Tekstit

Näytetään tunnisteella stranger things merkityt tekstit.

Tilaajat

Stranger Things 4 (Season 4, 2022)

Kuva
Ajattelin vaihteeksi kirjata pelkästään omia fiiliksiä tästä neloskaudesta, perinteisen arvostelun sijaan. Stranger Things 4 (Season 4, 2022) Täytyy heti alkuun myöntää, että kauden aloittaminen lähti vähän hitaasti käyntiin. Viimekaudesta oli jo niin paljon aikaa, että olin jo vähän unohtanut hahmoja ja tapahtumia. Jaksojen mielettömät pituudet tuntuivat ajatuksena uuvuttavalta uurrastukselta. Pelkästään kaksi viimeistä jaksoa kesti yhteensä 4 tuntia. Mietin kokoajan, että voi kuinka paljon elokuvia olisin ehtinyt katsoa näiden jaksojen aikana. Pari ekaa jaksoa lähti liikkelle vähän epäkiinnostavasti ja laahaavasti. Samalla keräilin muistikuvia, mistä tässä sarjassa olikaan kyse. Hahmoja ja tapahtumapaikkoja tuntui olevan ihan liikaa. Sitten tuli jakso jossa oli Robert Englund. En tiennyt entuudestaan että Englund on mukana tässä ja kun hoksasin miehen Robertiksi ihan omin avuin, innostuin sarjasta hieman enemmän. Muistin taas yhden asian mikä sarjassa oli hauskana jippona. Se oli tie

Poltergeist (1982)

Kuva
Minun syntymävuotenani 1982 julkaistiin monta klassikkoa, kuten Blade Runner, First Blood (Rambo ykkönen), Conan Barbaari, The Thing, E.T ja Poltergeist . Kaikki näistä kuuluvat lapsuuteeni, mutta vain Poltergeist on jäänyt sinne syvälle aikakauteen, kun leffoja vielä vuokrattiin VHS-kasetteina. Syynä on ehkä se, että vanhemmiten kiinnostuin kummituselokuvista yhä vähemmän ja vähemmän. Oli myös pitkä aikakausi jollon en katsonut kauhua juuri ollenkaan. Pikkuhiljaa olen lisännyt kauhuleffoja listalleni ja Stranger Thingsin kaltaiset tapaukset ovat innoittaneet taas katsomaan noita vanhoja kasaritunnelmointeja. Yhtenä päivänä havahduin siihen, että pitäisi katsoa tuo leffa uudestaan, koska muistikuvia ei enää juurikaan ollut. Yllätyin, että elokuva oli itse Steven Spielbergin kirjoittama ja tuottama, sekä Tobe Hooperin ohjaama . Tuo aiheutti sysäyksen, että elokuva oli pakko hankkia blu-raynä heti katsantoon, mutta miltä se näyttikään tänä päivänä... Poltergeist (1982) Elokuva kerto