Vuonna 2000 ilmestynyt avaruustoimintakauhu Pitch Black (Pimeän uhka) oli yllätyshitti ja nosti Vin Dieselin meikäläisenkin tietoisuuteen. Jonkin aikaa tulikin seurattua ahkerasti, mitä tuo mystinen mörisijä tuuttasi pihalle, mutta sitten pikkuhiljaa kiinnostus alkoi lopahtaa ja Dieselin tuotosten katselu jäi melko satunnaiseksi. Eipä miehen skaala niin laaja ollut, etteikö siihen tulisi ähky hyvinkin nopeasti. Ei ole siis kovinkaan mysteeri, miksi en ole aiemmin katsonut tätä 8 vuotta sitten ilmestynyttä The Last Witch Hunteria . Enkä aikonut oikeastaan katsoa sitä nyttenkään, mutta harvinaisia elokuvajulkaisuja lärätessäni, leffasta tuli vastaan parikin melko komeaa steelbook-julkaisua, joten kiinnostukseni heräsi. Jos leffasta on julkaistu useampikin erikoisjulkaisu, olisiko se kumminkin enemmän kuin pelkkä alelaarien tusinapätkä. Ei siinä auttanut, kuin ottaa selvää ja tilata itsellekkin peltikoppainen versio aiheesta. Kannethan ne on tärkeimmät, vai mitä. Se mikä leffassa on miel

  Mikä onkaan se kaikista definitiivisin Batman-elokuva, joka on elokuvateattereissa nähty. Onko se Tim Burtonin vuoden 1989 Batman, vaiko voisiko se olla Nolanin The Dark Knight, tai jopa Adam Westin näyttelemä Batman The Movie , vuodelta 1966? Ei! Se on tietenkin suurta kulttisuosiota nauttiva vuoden 1993 animaatio elokuva Batman: Mask of the Phantasm. Tätä elokuvaa pidetään fanien keskuudessa definitiivisimpänä kuvauksena Batmanista ja yhtenä parhaista, ellei jopa parhaana Batman elokuvana. Vaikka se onkin animaatioelokuva, sai se aikanaan teatterikierroksen. Tämä on itsellenikin ollut yksi kovimmista Batman-elokuvista lapsesta asti, ja vaikka elokuva olikin aikanaan suunnattu lapsille ja nuorille, sisältää se yllättävän aikuismaista materiaalia ja rankkoja kohtauksia. Siinä missä Schumacherin Batman Forever lähti värikkäämmälle ja campymmälle linjalle, jatkoi Mask of Phantasm synkkää ja kolkkoa tietä Burtonin Batmanien vanavedessä. Oli jälleen aika ottaa tämä katsantoon ja tutkail

The Spirit saattaa olla yksi vihatuimmista sarjiselokuvista, mutta itselleni se on ollut sellainen "Guilty pleasure" alusta asti. Eli ymmärrän, miksei monikaan siitä pidä, mutta se tarjoilee minulle tarpeeksi paljon viihdyttäviä asioita, jotta voin katsoa läpi sormien ne asiat, jotka eivät toimi. Sarjakuvaleffana kyseessä on siis minulle enempi The Phantomin kaltainen teos, kuin The Dark Knightin , jos ymmärrätte. Osasyy leffan fanitukseen on varmasti siinä, että nuorempana tuli luettua paljon The Spirit-sarjakuvia kirjastossa ja Mustanaamio-lehden sivuilla. Toinen syy täytyy olla siinä, miten se muistuttaa suosikkisarjiselokuvaani Sin Cityä ja kolmas on varmasti siinä miten yliampuva ja "over-the-top" Samuel L. Jacksonin hahmo Octopus on tässä leffassa. Leffa on myös visuaalisesti kiehtovan näköinen ja paikoin silmäkarkkia. The Spirit myös ilmestyi hyvään aikaan, kun sarjisleffoja ei ollut vielä markkinoilla pilvin pimein. Pitkän tauon jälkeen oli aika ottaa leffa