseen erittäin hyvältä. Ehkä myös nostalgia puri, mutta viidakoissa tapahtuvat kohtaukset olivat komeaa katsottavaa. Toki apinat eivät hämänneet silmää ja näyttivät puvuilta ja nukeilta, mutta jostain syystä mieluummin ostan nämä apinat, kuin tietokoneella luodut animaatio-apinat. 

Tarzanin lapsuusaika oli kuvattu melko reteästi ja lapsi-Tarzan hyppeli puissa pylly paljaana, ilman mitään sensuuria. Tämmöistä tuskin näytettäisiin nykypäivänä, mutta se lisäsi elokuvan realistisuutta. Elokuva hakikin hyvin realistista näkökulmaa Tarzanin tarinaan. Jopa dokumentaarista ja draamapainotteista sellaista. 

Elokuvan tarina etenikin juuri niin kuin muistin. Alkupuolisko viidakoissa oli mielenkiintoista ja sisälsi enemmän jännitystä, seikkaluelementtejä ja tarzan-menoa, kun taas loppupuolisko englannissa aatelisväen seurassa oli sitä laahaavampaa ja tavallaan tylsenpää kuvastoa, ainakin lapsen silmin. Olihan se toki mielenkiintoista katsoa, miten tuo viidakon villieläin pärjää hienostoseurassa. Itse koin hitusen epärealistiseksi sen, että John Clayton pystyi matkimaan eläinten ääniä täydellisesti. 

Christopher Lambert Tarzanina on vähän kaksipiippuinen miekka. Tavallaan olen aina pitänyt miehestä näyttelijänä, mutta ostanko hänet Tarzanina. No ehkä tähän leffaan, jossa Tarzan on hieman erilainen, kuin mihin häneen olen tottunut lapsena. Välillä mies on roolissaan vähän tahattoman koominen, ja elokuvan vakava ilme hieman kärsii, mutta ei pahasti. Tämä on yksi isoimmista rooleista mitä Lambert on koskaan tehnyt.

Ian Holm taas oli aivan loistava Kapteeni Phillippe d'Arnottina ja ostin täysin hänen sympaattisen olemuksen ja ystävyytensä John Claytoniin. Claytonin ja Kapteenin ystävyyssuhde on parasta antia elokuvassa.

Andie MacDowell taas toimitti Janen virkaa, mikä toimi ihan hyvin, mutta Janen suhde Tarzaniin jäi yllättävän etäiseksi lopulta.

Elokuvan scoresta vastaa John Scott, joka on luonut komean seikkailuhenkisen ääniraidan elokuvaan. Jo ennen Warner Brossin logoa kuullaan pitkä esisoitto, jossa on stillkuva viidakosta ja päällä teksti "Overture".

Nimihirviö Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes on komea draama-elokuva, joka hakee realistista ja vakavaa otetta pulp-hahmo Tarzaniin. Se on ehkä hieman tylsä, jos hakee poikamaista seikkailuelokuvaa sunnuntaiaamuun, mutta se on aikuissilmin oikein mielenkiintoinen. John Claytonin sisäinen kamppailu apinaminän ja aatelisroolin välillä on kiehtovaa. Tehosteet ovat aikalaisekseen erittäin komean näköiset, vaikkakin nykykatsojalle hieman vanhentuneet. Nostalgisessa mielessä elokuva tarjoaa todella vahvan elämyksen. Verkkainen kuvaustapa ei välttämättä sovi hätäisemmille katsojille, mutta se lisää elokuan eeppisyyttä. Suositellaan kaikille, joita aihe kiinnostaan katsomaan kerran eläessään. Tämä taitaa olla lopulta itselleni se paras Tarzan-elokuva tällä hetkellä.


Elokuva huomioitiin kolmella Oscar-ehdokkuudella, parhaasta sivuroolista, käsikirjoituksesta ja maskeerauksesta.

- Kai Kumpulainen 23.11.2024


Juliste- ja promogalleria:














Sarjakuvia ja leluja samalta ajalta:







Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Jouluelokuva: Silent Night (2023)

Kuva
Legendaarisen John Woon paluuleffa Hollywoodiin jäi viime jouluna näkemättä varmaankin sen takia, että se ei tullut Suomen kamaralla teattereihin ollenkaan. Korjasin virheen tilaamalla blu-rayn kotiin täksi jouluksi. Kuinka jouluisesta jouluelokuvasta olikaan kyse, se selviää tätä kirjoitusta eteenpäin lukemalla. Silent Night (2023) Elokuvan pääosassa nähdään Joel Kinnaman, isä, joka menettää poikansa väkivaltaisessa välikohtauksessa. Juostessaan kiinni harhaluodin amupuneita syyllisiä, saa mies itse luodin kurkkuunsa. Mies selviää tilanteesta hengissä, vaikkakin puhekykynsä menettäneenä. Hän ei kumminkaan pääse yli tapahtuneesta ja hän aikoo kostaa jengille, jonka ansiosta hänen aino poikansa menetti henkensä. Elokuvan juoni on käytännössä sama kuin Kevin Baconin tähdittämässä Death Sentencessä, tai The Crowssa, tai Punisher-leffoissa, tai vaikka O.G. Death wishissä.... Tai Max Payne-pelissä. Tällä kertaa tosin "gimmickinä" on se että päähahmo ei puhu mitään. Vaikka Suomalai...
Lue lisää

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Kuva
Vuoden 2020 ensimmäinen katsomani jouluelokuva ei esittelyjä kaipaa. Se on tietenkin kaikkien tuntema Die Hard! Joulun odotus ei voi alkaa ennen, kun Hans Gruber on saatu törkättyä alas Nakatomi Plazan ikkunasta. Kyseessä on kaikkien aikojen toimintaelokuva ja myöskin vallan mainio jouluelokuva, tosin ei niin perinteinen, mutta kumminkin perinteikäs. Mutta mitä tästä elokuvasta enää voi kertoa, jota ei olisi kerrottu jo tuhansia kertoja... Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)  Kaikkihan tietävät elokuvan klassisen juonen. New yorkilainen kyttä John McClane menee jouluaattona tapaamaan vaimoaan hänen työpaikalleen Nakatomi Plazaan, Los angelesiin. Heidän epäonnekseen tornin valtaavat saksalaiset terroristit ja Johnin on toimittava yhden miehen armeijana pelastaakseen tilanteen, kunnes apujoukkoja saataisiin paikalle... Huhun mukaan elokuvan piti olla alunperin jatko-osa Commandolle ja pääosaa piti näytellä itse Arnold Schwarzenegger. Tästä leffasta löytyykin laini, jossa kerr...
Lue lisää

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Kuva
Ensimmäinen Rendel-elokuva oli tapaus, jota fanitin tosissani. Vihdoinkin Suomeen oli saatu oma supersankari, joka oli vielä tyyliltään juuri sellainen josta itse pidin, eli synkkä kostaja. Seurasin elokuvan tekoa somessa ja medioissa vuosia, eikä lopputulos ollut edes hullumpi. Elokuva julkaistiin vihdoin 2017. Pidin näkemästäni. Kun kuulin, että Rendelille kaavailtiin jatko-osaa, olin erittäin innoissani. Tuosta hahmosta saisi irti vielä vaikka mitä. Vielä kovempi juttu oli, kun kuulin, että elokuva kuvattaisiin kotikaupungissani Jyväskylässä. Miten hienoa olisi nähdä oma kaupunki supersankarisynkistelyn temmellyskenttänä. Kävin jopa katsomassa elokuvan kuvauksia paikanpäällä, vuonna 2019. Arkiviikkona kuvaukset kestivät aamuyöhön ja aamulla piti mennä vielä töihin. Oli upeaa nähdä miten rekka-autot räjähtelivät silmieni edessä. Tämä pitäisi heti nähdä elokuvateattereissa, kun mahdollista. Sitten odottelussa alkoi mennä vuosia, ja suureksi pettymykseksi tuli ilmoitus, että hahmon luo...
Lue lisää

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Kuva
 Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024) Heikki Silvennoisen poismeno oli järkytys. Pikkupojasta asti mies on vaikuttanut elämääni vuosikymmenien ajan Kummelin ja muun huumoriviihteen muodossa tasaiseen tahtiin. Oikeastaan koskaan ei ole ollut aikakautta, ettei Kummeli olisi piristänyt huumorillaan arkea ja juhlaa. Kolmekymppisenä löysin miehen musiikin ja tutustuin ahkerasti hänen tuotantoonsa Tabula Rasasta soololevyihin. Alkoi tuntua, että Kummelin miehet ovat ikuisia ja kuolemattomia. Valitettavasti näin ei ole. Onneksi musiikki ja viihdetaide on ikuista. Lepää rauhassa Heikki Silvennoinen. Legenda. - Kai Kumpulainen 18.12.2024
Lue lisää

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Kuva
Jokeri kakkone oli yksi vuoden odotetuimmista elokuvista silläkin uhalla, että ensimmäinen osa ei olisi kaivannut jatko-osaa missään nimessä. Myöskin ajatus musikaalista herätti ristiriitaisia tunteita. Elokuva oli kumminkin nähtävä ensi-iltaviikonloppuna ja meninkin sen heti katsomaan kun pääsin. Olihan ensimmäinen osa aivan loistava. Teatterista päästyäni oli fiilikset aika ristiriitaiset. En ollut pettynyt pahasti, mutta mitään riemunkiljahduksiakaan ei päässyt . Leffa pyöri mielessä vielä seuraavana aamuna, niin päätin siitä vähän kirjoitella. Joker: Folie à Deux (2024) Ensimmäinen pieni pettymyksen tunne tuli siitä, kun Jokeri oli palannut surkeaksi ihmisraunioksi Arthur Fleckiksi takaisin. Kun kerran oli saavutettu se mielipuolinen vapaus oli harmillista, että oli palattu nollapisteeseen. Arthur Fleck virui Arkhamin mielisairaalassa ja vielä pahimmassa siivessä, odottaen oikeuden käyntiään. Kun Arthur tapaa toisen hullun, Leen, herää hän jälleen henkiin pikkuhiljaa... Aiemmin pel...
Lue lisää

Onnellinen Mies (1979)

Kuva
Ei ole salaisuus, että tykkään katsella myös kotimaisia elokuvia, varsinkin vanhempia sellaisia. Tähän Osa syy johtuu varmasti siitä, että muksuna meillä oli kotona kasetilla muutamia suomalaisia leffoja nauhoitettuna tv:stä. Näitä muutamaa klassikko kappaletta itsekseni pyöritin koneessa tuomaan seuraa ja ääntä tyhjään huusholliin, kun vanhemmat olivat töissä. Yksi näistä tiuhaan katselluista elokuvista oli Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Onnellinen mies (1979). Enhän minä tästä muksuna ymmärtänyt paljoa, muuta kuin hulvattoman meiningin ja leppoisan tunnelman. Vasta vanhempana katsellessani tätä uusiksi useita kertoja vuosikymmenien varrella, leffan nerokkuus alkoi aueta. Voikin sanoa, että olen kasvanut tämän elokuvan parissa ja se on aina ollut läsnä. Tässä vaiheessa muistan leffasta jo kaikki vuorosanat ulkoa. Päähenkilö Siltainsinööri Akseli Jaatinen on hahmona ikoninen. Katsoin elokuvan jälleen kerran äitini kanssa ja tunsin pakottavaa tarvetta kirjoittaa siitä tänne blogiini...
Lue lisää

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Kuva
Jack Ryan , tuo Tom Clancyn oma James Bond. Lukuisten kirjojen lisäksi hahmosta on tehty useita filmatisointeja, mutta ne ovlivat jääneet minulta vuosien varrella vähemmälle huomiolle, kunnes nyt päätin ottaa kaverista selvää ja kaivoin hyllystä Jack Ryan Blu-ray boksin.  Ensimmäisenä vuorossa oli jo legendaariseksi muodostunut Punaisen lokakuun metsästys . Alec Baldwinin näyttelemä Jack Ryan on tässä elokuvassa poikkeuksellisesti lähes sivuhahmona ja pääosaa näyttelee karismaattisesti itse James Bond, eli Sean Connery. Elokuvan on ohjannut John McTiernan , joka tunnetaan ikiklassikoista kuten Die Hard ja Predator. Asettaisin tämän elokuvan noiden leffojen kanssa samaan klassikon asemaan.  Onpahan elokuva myös tällä hetkellä ajankohtainen, koska Sean Connery pääsee ottamaan mittää itse Putinin kanssa. Putin oli tuohon aikaan myös vakooja, ja elokuvan henkilö muistuttaa häntä huomattavan paljon. Putinin on aika "liukastua teehen". The Hunt for Red October - Punaisen Lokaku...
Lue lisää

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Kuva
Tom Clancyn kirjat olivat minulle jo nuorena kollina osittain tuttuja, ja varsinkin pc-peli Tom Clancy's Rainbow Sixiä tuli pelailitua, mutta kirjoissa toistuva päähahmo Jack Ryan meni minulta aikoinaan aivan ohitse. Tämän takia en osannut yhdistää hahmoa samaksi kirjojen elokuva-adaptaatioissa ja esimerkiksi Harrison Fordin hahmon saatoin sekoittaa saman ajan Takaa-ajettu elokuvan hahmoon Kimbleen. Punaisen lokakuun metsästyksessä Ryan jää taas aika taka-alalle ja päähahmoksi nouseekin Conneryn näyttelemä Marko Ramius. Tänä vuonna otin asiakseni ottaa hahmosta selvää, sekä katsoa kaikki Jack Ryan-elokuvat järjestyksessä ja pistää ne sen jälkeen jokinlaiseen paremmuus järjestykseen.  Rankataan Jack Ryan-elokuvat: 5. Jack Ryan: Shadow Recruit Tämän elokuva piti selkeästi aloittaa uusi elokuvasarja, jossa Jack Ryan on kuvattu toimintasankarina Jason Bournen, Ethan Huntin ja James Bondin tyylin, tai jopa niiden vanavedessä. Mentorina hänellä on tällä kertaa Kevin Costner, joka onk...
Lue lisää

Vesa-Matti Loiri 1945-2022

Kuva
Näyttelijä-muusikko Vesa-Matti Loiri on kuollut tänään 10.8.2022, keskiviikkona pitkäaikaisen sairauden lannistamana Helsingin sairaalassa. Niin kuin monelle muullekkin suomalaiselle, Vesa-Matti Loiri on ollut elämässäni mukana aina. Jo pikkupojasta lähtien äitini soitti minulle LP-levyltä Loirin laulamia tulkintoja Eino Leinon runoista. Heti kun opin käyttämään videonauhuria, katselin itsekseni Uuno Turhapuro-elokuvia, yhä uudelleen ja uudelleen. Siihen aikaan meillä lapsuuden kodissa ei juuri ollutkaan nauhalla muuta, kuin Uunoja, Speden tuotantoa ja Ohukaisia ja Paksukaisia. Koulun jälkeen tuli useasti laitettua jokin Uuno-leffa pyörimään, välttääkseeni yksin olon tunnetta ja tuomaan leppoisaa tunnelmaa. Väitänkin, että olen nähnyt jokaisen Uuno Turhapuro-elokuvan vähintään 40 kertaa. Myös 80-luvun Spede Showta tuli katsottua ja sen yhdestä sketsistä tehtyä Pikku pojat-elokuvaa. Spede Showssa Loirilla oli lukemattomia mahtavia ja ikimuistettavia roolihahmoja. Jopa 90-luvun kehnohko ...
Lue lisää

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Kuva
Jurassic Park (1993) Kävin katsomassa elokuvateattereissa Steven Spielbergin ohjaaman Jurassic Parkin vuonna 1993. Se oli huikea kokemus ja vei taas elokuvaefektejä eteenpäin vahvalla kädellä. Crichtonin kirjakin tuli ahmittua samoihin aikoihin, vaikka se oli aikalailla erilainen. Dinosaurukset oli hetken aikaa maailman isoin juttu ja kaikkien huulilla. Itselläkin oli jp-aiheisia sarjakuvia, leluja, nes -peli ja kouluvihkoja. Nyt 26-vuotta myöhemmin ajattelin katsoa elokuvan 4k:na netflixistä, ja näyttää sen lapsillekkin. Elokuva oli hyvin kestänyt aikaa ja varsinkin dinot oli näyttäviä ja ehkä jopa aidomman oloisia kuin vaikka jurassic worldissa. Jotenkin maagisesti ne on tehty niin hyvin, että vieläkin ne vakuuttavat jopa uuden sukupolven. Dinot piti alunperin toteuttaa go-motion tekniikalla, mutta nykimisen takia ne tehtiin lopulta tietokoneella, joka oli aika uutta silloin. Sen verran monta kertaa olen tämän nähnyt 90-luvulla, että muistin kaikki kohtaukset ulkoa. Pari ko...
Lue lisää