Tekstit

Näytetään tunnisteella ski-fi merkityt tekstit.

Tilaajat

Screamers (Sirius 6B - Tuhon Planeetta, 1995)

Kuva
  Yksi suosikki elokuvagenreistäni on tieteiskauhu. Varsinkin ensimmäisen alienin tyylinen selviytymiskauhu. Myös kaikenlaiset androidit ja ihmisrobotit ovat oikein tervetullut lisä. Tälle genrelle varsinkin 90-luku on tuonut valtavasti loistavia nimikkeitä, joista osan olen nähnyt aiemmin ja osan olen bongannut vasta myöhemmin genreä tutkimalla. On aina piristävää löytää uusia näkemättömiä kulttileffoja 80- ja 90-luvulta. Kirjailijoista taas lemppareihini kuuluu Philip K. Dick (Blade Runner, Total Recall, Minority Report) . Myös Screamers pohjautuu Philip K. Dickin kirjaan ja sen lisäksi vastaa kaikkea sitä mitä aiemmin mainitsin.  Screamersin olin nähnyt aiemmin aikana jolloin vuokrattiin vielä videokasetteja ja  muistikuvat olivat erittäin positiiviset. Pääosassa komeili kahdesta lempparielokuvastani Robocopista ja Leviathanista tuttu Peter Weller . Nyt vihdoin 26-vuotta myöhemmin pääsin katsomaan, että millaisesta klassikosta olikaan kyse. Vaan oliko aika päässyt hieman syömään s

Routasydän (1993)

Kuva
Yhtenä päivänä bongasin Prisman leffahyllystä mielenkiintoisen kannen. Kannessa komeili Ruusun ajasta tutun Katja Kiurun kasvot. Tutkittuani koteloa hetken, se kertoi, että kyseessä on yksi harvoja suomalaisia toimintaelokuvia . Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen jonkinlaiseen pre-dystooppiseen Suomeen, mutta selkeästi ainakin elokuvan alussa ollaan 90-luvun alun maisemissa. Elokuvan kansi luetteli useita hienoja suomalaisia näyttelijöitä, joten olihan tämä hankittava ja nähtävä. On aina piristävää löytää unholaan painuneita suomalaisia genre-elokuvia, joita ei ole vielä nähnyt. Mutta millainen se olikaan... Routasydän (1993) Elämme lähitulevaisuudessa, jossa Suomen liityttyä Euroopan yhteisöön, hallitsematon pakolaisvirta on romahduttanut talouden. Entinen yliopiston opettaja Aaro (Mats Längbackka), yrittää selviytyä uudessa maailmassa kahden lapsensa kanssa. Entinen lukutoukka ja aseistakieltäytyjä, joutuu muuttamaan itsensä kovaksi tappajaksi pelastaakseen perheensä ja matkan varrella