Tilaajat

Screamers (Sirius 6B - Tuhon Planeetta, 1995)

 
Yksi suosikki elokuvagenreistäni on tieteiskauhu. Varsinkin ensimmäisen alienin tyylinen selviytymiskauhu. Myös kaikenlaiset androidit ja ihmisrobotit ovat oikein tervetullut lisä. Tälle genrelle varsinkin 90-luku on tuonut valtavasti loistavia nimikkeitä, joista osan olen nähnyt aiemmin ja osan olen bongannut vasta myöhemmin genreä tutkimalla. On aina piristävää löytää uusia näkemättömiä kulttileffoja 80- ja 90-luvulta. Kirjailijoista taas lemppareihini kuuluu Philip K. Dick (Blade Runner, Total Recall, Minority Report). Myös Screamers pohjautuu Philip K. Dickin kirjaan ja sen lisäksi vastaa kaikkea sitä mitä aiemmin mainitsin.  Screamersin olin nähnyt aiemmin aikana jolloin vuokrattiin vielä videokasetteja ja  muistikuvat olivat erittäin positiiviset. Pääosassa komeili kahdesta lempparielokuvastani Robocopista ja Leviathanista tuttu Peter Weller. Nyt vihdoin 26-vuotta myöhemmin pääsin katsomaan, että millaisesta klassikosta olikaan kyse. Vaan oliko aika päässyt hieman syömään sitä, kuin sirkkelinterä konsanaan...

Screamers (Sirius 6B - Tuhon Planeetta, 1995) 

Vuonna 2078 Planeetta Sirius 6B:ltä kaivettava radioaktiivinen aine on ollut ratkaisu maapallon energiavajeeseen, mutta samalla se on aiheuttanut 10 vuotta kestävän sodan planeetan työntekijöiden välille. Toinen ryhmittymä on kehittänyt avukseen tappajarobotteja, jotka kulkevat maan alla ja syksyvät sieltä kohteensa kimppuun sirkkelinteriä apunaan käyttäen. Ajan myötä robotit ovat kehittyneet itsestään uusia muotoja. Peter Weller on Eversti joka saa tehtäväkseen rahoittaa pitkään kestänyt sota. Hän joutuu lähtemään läpi sodan runteleman planeetan vastapuolen joukkojen pääasemalle, mutta vastassaan hänellä on kirkuvat tappajarobotit....

Leviathanista ja Robocopista tuttu Peter Weller on aivan omiaan tällaisissa kultti-tieteisleffoissa. Hän on mielestäni uskottava protagonisti ja juuri sopiva rooliinsa.

Antagonistina  toimiva Roy Dupuis on kyllä komea kolli tässä elokuvassa, mutta voi luoja miten tökerösti hän esittää coolina kähisevää badassia. En yleensä häiriinny huonosta näyttelystä tällaisissa elokuvissa, mutta Peter Wellerin vierellä kaveri on häkellyttävän kökkö.

Kaunis Jennifer Rubin on ihan passeli elokuvaan, ydinporukan ainoana naishahmona.

Andrew Lauer Acena, ei taas oikein vakuuta näyttelijätaidoillaan.

Yksi suuri synti on, että näyttelijöiden välillä ei tunne kemiaa ollenkaan.

Elokuvan efektit olivat pahasti vanhentuneet. Kun vertaa 90-luvun muihin scifi-elokuviin, kuten vaikka Alien 3 ja neloseen, tai Soldieriin, tai Starship troopersiin, tai oikeastaan mihin tahansa saman ajan vastaavaan sci-fi elokuvaan, näyttävät tehosteet todella vanhoilta. Täytyy myös muistaa, että eka matrix ilmestyi muutama vuosi myöhemmin. Efektit näyttävät siltä, kuin elokuva olisi tehty 80-luvulla. Vaikka osa 80-luvun leffoistakin näyttää efektien puolesta jopa paremmalta, kuten edellä mainittu Leviathan. Mukana on praktikaaliefektia, stopmotion efektiä ja jopa CGI:tä. Jos kyseessä olisi halpa roskaelokuva, niin tehosteet ymmärtäisi paremmin, mutta kun kyseessä on teatterilevitykseen päätynyt keski-iso elokuva, nin hämmentää näin vanhan tekniikan käyttäminen. Efektit olivat eilispäivää, jo tämän elokuvan tullessa teattereihin. Jopa puvustukset tuovat mieleen 80-luvun. Jos tämä olisi julkaistu vaikka vuonna 1985, niin antaisin tuon asian paremmin anteeksi.

Maalatut maisemakuvat taas näyttävät hienoilta ja sulautuvat hyvin muuhun taustaan, mutta tuovat mieleen 80-luvun elokuvat, eivätkä hämää enää nykykatsojan silmää, varsinkaan uudemmilla katselulaitteilla ja teräväpiirtoresoluutioilla. Silti maisemat ja ulkokuvat ovat leffan hienointa antia. Muuten kuvauspaikkoina toimivat erilaiset hiekkamontut ja vanha tehdas, jonka käytävillä ja kellareissa kuljeksitaan kyllästymiseen asti. Tässä leffassa käppäilläänkin eri maisemissa jättimäisiä aseita coolista kantaen, tuskastuttavan kauan. 



Leffan budjettiakaan ei voi loputtomiin syyttä visuaalisuuden puutteesta, koska esim. Aliens elokuva on tehty 2 miljoonaa halvemmalla, kuin tämä teos. Ehkä erilainen valaistus ja hämäryys olisi peittänyt pahimpia kökköyksiä. 

Spoilereita!

Tuntuu epäuskottavalta, että lelun näköisistä sirkkeleistä kehittyisi ajan myötä täysin ihmistä muistuttavia androideja, jotka pystyvät hämäämään täysin ihmisilmää. Sen lisäksi androidit tuntuivat epäuskottovilta myös sen suhteen, että ihon alta paljastui vaan nippu johtoja, ilman minkäänlaista endoskeletonia.  

Spoilers end!

Scavenger


Screamer Robotti

Alien-sarjan käsikirjoittaja Dan O'Bannon teki 15 vuotta töitä saadakseen elokuvan teattereihin. Elokuvasta poiketen Philip K. Dickin tarinassa tapahtumat sijoittuvat maahan ja Screamers-robotit ovat yhdysvaltojen asesitus neuvostoliittoa vastaan.

Elokuvalle on varmasti faneja ja kulttisuosio on taattu, mutta ymmärrän myös katsojia, joita tämä ei nappaa ollenkaan. itselleni se osoittautui aivan liian vakavaksi leffaksi, siihen nähden mitä se visuaalisesti tarjosi. Tällainen halvan oloinen leffa toimisi paremmin hieman kieliposkessa tehtynä roskaleffana, siis itselleni. Puhumattakaan nykykatsojista, jotka vaativat leffoilta huomattavasti enemmän visuaalista karkkia, kuin mihin minä olen tottunut. Toinen leffan perisynti on, että siitä puuttuu kunnon tunnelma ja hahmot joista välittäisi. Näin ollen tapahtumat alkavat vaikuttaa tylsiltä, eikä leffa tarraa mukaansa. En vihaa tätä elokuvaa ja pidän sen hyllyssä, mutta helposti nappaan jonkun toisen saman genren edustajan mieluummin soittimeen, tai vaikka edellä mainitun Leviathanin, kuin tämän. Olisin halunnut pitää tästä paljon enemmän, kuin tällä katsomalla pidin. Joskus on hyvä, että ei katso uudelleen elokuvia, joista on hyvät muistot. 

Elokuvan on ohjannut Christian Duguay (Scanners 2 ja 3). Elokuvalle on tehty jatko-osa vuonna 2009. 


- Kai Kumpulainen 21.1.2021


Julistetaidetta

Concept art













Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Frank Herbert's Dune (miniseries, 2000)

Mad God (Phill Tippet's Mad God, 2021)

Super Force - Iskuryhmä (tv-sarja 1990-1992)

Stay Close (Miniseries 2021)

Inferno (aka. Desert Heat, 1999)

Dune (1984)

Goonies - Arkajalat (1985)

Dust Devil (1993)

Kauhukuu 2023 osa.1.

Legend of Zorro - Zorron legenda (2005)