Tilaajat

Batman: Mask of the Phantasm (1993)

 
Mikä onkaan se kaikista definitiivisin Batman-elokuva, joka on elokuvateattereissa nähty. Onko se Tim Burtonin vuoden 1989 Batman, vaiko voisiko se olla Nolanin The Dark Knight, tai jopa Adam Westin näyttelemä Batman The Movie , vuodelta 1966? Ei! Se on tietenkin suurta kulttisuosiota nauttiva vuoden 1993 animaatio elokuva Batman: Mask of the Phantasm. Tätä elokuvaa pidetään fanien keskuudessa definitiivisimpänä kuvauksena Batmanista ja yhtenä parhaista, ellei jopa parhaana Batman elokuvana. Vaikka se onkin animaatioelokuva, sai se aikanaan teatterikierroksen. Tämä on itsellenikin ollut yksi kovimmista Batman-elokuvista lapsesta asti, ja vaikka elokuva olikin aikanaan suunnattu lapsille ja nuorille, sisältää se yllättävän aikuismaista materiaalia ja rankkoja kohtauksia. Siinä missä Schumacherin Batman Forever lähti värikkäämmälle ja campymmälle linjalle, jatkoi Mask of Phantasm synkkää ja kolkkoa tietä Burtonin Batmanien vanavedessä. Oli jälleen aika ottaa tämä katsantoon ja tutkailla, että mikä tekeekään siitä niin loistavan Batman elokuvan.

Batman: Mask of the Phantasm (1993)

Gothamin tunnetuimmat gangsterit alkavat saada surmansa yksitellen. Gothamin poliisi alkaa vainota Batmania, epäillessään tätä murhaajaksi, mutta Gothamin varjoissa kulkee toinenkin synkkä kostaja, nimeltä The Phantasm. Miten tämä "musta kostaja" liittyy Batmanin, eli Bruce Waynen menneisyyteen ja miksi Jokeri on sekaantunut samaan soppaan. Batman joutuu käymään ensivuosiensa tragediat ja traumat, sekä kamppailemaan identiteettinsä kanssa löytääkseen vastaukset raakoihin murhiin.

Mask of Phantasm kuuluu samaan jatkumoon vuonna 1992 alkaneeseen Batman: The Animated Series, tosin se toimii aivan omana teoksenaan, esitellen Batmanin synnyn ja ensimmäisen vuoden Batmanina, takautumien kautta. Molemmat, sekä sarja, että tämä elokuva olivat aikanaan niin synkkiä ja aikuismaisia, että tämän elokuvan jälkeen tyyliä muutettiin hieman lapsiystävällisemmäksi, jolloin sarjan nimi muuttui  "The New Batman Adventures" ja mukaan tuli Robinia ja Batgirliä yms. Tämän elokuvan persoonallinen piirrostyyli on jakanut katsojia. Jotkin pitävät pelkistetystä "artdecosta" ja 1940-luvun piirrettyjen piirrostyyliä mukailevasta tyylistä. Joillekkin se on aivan liian kulmikasta ja pelkistettyä. Itse kuulun piirrostyylin faneihin. Piirrostyyli jättää tavallaan omalle mielikuvitukselle tilaa, että miltä asiat oikeasti näyttäisivät.

Yksi parhaista asioista on Gotham, joka on kuvattu ajattomaksi paikaksi. Gotham on todella synkkä paikka, jossa autokanta, rakennukset ja vaatteet ovat suoraan 1940-luvun tyyliä, mutta helikopterit ja useat laitteet moderneja, kuten tietokoneet. Rakennukset ja "lavasteet" huokuvat "Dark Deco"-tyylisuuntaa. Gangsterit ovat taas kuin suoraan vanhoista gangsterielokuvista.

Aiemmin mainitsemani Batmanin "definitiivisyy"s on tässä huipussaan. Tämä hahmo on täydellinen Batman. Ensinnäkin ääninäyttelijänä toimii legendaarinen Kevin Conroy, joka on "Batmanin ääni". Batmanin puku on hyvin klassinen sekoitus vanhaa ja Frank Milleriä, mutta parasta on se kuinka se aiheuttaa ihmisissä kauhunväristyksiä ja pelkoa (ainakin elokuvan sisäisen logiikan mukaan).

Päivisin Bruce Wayne on pinnallinen playboy, jolla on päänvaivaa hänestä kilpailevista naisista. Öisin hän on rikollisten kauhu, joka herättää pelkoa gothamin alamaailmassa.



Batman joutuu kamppailemaan kahden identiteettinsä kanssa, koska ei voi elää täysin normaalia elämää tulevan kihlattunsa kanssa ja olla samalla synkkä kostaja. Hän on tässä myös maailman paras etsivä, sekä kung fu-lajien taitaja. Myöskin sanailu isähahmona, sekä apurina toimivan Alfredin kanssa on täydellistä. Tämä Batman ei myöskään tapa. Se ei silti estä sitä, ettei muut hahmot tappaisi vähän väliä.

Phantasm-hahmo on tuttu klassisesta Batman : Year Two sarjakuvasta. Tosin hahmoa ja tarinaa on muutettu lopputwistin luomiseksi. Sarjakuvassa hahmon nimi oli "Reaper" jne. Hahmon äänenä toimii Stacy Keach, joka jäi 1987 lentokentällä kiinni kokaiinin salakuljetuksesta. Hahmon nimeä "Phantasm" ei mainita kertaakaan elokuvassa.

Myös Jokeri on mielestäni täydellinen yhdistelmä klassista kujeilevaa Jokeria ja modernimpaa murhaavaa Jokeria. Monet pitävätkin tätä Jokeria parhaana versiona hahmosta. Hahmon ääninäyttelijänä toimii legendaarinen Mark Hamill (Luke Skywalker, Star wars). Hahmo jäi yhdeksi Hamillin tunnetuimmista töistä. Jokeri on juuri niin arvaamaton, hassu ja vaarallinen, kuin sen pitkääkin olla. Elokuva myös vihjaa Jokerin gangsterimenneisyyttä. Onneksi Jokeri ei ole elokuvan pääpahis. Elokuvassa ei tavallaan ole edes selkeää hyvää ja pahaa, vaan joukko traagisia kohtaloita.

Mask of Phantasm on ottanut vaikutteita mm. Year One ja Year Two sarjakuvista. Yksi kohtaus, jossa nähdään Bruce Wayne ensimmäisessä "vigilante"-tehtävässään kommandopipoon sonnustautuneena, on tuttu myös Year One-sarjakuvasta, sekä myöhemmin Batman Begins-elokuvasta. Myös kohtaus, jossa SWAT-joukot metsästävät Batmania rakenteilla olevassa kerrostalossa, on melko suoraan lainattu Year One-sarjakuvasta. Se onkin yksi lempikohtauksiani.



Tarina kertoo, että elokuvan suurin vaikuttaja olisi Citizen Kane ja yhtäläisyyksia molempien elokuvien välillä löytyy paljon. Varsinkin takauma-kohtaukset ovat Citizen kanen innoittamia.

Musiikeista vastaa Shirley Walker (Escape from L.A. With John Carpenter). Elokuvan score on upea, eikä kalpene live-action versioiden musiikeille ollenkaan, vaan menee heti Danny Elfmanin tutun teeman kanssa ykkössijalle. Hommasinkin soundtrackin vihdoinkin cd-levynä, hetki sitten. Tämän elokuvan teema on upea! Lopputeksteissä kuullaan lisäksi laulettu kappale, jonka esittää Tia Carrere.

Tämä animaatioelokuva on todellakin yksi parhaista Batman elokuvista, joka on esitetty elokuvateattereissa. Se sai paljon oheistuotteita, kuten pelejä ja leluja, sekä sarjakuvasovituksen. Myös jatko-osia putkahteli myöhemmin, kuten Batman & Mr. Freeze: SubZero (1998), mikä on ihan hyvä, mutta ei mielestäni yltänyt enää psykologisen ja aikuismaisen ensimmäisen osan tasolle.



Mask of Phantasmia voi suositella aikuisille katsojille, jotka eivät sitä lapsena ole nähneet, jos Batman siis aiheena kiinnostaa. Jokaiselle Batman-fanille se on pakollista nähtävää. Siinä on hyvä juoni ja jopa yllättävä lopputwisti. Samalla se esittelee meille täydellisen Batmanin syntytarinan takautumien kautta, kuin ohimennen. Se on ajalta jolloin DC ja Warner Bros oli parhainta mitä sarjakuvafilmatisoinneissa oli tarjota maailmalle ja Marvel oli vasta vuosien, ja vuosien päässä käynnistelemässä omaa voittokulkuaan. Samanlailla kuin esim. Spider-man 2 ymmärtää hahmoaan, ymmärtää Mask of Phantasm Batmanin hahmon täydellisesti.

- Kai Kumpulainen 2.10.2022


Erilaisia promojulisteita vuosien varrelta:

Alkuperäinen juliste










Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Onnellinen Mies (1979)

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Game of Thrones (2011-2019)

Vesa-Matti Loiri 1945-2022